Vuoden kierron kääntyessä kohti syksyn pimeneviä iltoja ja öitä taivaalle ilmestyy näkyviin jälleen avaruudellinen ilotulitus, revontulet.
Tämän syksyn ja talven revontulikausi on alkanut aktiivisena, kun esimerkiksi tällä viikolla tiistain vastaisena yönä Auringon massapurkauksen saapuminen kohotti magneettista aktiivisuutta pienen myrskyn tasolle ja revontulia näkyi Suomen eteläosia myöten.
Intohimoinen revontulivalokuvaaja Tarja Kouvo ikuisti upeita revontulinäytöksiä Karigasniemellä Utsjoella jo edellisviikolla.
– Koko yö oli kuin satua. Upea, fantastinen ja täynnä taikaa. Jokaisen pitäisi saada kokea se, Kouvo tunnelmoi.
Ja eittämättä moni haluaakin kokea.
Revontulet leiskuvat Lapin matkailumainoksissa, sosiaalinen media täyttyy turistien revontulikuvastosta, ohjelma- ja elämyspalveluyritykset myyvät turisteille revontulisafareita ja erämaihin rakennetaan taivaalle bongailuun sopivia lasimajoja.
Ei Keski-Suomessa Laukaassa asunut Kouvokaan ollut juuri revontulia elämässään nähnyt. Jokunen vuosi sitten jouluaaton aattona taivaalle ilmestynyt revontulikaari teki kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen.
– Sattumalta sen silloin näin. Jäin koukkuun.
Keski-Suomen korkeudella revontulien bongaaminen ei ole kuitenkaan ihan jokapäiväistä hommaa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa paras todennäköisyys nähdä revontulia on Lapin pohjoisimmissa osissa. Esimerkiksi Kilpisjärvellä ja Utsjoella revontulia nähdään kolmena yönä neljästä. Sodankylän seuduilla keskimäärin joka toisena yönä ja Oulun–Kuusamon alueella joka neljäntenä. Helsingissä revontulia esiintyy tilastollisesti enää noin kerran kuukaudessa.
Pilvettömän taivaan lisäksi revontulten näkeminen vaatii pimeyttä.
– Minulla ei ole autoa ja revontulet olivat aina valosaasteen puolella. Sitten eräänä pakkasiltana kun olin pari tuntia seisonut turhaan hangessa päätin, että muutan Lappiin.
Kouvo on kuvannut revontulia Karigasniemellä muutaman vuoden. Siinä ajassa hän on nähnyt taivaan täyttyvän erilaisista revontulista aina harsomaisista hunnuista taivaan nielaisevaan revontulikoronaan.
– Kysyin kerran yhdeltä asiantuntijalta, mihin minun pitäisi katsoa jos haluan nähdä revontulikoronan. Hän sanoi, että katso suoraan ylöspäin. Jos se on siinä, niin et voi olla sitä huomaamatta.
Revontulikoronassa alhaalta ylöspäin suuntautuvat nauhamaiset rakenteet näyttävät supistuvan yhteen taivaanrannassa. Ilmiö johtuu perspektiivistä, koska revontuliverhot muodostavat vertikaalisen rakenteen, jota alhaalta ylöspäin tähyillään.
Nyt Kouvo kokee kuitenkin olevansa taas uuden äärellä. Edessä on muutto takaisin Keski-Suomeen muutaman kuukauden kuluttua ja tutkimusmatka perspektiivistä toiseen, taivaalta maanpinnalle.
– Siirryn äärettömän kosmoksen kuvaamisesta makrokuvaukseen ja pikkuolioiden maailmaan. Ehkä vielä joskus palaan Lappiin, mutta nyt on aika lähteä.
Revontulet
Revontulten alkuperäinen energianlähde on Aurinko, josta lähtee hiukkasia avaruuteen koko ajan.
Tämän aurinkotuuleksi kutsutun virran mukana hiukkasia päätyy myös Maan ilmakehään.
Ylhäältä alaspäin Maan magneettikentän suuntaisesti syöksyvät auringosta peräisin olevat elektronit törmäävät ionosfäärin happiatomeihin ja typpimolekyyleihin, jotka virittyvät hetkeksi korkeampaan energiatilaan.
Yläilmakehään satavien hiukkasten nopeudet ovat jopa 1000 kilometriä sekunnissa. Viritystilojen purkautuessa syntyvän valon väri riippuu virittyneen hiukkasen laadusta ja sen törmäyksessä saamasta energiasta: happiatomien viritystiloissa syntyy vihreä ja punainen valo, kun taas typpimolekyylit vastaanottavat ja luovuttavat sinertävän sävyisen valokvantin verran energiaa.
Kevät- ja syyspäiväntasauksen aikoihin Maan asento aurinkotuulessa on otollisimmillaan sille, että aurinkotuulen energiaa siirtyy tehokkaasti Maan magneettikehään. Niinpä magneettisia myrskyjä esiintyy syksyllä ja keväällä keskimäärin enemmän kuin kesällä ja talvella.