Siikalatvan Leskelässä asuva Seppo Ritola oli viime kesänä uuden ajan kynnyksellä. Vuosikymmeniä jatkunut maitotilan pito oli loppusuoralla ja edessä uusi aika eläkeläisenä. Mihin sitä ryhtyisi?
– Olin miettinyt, missä eläkepäiväni viettäisin. Nyt olen paikkani löytänyt, karjanpidon ohella muun muassa metsästystä harrastanut mies tuumaa.
Mielessä oli käynyt ajatus lokoisista ja rennoista aurinkorannikoista, jonne moni eläkeläinen suuntaa etenkin talvikausiksi. Se ei tuntunut aktiiviseen tekemiseen tottuneesta miehestä hyvältä, vaan hän ryhtyi kartoittamaan muita mahdollisuuksia.
Luonto on Ritolalle tärkeä, ja pian hän huomasi selaavansa kansainvälisiä sivustoja, joissa haettiin vapaaehtoistyöntekijöitä maapallon eri kolkkiin. Latinalaisessa Amerikassa sijaitseva Costa Rica puhutteli häntä erityisellä tavalla.
– Maassa on maailman monipuolisin luonto ja luonnonsuojelualuetta pinta-alasta suurin osa. Vapaaehtoistyö on aina kiinnostanut ja nyt eivät työt enää haitanneet.
Costa Ricassa on mahdollista työskennellä ihmisten parissa esimerkiksi kouluissa tai vanhainkodeissa, mutta Ritola valitsi luonnonsuojelutyön ja vietti kymmenen vuorokautta merikilpikonnien suojelutyön parissa Karibianmeren rannalla Limónissa.
Ritola oli ainoa tulija Pohjoismaista 20 hengen ryhmässä, mutta Euroopasta oli useampi, esimerkiksi Saksa, Romania ja Ranska olivat edustettuna. Lisäksi osallistujia oli muun muassa Kolumbiasta, Kanadasta ja Meksikosta.
– Heti luotiin yhteenkuuluvaisuuden tunne. Tietty ihmistyyppihän sinne vain lähtee, samalla asialla ollaan iästä riippumatta, Ritola pohtii jälkikäteen.
Vapaaehtoisten tehtävä koski uhanalaisia merinahkakilpikonnia, jotka saapuvat yleensä maaliskuun aikoihin munimaan öisin Limónin rannoille.
– Kilpikonnanaaras saattaa laskea satakunta munaa, ja meidän olisi pitänyt viedä ne turvaan pedoilta ja ihmisiltä, Ritola kertoo.
Nyt muninta-aika oli jostain syystä kuitenkin myöhässä. Niinpä vapaaehtoiset keskittyivät yövahtivuorojen sijaan rakentamaan hiekkarannalle hautomoa.
Lisäksi ryhmä varmisti rannan polkujen turvallisuutta puhdistamalla niitä kuivista lehdistä, joiden alla esimerkiksi käärmeet ja myrkylliset skorpionit tykkäsivät majailla.
– Partio lähti aamuviideltä tarkistamaan rannat, ovatko eläimet tulleet munimaan. Aurinko nousi kuudelta, ja työvuorot alkoivat aamutoimien jälkeen. Lounaan jälkeen vietettiin päivän kuumin hetki siestaa ja sen jälkeen tehtiin useampi tunti raskaampaa hommaa, kuten kannettiin kestokasseilla kosteaa hiekkaa merenrannasta ja seulottiin siitä roskat.
Lajin jatkuvuus on vaarantunut petojen, laittoman munien keräämisen sekä ihmisen aiheuttamien haittojen takia.
– Emoja tulee entistä vähempi. Osasyynä ovat muoviroskat. Esimerkiksi muovipussi on paha, koska meduusa on kilpikonnan ravintoa ja vedessä kelluva pussi muistuttaa meduusaa. Se syö ja tukehtuu tai sitten suoli menee tukkoon, päivittäin rantaa muoviroskasta siivonnut Ritola kertoo.
Lisäksi meressä on ajelehtivia verkkoja ja mekaanisia vaurioita voi tulla esimerkiksi veneistä.
Ihmisen aikaansaannoksia on pitkälti myös kasvihuoneilmiö. Silläkin on oma vaikutuksensa lajin jatkumiselle.
– Kasvihuoneilmiön takia ilmasto ja hiekka, jossa munat ovat, lämpenee. Kun tietty asteraja ylittyy, niin munista kuoriutuu enemmän vain toista sukupuolta.
Valitettavasti myös turismi on kaapannut kilpikonnilta monta hyvää munintarantaa.
– Auringonotto on yksi pahimpia kilpikonnien pesintää rajoittavia tekijöitä. Leirin toimesta pystyttiin suojelemaan vain noin kilometrin verran valvottua rantaosuutta.
Seppo Ritola ei onnistunut näkemään palveluskohteessaan munivia kilpikonnia, mutta on pystynyt seuraamaan etänä tilanteen kehittymistä.
Hän vieraili myös Tyynenmeren puoleisella rannikolla, jossa on oma kilpikonnakantansa.
– Merellä olin yhden päivän kalassa ja siellä näin kilpikonnia uimassa ja satapäisen delfiiniparven pyytämässä tonnikaloja. Oli mahtavannäköinen luontoelämys.
Costa Rica on Ritolan mukaan mahtava paikka, vaikka seudussa on omat ominaispiirteensä, eikä yöaikaan tehnyt mieli lähteä hotellista yhtikäs minnekään.
– Pääkaupunki San José on yöllä vaarallinen paikka, ammuskelun ääniä hotelliinsa kuullut Ritola toteaa.
Päiväsaikaan oli toisin, etenkin kun luotti omaan kuljettajaan, eikä hitaasti liikenteen seassa mateleviin julkisiin.
Ihan nollabudjetilla ei vapaaehtoistöihinkään lähdetä, sillä matkat on maksettava itse, samoin ylläpito, noin 55 dollaria vuorokaudelta – puhumattakaan kustannuksista, jotka syntyivät vapaaehtoistyön jälkeen tehdyllä reppureissulla.
Kokonaisuudessaan Ritolan visiitti kesti kolmisen viikkoa ja oli hänen mielestään kokemuksineen kaiken vaivan ja rahan arvoinen. Ritola suosittelee vapaaehtoistyötä varsinkin nuorille, ja miksei vanhemmillekin.
– On jotain mielekästä tekemistä ja ihmiset on erittäin ystävällisiä. Sieltä sai hyvää kokemusta ja työ oli sitä, mitä halusinkin tehdä, eli luonnonsuojelua. Olisin voinut olla pitempäänkin.
ICYE-vapaaehtoistyö
ICYE eli International Cultural Youth Exchange järjestää vapaaehtoistyötä Euroopan ulkopuolella. Vapaaehtoistyöjaksoja koordinoi Asociacion Cultural de Intercambio (ACI).
Osallistujia tulee eri puolilta maapalloa.
Vapaaehtoiset ovat osa paikallista arkielämän yhteisöä ja työskentelevät esimerkiksi nuorisotyössä, ympäristönsuojelussa, sosiaalialalla, terveydenhuollossa ja ihmisoikeustyössä.
Jakso on vähintään viikon mittainen, pisimmät jopa 6–12 kuukautta.
Kohdemaita on kaikkiaan 26. Alueita ovat Aasia ja Oseania, Afrikka, Latinalainen Amerikka ja Yhdysvallat.
