Kun Meeri Koutaniemi oli 14-vuotias, hän osallistui Kuusamo Nature Photo -kuvakilpailun nuorten sarjaan. Älä karkaa -nimisessä teoksessa lumpeenlehti uiskentelee kivikon edustalla.
Valokuva nosti Koutaniemen mitalisijoille.
– En muista, tulinko kolmannelle vai neljännelle sijalle, mutta muistan, kuinka se yllätti minut silloin täysin, että minut edes noteerattiin, Koutaniemi sanoo.
Hän oli ottanut tuolloin vasta ensimmäisiä kuviaan.
– Tunnustus tuntui kannustavalta ja antoi paljon toivoa, että valokuvaus voisi olla sellainen asia, jota minä voisin lähteä kehittämään, Koutaniemi kertoo.
Hän kertoo oman luontosuhteensa olevan Kuusamon sekä siellä kasvamisen ansiota. Vanhempien, Seppo ja Paula Koutaniemen luontosuhteen kautta lapset saivat kasvatuksen, jossa luonto ei ole jokin itsestä erillinen asia.
– Olen kasvanut siihen ajatukseen, että me olemme luonto. Olemalla luonnon kanssa vuorovaikutuksessa ja voimistamalla luontoa itsessämme myös meidän suhteemme juuriimme ja myös omaan itseemme voi paljon paremmin, Koutaniemi kertoo.
Koutaniemi muistelee lapsuuttaan luonnon kautta: paljain jaloin mökillä vietettyjä kesiä, isän ja äidin jalanjäljissä milloin mustikkametsällä, milloin hillasuolla kulkien ja järvissä uiden.
– Se on jännää, miten näin aikuisena sitä nojaa lapsuutensa muistoihin, missä on ollut onnellisin ja vapain.
Koutaniemien perheessä suhtautuminen luontoon oli konstailematonta ja arkipäiväistä. Se oli kaikkialla läsnä. Seppo oli ahkera luontokuvaaja, ja hän istuttikin usein lapsensa diaprojektorin eteen katsomaan luontokuvia.
– Lapsi on totta kai tottunut leikkimään luonnossa, mutta kokemus luonnosta on erilainen, kun sitä tutkailee valokuvien kautta. Muistan, kuinka isä kehotti meitä lapsia pysähtymään kuvien ääreen, keskittymään ja katsomaan yksityiskohtia, Koutaniemi muistelee.
Koutaniemi muistaa nämä hetkinä, jotka ovat opettaneet häntä ymmärtämään paljon valokuvasta, sen voimasta, taianomaisuudesta ja herkkyydestä, mutta myös luonnosta ja sen yksityiskohtien ainutlaatuisuudesta.
– Valokuva usein jatkaa siitä, mihin silmä ja meidän näkökykymme jää. Kameralla on kyky päästä lähemmäs ja tallentaa jotain, mikä olisi muuten niin ohimenevää, Koutaniemi sanoo.
– Se on isäni perintö minulle: hän opetti minut olemaan läsnä luonnon kanssa.
Koutaniemi näkee, että luontokuvasta hyvän tekee erityinen perspektiivi sekä kyky avata katsoja luonnon erityisyydelle ja ainutlaatuisuudelle.
– Uskon, että nimenomaan luontokuvan merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa, koska elämme poikkeuksellista aikaa ilmastokriisin kanssa. Nyt on viimeinen hetki havahtua luonnon hätähuutoon. Näyttämällä luonnon kauneutta pystymme paljon paremmin myös muistuttamaan siitä, mikä on säilytettävä, Koutaniemi sanoo.
– Onneksi meillä on vielä mahdollisuus tallentaa tätä monimuotoisuutta, koska viidenkymmenen vuoden päästä tilanne voi olla aivan eri.
Koutaniemi näkee luontokuvan tulevaisuuden myös tärkeänä poliittisena muistuttajana olemassaolomme mahdollisuudesta.
– Ilman yhteistyötä luonnon kanssa ja luonnon huomioon ottamista ei meilläkään ole tulevaisuutta.