Hullu hauk­ka­mies

Ensin kuuluu vain vaimeaa suhinaa.

Hiljalleen ääni voimistuu. Kuuntelija tajuaa, että nyt jostain tullaan ja lujaa.

Pekka Paarman on usein päätynyt tähyilemään taivaalle nähdäkseen, missä hävittäjälentokone menee.

– Sitten olen tajunnut, että ääni lähtee haukasta.

Muuttohaukka on maailman nopein eläin. Sen huippunopeudeksi on mitattu lähes 400 kilometriä tunnissa.

Vertailun vuoksi: maailman nopeimman maaeläimen gepardin huippunopeus on noin sata kilometriä tunnissa.

Muuttohaukan vauhti on kovimmillaan silloin, kun se syöksyy korkealta pystysuoraan alas. Silloin se putoaa kuin kivi.

Tavallisissa saalistus- ja reviirinpuolustustilanteissa riittää vähän vähempikin. Silti lintu kiitää silloinkin lähes 300 kilometrin tuntivauhtia.

Pekka Paarmanin mukaan vauhdin tuottamaa suhinaa seuraa kovaääninen poks. Ääni kuuluu, kun lintu levittää siipensä ja alkaa jarruttaa.

Nopeuden lisäksi muuttohaukalla on muitakin Teräsmiehen taitoja. On arvioitu, että se pystyy esimerkiksi näkemään kyyhkysen kokoisen linnun noin 1,5 kilometrin etäisyydeltä.

– Se on ilmiömäinen eläin. En minä muuten olisi ollut sen kanssa näin kauan tekemisissä.

Pekka Paarmanin lähettämän sähköpostin allekirjoituksena on ”hullu haukkamies”.

Nimitykselle on katetta. Paarman on rengastanut enemmän muuttohaukkoja kuin kukaan muu Suomessa. Tänä vuonna täyteen tuli 800 poikasta.

Paarman on ollut innostunut linnuista pikkupojasta asti.

Harrastus alkoi kodin ympäristössä lentävien lajien tarkkailusta. Kun kaverit pyysivät pelaamaan jalkapalloa, Paarman istui lintukirja polvillaan ja sanoi, että nyt ei jouda.

Myöhemmin hän alkoi kuvata lintuja ja kirjata ylös niistä tekemiään havaintoja. Parikymppisenä hän lähti Israeliin rauhanturvaajaksi, silloinkin siivekkäiden vuoksi.

– Eilatissa oli huippuhyvä lintupaikka. Siellä saattoi nähdä 100 000 haarahaukkaa päivässä.

Myöhemmin hän on käynyt linturetkillä eri puolilla maailmaa, muun muassa Unkarissa, Espanjassa, Tunisiassa, Egyptissä, Bahrainissa, Namibiassa, Kirgistanissa ja Costa Ricassa.

Muuttohaukkojen rengastamisen Pekka Paarman aloitti vuonna 1984.

Tuolloin tuttu rengastaja kyseli, kuka jatkaisi Sodankylän muuttohaukkareviirien tarkastamista. Paarman vastasi sen tarkemmin pohtimatta, että kyllä minä voin.

Hän ei tiennyt, mihin tuli lupautuneeksi.

Kahden viikon päästä Paarman sai postissa paksun nivaskan topografiakarttojen valokopioita. Niihin edeltäjä oli merkinnyt tussilla reviirit ja pesien paikat.

Mukana oli myös paljon karttoja, joiden saatesanat olivat: käypä katsomassa tämäkin, täällä ei ole kukaan vielä käynyt.

Paarman teki työtä käskettyä. Hän löysi joka kesä 2–3 uutta reviiriä.

– Mie innostuin hulluna siihen kävelemiseen. Se oli mahtava tunne, kun reviirejä alkoi löytyä.

Muuttohaukka kaivaa pesäkuoppansa maahan mahdollisimman pehmeälle aapasuolle. Pehmeyden takia ketut ja näädät pääsevät vain harvoin kuopalle asti.

Toinen mahdollinen pesäpaikka on kallionjyrkänne, jonka lähellä on hyviä metsästysmaita.

Haukkasuku saattaa pesiä samalla paikalla satoja vuosia. Yksi muuttohaukkapariskunta hallitsee yleensä koko suota.

Pehmeillä soilla rengastamisessa on omat haasteensa.

Pekka Paarman on ottanut avukseen muovipohjaiset metsäsukset. Niillä hän suihkii heinäkuun helteillä pitkin jänkiä.

Suksista jää suolle selvästi erottuva latu.

– Saattaahan siinä ohikulkija ihmetellä, että onko täällä joku hiihtänyt.

Muuttohaukkakoiras on korkeintaan variksen kokoinen, naaras vähän suurempi.

Pienestä koostaan huolimatta lintu on peloton. Se puolustaa reviiriään raivokkaasti ja käy tarvittaessa niin ketun kuin metsonkin kimppuun.

Pekka Paarman on todistanut, miten muuttohaukka pudottaa ilmasta aikuisen kurjen. 1980-luvulla Paarmanille tuttu rengastaja näki Sallassa, kun muuttohaukkapariskunta hyökkäsi reviirilleen eksyneen karhun kimppuun.

– Kuulemma karvat vain pöllysivät. Karhu yritti väistellä, mutta ei sillä ollut mitään mahdollisuuksia.

Linnut ovat kiukkuisia myös silloin, kun pesää lähestyy rengastaja. Sekä vanhemmista että poikasista lähtee Paarmanin mukaan poikkeuksetta korviahuumaava huuto.

Vanhemmat suihkivat niin läheltä rengastajan päätä, että ilmavirran tuntee.

Jostain syystä ne eivät silti hyökkää ihmisen kimppuun. Paarman on joutunut poistumaan pesältä konttaamalla yhden ainoan kerran.

– Silloin linnut olivat järkyttävän vihaisia. Ne tulivat aivan suon pinnassa suoraan kohti, että väistätkö sinä vai me. Mie väistin.

Muuttohaukka syö lähes pelkästään muita lintuja.

Sen ravinnosta noin 60 prosenttia on kahlaajia. Lisäksi se saalistaa varislintuja, lokkilintuja ja sorsalintuja.

Paarman on löytänyt muuttohaukan pesästä myös muun muassa kuukkelin, piekanan, korpin ja tanskalaisen kirjekyyhkyn jäänteitä.

Kerran pesässä oli oravan häntä. Muuttohaukan saalistustekniikka on kuitenkin hioutunut nappaamaan ensisijaisesti lentäviä saaliita.

Muuttohaukka syöksyy kohti saalista ja iskee sitä takakynnellään niskaan, jolloin saalislintu putoaa rentona alas. Joskus haukka koppaa sen mukaansa jo ilmasta.

Välillä saaliiksi tarttuu isompiakin lintuja.

Vuonna 1997 Paarman löysi muuttohaukan pesän vierestä suuren valkoisen linnun. Se makasi mudassa, koska haukka ei ollut jaksanut raahata sitä pesälle asti.

Paarman luuli lintua ensin joutseneksi. Mustat siipien kärjet kuitenkin paljastivat, että kyseessä oli lumihanhi.

Kerran 1980-luvulla Paarman kurkkasi muuttohaukan pesään, ja näki tervapääskyn siivet.

Se tuntui uskomattomalta: tervapääsky on nopea lentäjä, joka pystyy kääntymään melkein paikoillaan. Silti muuttohaukka oli saanut sen kiinni.

– Kyllä mie katoin, että mestari on mestari.

Pekka Paarman kuvailee muuttohaukkaa kosmopoliitiksi, jota löytyy lähes joka mantereelta. Lintuja on tavattu jopa Grönlannin eteläosissa.

Lintua esiintyy myös New Yorkin kaltaisissa suurkaupungeissa, joissa se pesii pilvenpiirtäjissä ja saalistaa puluja.

Kaukaisin Paarmanin rengastama muuttohaukka on löytynyt Marokosta. Suomessa pesivät haukat muuttavat talveksi useimmiten Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan. Jonkin verran havaintoja tehdään myös Italiassa.

Lapissa rengastettuja haukkoja kohdataan säännöllisesti myös muissa Pohjoismaissa. 1990-luvulla Paarmanin rengastama haukka törmäsi Norjassa kiitoradalla olleeseen matkustajakoneeseen.

Vaikka levinneisyysalue on laaja, muuttohaukka ei ole missään runsaslukuinen. Suomessa se luokitellaan vaarantuneeksi. Se on rauhoitettu laji, ja jopa sen valokuvaaminen on osin luvanvaraista.

Rengastukset ovat osa muuttohaukan suojelutyötä. Niiden avulla pystytään seuraamaan muun muassa lintujen määrää, talvehtimispaikkoja ja elinikää.

Pekka Paarman tarkasti parhaimmillaan Sodankylässä joka kesä 33 muuttohaukkareviiriä.

Nykyään hänen vastuullaan on 15 reviiriä. Tänä vuonna niistä neljässä oli poikasia.

Huonompiakin vuosia on ollut. Paarman muistaa 1990-luvulta yhden heinäkuun, jolloin 33 reviiristä vain kaksi oli asuttuja. Kuukauden työn saldo oli viisi rengastettua poikasta.

800 rengastetun poikasen lisäksi Pekka Paarmanilla on hallussaan pari muutakin muuttohaukkaan liittyvää ennätystä.

Tiettävästi vanhin löydetty muuttohaukka on Paarmanin rengastama. Englantilaiset lintumiehet löysivät sen Jerseyn saarelta vuonna 2016. Linnulla oli ikää 21 vuotta, kuusi kuukautta ja 18 päivää.

Toinen ennätys liittyy pesintään. Muuttohaukka munii luonnossa korkeintaan neljä munaa. Vuonna 2018 yhdessä Paarmanin tarkistamassa pesässä munia oli viisi. Sama tapahtui myös seuraavana vuonna.

Paarman arvelee, että ihme saattoi johtua siitä, että alueella oli tuolloin saatavilla poikkeuksellisen hyvin ravintoa.

Keski-Euroopassa huuhkajat saalistavat muuttohaukkoja. Suomessa huuhkajia on niin vähän, että lajin ainoa todellinen vihollinen on maakotka.

Muuttohaukalla on kuitenkin muita huolia.

Vielä 1940-luvulla Suomessa pesi arviolta noin tuhat muuttohaukkaparia. Sotien jälkeen kanta romahti.

Syynä olivat ympäristömyrkyt, erityisesti ensimmäisiin moderneihin hyönteismyrkkyihin kuuluva DDT.

Petolintuihin kerääntyessään DDT ohensi munankuoria eivätkä munat enää kestäneet hautomista. Muut ympäristömyrkyt lisäsivät aikuisten muuttohaukkojen kuolleisuutta.

1960-luvulla muuttohaukan arveltiin hävinneen Suomen linnustosta kokonaan.

DDT:n käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1976. Sen jälkeen haukkakanta lähti nousuun, ja pesiviä pareja löydettiin parhaimmillaan satoja.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttohaukkojen määrä on kääntynyt jälleen laskuun. Jopa puolet pesäpaikoista on autioitunut.

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Eetu Sundvall Metsähallitukselta arvioi viime vuonna, että muuttohaukkojen ahdinkoa selittää kahlaajien väheneminen. Kun ruokaa on vähemmän saatavilla, pesintä onnistuu heikommin.

Saaliin tarve on suuri. Esimerkiksi kolmea poikasta kasvattava muuttohaukkapariskunta tappaa yhdessä kesässä noin 400 lintua.

Pekka Paarman on käyttänyt muuttohaukkojen rengastamiseen kaikki heinäkuunsa 42 vuoden ajan.

– On aivan hullua hommaa kävellä 25 asteen helteessä märkää suota monta kilometriä.

Nuorempana Paarmanilla ei ollut mukanaan edes vettä, kahvista tai eväistä puhumattakaan. Nykyään hän pakkaa reppuun energiageeliä tai vichypullon.

Kesälomien lisäksi lintuharrastus on vaatinut Paarmanilta muitakin uhrauksia.

Hurjapäiset petolinnun poikaset repivät ja kynsivät rengastajan kädet verille joka kesä.

Kerran Paarman palasi rengastusreissulta jalka paketissa. Hän oli pudonnut puusta yrittäessään tavoittaa kanahaukan poikasia.

Kovin paikka oli vuonna 1999. Silloin Paarman sairastui vakavasti saatuaan bakteerin muuttohaukan poikasen kynnestä.

Paarman makasi pari viikkoa vuodeosastolla osin tajuttomana ja kovassa kuumeessa. Tulehdusarvot huitelivat taivaissa. Lääkäri kertoi potilaalle myöhemmin, että tälle oli annettu kaikkiaan 36 pussia antibioottia.

Paarman palasi maastoon vielä samana kesänä. Aika kuitenkin loppui kesken.

– Sinä vuonna osa reviireistä jäi tarkistamatta.