9 000 vuotta sitten jääkauden päättyessä maa kohosi katkaisten Saimaalta vesireitin Itämereen. Tämän seurauksena Saimaaseen jäi hylkeitä, joiden kanssakäyminen mereen jääneiden sukulaisten kanssa loppui, ja järveen eristykseen jääneistä norpista alkoi kehittyä oma alalajinsa, saimaannorppa. Paitsi että uuden tutkimuksen mukaan tarina ei menekään näin.
Saimaannorppa ei uuden, dna:han perustuvan sukupuun perusteella näytä olevan lähisukua ainakaan nykyisille itämerennorpille, vaan enemmän arktisen alueen hylkeille ja tarkemmin pohjoisamerikkalaisille norpille.
Saimaannorpan maantieteellisesti läheisimpiä arktisia norppia ovat Vienanmeren nykynorpat, mutta nekään eivät näytä olevan saimaannorpille läheistä sukua. Myöskään laatokannorpat eivät vaikuta olevan läheistä sukua saimaannorpalle, vaan ne sijoittuivat varsin hajalleen norppien sukupuuhun.
Erikoisen havainnon selittämiseksi tutkijoilla on kaksi teoriaa.
Oulun yliopiston professorin Jouni Aspin mukaan tutkimustuloksia voisi selittää se, että norpalla on ollut useita muuttoaaltoja Itämereen ja välillä laji olisi hävinnyt sieltä. Saimaannorpat voisivat siis edustaa nykyisiä itämerennorppia aiemmasta muuttoaallosta Saimaaseen kulkeutuneita jälkeläisiä.
– Harmaahylkeillä tiedetään näin tapahtuneen: laji on saapunut Itämerelle kahteen kertaan ja nämä saapujat eivät ole geneettisesti samankaltaisia, Aspi kertoo.
Toinen selitys on se, että saimaannorpat polveutuisivat Fennoskandian mannerjäätikön reunalla muinoin sijainneesta järvestä. Ne olisivat siis jääneet sinne eristyksiin jääkauden loppuessa. Aspin mukaan esimerkiksi lohella ja harjuksella tunnetaan tällaisia alkuperiä.
Saimaannorpan syntyhistorian selvittäminen vaatii kuitenkin tutkijoiden mukaan jatkotutkimuksia.
– Olisi hienoa, kun saataisiin Jäämereltä näytteitä muistakin paikoista, Aspi pohtii.
Nyt julkaistussa tutkimuksessa on vertailunäytteitä Pohjois-Amerikasta, Huippuvuorilta ja Vienanmereltä, mutta Aspin mukaan norppia elää koko arktisella merialueella.
Tutkimus valaisee myös saimaannorpan perinnöllisen monimuotoisuuden romahtamista. Jo aiemmin tiedettiin, että saimaannorpan geneettinen monimuotoisuus on erittäin alhainen verrattuna muihin hylkeisiin.
Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Matti Heinon mukaan saimaannorpan populaatiokoko on laskenut hitaasti mahdollisesti jo 1100–luvulta alkaen, mutta 1800–luvun puolivälistä alkaen dramaattisemmin. Samaan aikaan osuu selvästi myös geneettisen monimuotoisuuden aleneminen.
Aiemmin ei ole tiedetty, missä vaiheessa geneettinen vaihtelu on vähentynyt. Vähäinen geneettinen monimuotoisuus voi heikentää lajin kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
Saimaannorppakanta romahti ihmisen toiminnan seurauksena 1900-luvun aikana. Kanta on kasvanut hitaasti ja jäljellä olevat yli 400 yksilöä ovat erittäin uhanalaisia.
Uusi tutkimus on julkaistu Ecology and Evolution -tiedelehdessä. Tutkimuksessa mukana oli tutkijoita Oulun yliopistosta, Itä-Suomen yliopistosta, Helsingin yliopistosta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Luonnonvarakeskuksesta ja Turun yliopistosta sekä kansainvälisistä tutkimuslaitoksista.