Pudasjärven kaakkoisnurkalla jylhien vaarojen kätköissä on luonnonnähtävyyksiä, joista ei juurikaan ole tietoa.
Jaurakkajärven itäpuolella Korpisen kylältä lähtevän Ruunakankaan tien varressa on Jumalanhauta ja vanha kuparikaivos. Läheisyydestä löytyy myös poikkeuksellisen kirkas lähde ja toinenkin kuparilouhos.
Jumalanhaudalle Satasormi -nimiseen vaaraan erkanee heikkokulkuinen metsäautotie soratien varrelta. Risteyksessä on lähes huomaamaton viitta. Sen on asettanut paikoilleen kyläseura, joka on viitoittanut polun, asentanut syvänteen reunalle pari penkkiä ja vieraskirjalaatikon.
Soratieltä Jumalanhaudalle on matkaa vajaat runsaat 670 metriä. Lähdemme ajamaan rinnettä ylös oppaaksi lupautuneen Jouko Ylilehdon kanssa. Oksat viistävät maastokykyisen auton kylkiä rullatessamme kivien ja kuoppien ylitse. Välillä täytyy pysähtyä taittelemaan oksia pois tieltä.
Ylhäällä löytyy juuri ja juuri auton kääntämiseen riittävä aukio. Kävelymatkaa jää vielä reilu satakunta metriä.
Hirvi on jättänyt jätöksensä heti polun alkuun. Pusikkoinen kasvillisuus avartuu, mutta polku kiemurtelee kiveliön läpi. Kylän korkeimman vaaran, Satasormen, huippu on reilun kahdensadan metrin korkeudella merenpinnasta, kun läheisen Korpisenjärven korkeudeksi kartassa ilmoitetaan 129 metriä.
Jumalanhauta ei ole aivan huipulla, mistä löytyisi myös kallioinen jyrkänne. Toinen reitti kohteeseen olisi tienvarren peltojen viereltä lähtevä polku.
– Talvella täällä vaarassa käytiin kylän nuorison kanssa laskemassa mäkeä, erityisesti tässä Jumalanhaudalla, muistelee Jouko Ylilehto.
Mäenlaskuun suppamainen syvä monttu onkin hyvä. Mäenlaskupaikkoja korkeassa ja rinteikkäässä vaarassa on varmasti ollut muitakin.
– Sai siinä aika etukenolleen nousta tuolta aina ylös, ettei selälleen kellahtanut, vilkaisee Ylilehto supan pohjalle.
Syvyyttä rinteessä olevalla kuopalla penkkien luona on noin 15 metriä. Kuopan halkaisija on noin 30 metriä, kerrotaan Pudasjärven kaupungin luontokohteista kertovalla sivulla. Ylhäältä mäen pituus on hyvinkin satakunta metriä. Vauhtia on tietenkin voinut hakea korkeammaltakin.
Nyt luonto on kasvattanut ja kaatanut uusia puita kuopan reunoille.
– Nuo nyt kuivettuneet ja keloutuneet olivat silloin aikaisia puita.
Nimen syntyperästä ei kyläläisillä ole selvyyttä. Kartassakin se on merkitty vain rauhoitetuksi hiidenkirnuksi. Pintaa peittää ihmisen pään kokoiset kivenmukulat. Jumalanhauta on syntynyt viimeisimmän jääkauden lopulla noin 9 000 vuotta sitten.
Luolista ja luontokohteista tietokirjoja tehnyt Tuomo Kesäläinen kertoo Luolamiehen blogissaan tarinaa, jonka mukaan luonnonihmeen on uskottu olevan Jumalien ja luonnonhenkien tyyssija.
– Pyhästä on tullut paha, sillä myöhemmin kerrotaan Venäläisten rappasodan (1570–1595) ja isonvihan (1710–1721) aikana hirttäneen ja mestanneen paikalla vangiksi saamiaan suomalaisia ja etenkin luterilaisia pappeja. Myyttiset virtaukset ja erikoiset energiat verhoavat Jumalanhautaa, Jumalanhaudassa kuulemma ajoittain kummitteleekin, kirjoittaa Kesäläinen.
– En ole sellaisia tarinoita kuullut, ei kukaan ole kertonut, naurahtaa Ylilehto.
– Suppa lienee syntynyt kun vesi on kalliolta laskenut ja muodostanut syvän kuopan.
Vettä kuopassa saattaa nykyisin olla vain keväällä lumien sulaessa.
Jumalanhaudan reunalla olevassa vieraskirjalaatikossa ei ole enää edes vieraskirjaa.
