Vielä 1990-luvun lopulla revontulien valokuvaamista harrastava Jouni Jussila sai olla yksin metsässä yöllisillä kuvausretkillään. Nykyään rauhallisen paikan löytyminen on vaikeaa.
Revontulien valokuvaaminen on suosittua ja parhaimmilla kuvauspaikoilla voi olla jopa ruuhkaa. Facebookin Revontulikyttääjät-ryhmässäkin on 27 000 jäsentä.
Revontulikuvat ovat suosittuja sosiaalisen median eri alustoilla. Ne saavat paljon tykkäyksiä ja huomiota. Ja koska sekä kuvaajia että kuvia on nykyään valtavasti, kilpailu katsojien huomiosta on kovaa. Kuvamassasta on yhä vaikeampi erottua.
Jouni Jussila on törmännyt revontulikuviin, joissa loimuavat revontulet on lisätty kuvaan kuvankäsittelyohjelman avulla. Esimerkiksi Adoben Photoshop -kuvankäsittelyohjelmaan voi hankkia lisäosan, jonka avulla tyhjälle taivaalle voi lisätä valmiit revontulet tai vaikka tähtiä. Tämän jälkeen tällaisia kuvia julkaistaan sosiaalisessa mediassa aitoina revontulikuvina.
Jussila ei pidä revontulien keinotekoista lisäämistä kuitenkaan ongelmana kaikissa tilanteissa.
Revontulet ovat luonnonilmiö ja aidot revontulikuvat ovat Jussilan mukaan luontokuvia. Jos revontulet on lisätty kuvaan kuvankäsittelyohjelmalla, kyseessä ei ole enää luontokuva.
– Silloin kyseessä on digitaalinen taide. Ongelma on, jos kuvan ottaja esittää valokuvan aitona luontokuvana, Jussila sanoo.
Revontulien lisääminen on räikein muokkauskeino. Valokuvaajat voivat myös ehostaa kuvissa näkyviä revontulia ja tehdä niistä esimerkiksi värikkäämpiä ja voimakkaampia kuin miltä ne ovat kuvan ottamisen hetkellä silmiin näyttäneet.
– Se on sitten makuasia, onko kuvan muokkaaminen kaunista vai ei. Taiteilijalla on vapautensa.
Jussilan mukaan revontulten perässä matkustaville ihmisille saattaa raskaasti käsiteltyjen revontulikuvien vuoksi syntyä väärä käsitys ilmiöstä ja sen näkyvyydestä. Pitkällä valotusajalla otetussa kuvassa revontulet näkyvät joka tapauksessa taivaalla voimakkaampina kuin miten ne on kuvan ottamisen hetkellä voinut silmin havaita.
Alla oleva vaihtokuva havainnollistaa valokuvan ja käsitellyn kuvan eroa. Kuvankäsittelyssä vasempaan kuvaan revontulista on ehostettu vihreämpiä ja selkeämpiä kuin alkuperäisessä valokuvassa. Oikeanpuoleinen kuva on alkuperäinen Jussi Leinosen valokuva. Kuvankäsittely: Liubov Alekseeva.
Vain harjaantunut silmä erottaa käsitellyn kuvan
Kameroiden kehittyminen on tehnyt revontulien valokuvaamisesta helppoa. Kuka tahansa voi ottaa kuvan omalla kamerallaan tai puhelimellaan, jos osuu paikalle oikeaan aikaan.
Myös oikean ajan löytyminen on helpottunut erilaisten revontulien ilmenemisestä ennustavien sovellusten ja muun tekniikan kehittymisen myötä, mutta helppoa revontulien näkeminen ei edelleenkään ole. Mukana on oltava aina myös hieman tuuria.
Fyysikon koulutuksen saanut Jussila työskenteli vuodet 1997–2004 Oulun yliopiston avaruusfysiikan ryhmässä. Työhön kuului muun muassa erilaisten revontulimittareiden rakentaminen. Revontulet ilmiönä ja niiden käyttäytyminen ovat olleet hänelle intohimo jo pitkään.
Jos revontulikuva vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, kiinnittyy Jussilan tutkijankatse usein revontulen muotoon. Hän katsoo, voiko kuvassa esimerkiksi taivaanrannassa näkyvä muoto olla oikeasti nähtävissä, vai onko se muoto, jonka saisi kuvattua vain kuvaamalla taivasta suoraan ylöspäin. Hänen silmiinsä pistää esimerkiksi tilanne, jossa sama revontulikuvio toistuu vaikkapa Islannissa, Lapissa ja Etelä-Suomessa eri aikaan otetuissa valokuvissa.
– On äärettömän harvinaista, että kaksi täysin samanlaista muotoa esiintyy eri puolilla maailmaa eri aikoina otetuissa kuvissa täysin samanlaisena. Selkeimmissä tapauksissa revontulten muoto on otettu suoraan samasta kaupallisesta kuvankäsittelypaketista, hän huomauttaa.
Hyvänä revontuliyönä ihmiset kuvaavat yleensä samaa, suurta revontulimyrskyä eri suunnilta. Samana yönä otetuissa kuvissa toistuvat silloin samanlaiset muodot eri kuvakulmista ja samanlaiset värit.
Katsojan on käytännössä hyvin vaikea ellei mahdotonta tietää, että kuvan ottamisen hetkellä ei Etelä-Suomessa näkynyt juuri sen muotoisia revontulia kuin mitä kuvassa näkyy.
– Katsojan vastuu on vaikea asia. Hän voi ehkä miettiä kuvaa katsoessaan, voisivatko revontulet todella näyttää kuten kuvassa, tai onko hän nähnyt tismalleen samanlaisen kuvion aiemminkin. Mielestäni kuvaajalla on suurempi vastuu kuin katsojalla.
Liian kirkkaat punaisen sävyt yleisin virhe
Revontulien pääväri on vihreä ja valtaosa revontulista näkyy katsojalle vihreänä, loimuavana ilmiönä taivaalla. Punaisen ja sinisen sävyjä revontulissa ilmenee jonkin verran.
Jouni Jussilan mukaan liian voimakkaat, ylivärittyneet, ”karkkimaiset” värit ovat yleensä tunnistettava merkki, että revontuli on voimakkaasti kuvakäsitelty.
– Yleensä revontuli on keskeltä vahvan vihreä. Sen alareunassa voi olla violettia ja yläreunassa punaista, Jussila sanoo.
Revontulikuvia löytyy tägillä #northernlights kuvapalvelu Instagramista yli kaksi miljoonaa. Yksittäinen kuva hukkuu helposti massaan ja valtava kuvamäärä vääristää käsitystä revontulten ilmenevyydestä.
Monelle matkailijalle revontulet ovat bucket list -tyyppinen, suoritettava kohde. Jussilan mukaan osa onnistunutta elämystä on itse prosessi: Se, että suunnittelee ja tarkkailee revontuliennustuksia, näkee vaivan mennäkseen paikalle, odottaa kylmässä kameran kanssa – ja lopulta onnistuu nappaamaan kuvan.
– Ei niitä revontulia aina näe. Se on metsästämistä.
Jussilan mukaan houkutus kuvan tekemiseen tai raskaaseen muokkaamiseen kasvaa, jos kuvan ottaminen epäonnistuu kaiken yrittämisen jälkeen.
– Varsinkin, jos kyseessä on kerran elämässä tehtävä matka tai jos muut ovat onnistuneet kuvan ottamisessa paremmin.
