Metsähallitus lopettaa toistaiseksi ahmojen lumijälkilaskennat Ylä-Lapissa.
Jokavuotisista laskennoista on saatu arvio, montako ahmaa elää Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella. Tilastojen mukaan ahmat tappavat kolmessa pohjoisimmassa kunnassa enemmän poroja kuin muulla poronhoitoalueella yhteensä.
Nyt Metsähallitus luopuu laskennoista osana säästökuuria, jossa valtio leikkaa luontopalvelujen budjettirahoituksesta runsaat 11 miljoonaa euroa.
Tiedon aukko kasvaa entisestään
Lumijälkilaskentojen lopettaminen on takaisku, sanoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta.
Ahma on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Suurpetotutkijan mukaan Suomella on jo ennestään liian vähän tietoa poronhoitoalueen ahmakannasta, ahmojen liikkeistä ja käyttäytymisestä.
– Nyt se aukko kasvaa entisestään.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana ahman osuus porotalouden petovahingoista on paisunut suuremmaksi kuin suden, karhun ja ilveksen yhteensä.
Vuosina 2019–2022 ahmojen on tilastoitu tappaneen yhteensä yli 10 000 poroa. Enemmän kuin puolet vahingoista on osunut viiteen rajapaliskuntaan, jotka yltävät Käsivarresta Utsjoelle.
Luonnonvarakeskuksen mukaan kolmessa pohjoisimmassa kunnassa eläisi 35–45 ahmaa.
Kojolan mukaan kanta-arvio nojaa juuri lumijälkilaskentoihin.
Metsähallitus on järjestänyt ne vuorovuosin kuudella eri alueella. Kelkkapartiot ovat haravoineet yhtä aluetta kerrallaan useiden päivien ajan. Paikoin apuna on ollut paliskuntien poronhoitajia.
Vaikka laskentoihin liittyy epävarmuutta muun muassa säiden vuoksi, lumijäljet ovat olleet toistaiseksi tärkein työkalu hahmotettaessa Ylä-Lapin ahmakantaa.
– Laskennat eivät ole korvattavissa ainakaan nopealla aikataululla, Kojola sanoo.
Nokare kakkaa riittää
Ylä-Lapin ahmoista moni liikkuu valtakunnanrajan yli, erityisesti Norjaan.
Naapurimaissa tietämys ahmasta on paljon parempi kuin meillä, Kojola sanoo.
Skandinaavinen ahmatutkimus nojaa dna-näytteisiin. Niitä norjalaiset ja ruotsalaiset keräävät Kojolan mukaan noin 2500 kappaletta talvessa.
Suomen poronhoitoalueella näytteitä saadaan vuosittain vain joitakin kymmeniä.
Ylivoimaisen osan niistä keräävät Metsähallituksen työntekijät, jotka liikkuvat maastossa muun muassa luonnonsuojelu- ja valvontatehtävissä.
Tärkeä apu olisi myös ahmojen pannoittaminen paikantimilla.
– Näytteitä pitäisi tulla ainakin parisataa, jotta päästäisiin kärrylle muun muassa kannan laajuudesta ja liikkuvuudesta, Kojola sanoo.
Kojolan mukaan sen avulla olisi selvitettävissä esimerkiksi se, kulkevatko Enontekiön paliskunnissa saalistavat ahmat kesäisin Norjan porotokkien perässä lähemmäs rannikkoa.
– Sellaista arvelua on kentältä kuulunut, mutta tutkimuksellista näyttöä siitäkään ei ole.
Ahman tutkiminen ei kiinnosta
Maa- ja metsätalousministeriö tiedotti vuosi sitten tiivistävänsä yhteistyötä Norjan ja Ruotsin kanssa ahmakannan hoidossa.
Luke on yrittänyt hakea rahoitusta, jotta esimerkiksi dna-näytteiden keruuta tehostettaisiin, mutta toistaiseksi turhaan.
Vuosikymmeniä tutkijana toiminut Kojola sanoo, että ahma ei ole helpoimmin rahoitettavia tutkimuskohteita.
– Jostain syystä esimerkiksi suteen ja karhuun on saatu erillisrahoituksia huomattavasti helpommin.
– Ahman suhteen olemme selvästi takamatkalla. Tutkimusta on kaivattu jo pitkään ja vielä kipeämmin nyt, kun lumijälkilaskennatkin jäävät tekemättä.
Tappolupiin tarvitaan tietoa, jota ei ole
Poikkeusluvat porovahinkoja aiheuttavien yksilöiden tappamiseksi ovat jumissa paljolti siksi, ettei ahmoista ole tarpeeksi tietoa.
Ylivoimainen osa vahingoista tulee suojelualueilla. Korkein hallinto-oikeus linjasi vuonna 2020, ettei poikkeuslupia saa myöntää Natura-alueille selvittämättä, miten yhden ahman tappaminen vaikuttaa suojeluarvoihin.
Siihen tarvitaan tutkimustietoa, jota meillä ei ole olemassakaan, huomauttaa luonnonsuojelun erityisasiantuntija Tuomo Ollila Metsähallituksesta.
– Lumijälkilaskennan loppuessa ollaan entistä heikommalla, Ollila harmittelee.
– Tietoa ei saada kuin menemällä maastoon. Metsähallituksella on siihen entistäkin vähemmän henkilöresurssia, enkä usko, että tilanne korjaantuisi ainakaan tällä hallituskaudella.
Luonnonvarakeskus (Luke) vetoaa paliskuntiin.
Luken ohjelmajohtaja Katja Holmala haluaisi, että maastossa työkseen liikkuvat poronhoitajat keräisivät ahman jäljille sattuessaan näytteitä analyysiin ja saisivat vastineeksi yksilöistä tunnistetiedot.
Holmalan mukaan pilotointi onnistuisi jo tänä ja ensi talvena, jos 2–3 paliskuntaa ilmoittautuisi mukaan.
Tuomo Ollila sanoo, että ajatus poronhoitajista keräämässä näytteitä oli esillä jo vuosia sitten.
– Hyvin hiljaista on ollut.
Riistakeskus myönsi tänä talvena kolme poikkeuslupaa poroja verottavien ahmojen tappamiseksi. Kaikki menivät pohjoiskainuulaiseen Hallan paliskuntaan sillä ehdolla, että pyyntialueelta on vähintään 30 kilometriä lähimmälle suojelualueelle.
Kotkaseuranta jatkuu
Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa suurinta osaa Suomen suojelualueista, vastaa useiden uhanalaisten lajien seurannasta ja tuottaa muun muassa maksuttomia retkeilypalveluja.
Luontopalvelut rahoitetaan pääosin valtion talousarvioon sisältyvällä määrärahalla, jota nykyinen hallitus leikkaa 11 miljoonaa euroa.
Luontopalvelujen säästökuuri sisältää muun muassa irtisanomisia, työtehtävien uudelleenjärjestelyjä, heikennyksiä retkikohteiden ylläpitoon sekä luopumista rakennuksista.
Luontopalvelujen vastuulajeja ovat pohjoisessa muun muassa naali, maakotka, tunturihaukka, muuttohaukka, kiljuhanhi ja jokihelmisimpukka.
Maakotkan seurannasta luontopalvelut ei ole tinkimässä, koska pesintöjen perusteella maksetaan porotaloudelle korvaukset kotkien aiheuttamista vahingoista.
Naaliin liittyvä luonnonsuojelutyö rahoitetaan yhteispohjoismaisilla EU-hankkeilla.