Ouluun tutkittavaksi tuotu Pohjanlahden pyöriäinen menehtyi todennäköisesti iho-ongelmiinsa.
– Freshwater skin disease (makean veden ihosairaus), jonka aiheuttaa vähäsuolainen vesi, Olli Loisa sanoo.
Loisa toimii meriympäristön tutkimusryhmän vetäjänä Turun ammattikorkeakoulussa.
Myös ruhon tutkimuspöydälleen Oulussa saanut erikoistutkija Marja Isomursu Ruokavirastosta kuvailee ihoa laajalti kärsineen näköiseksi. Sen takia eläimen aineenvaihdunta oli mennyt sekaisin. Ihossa oli vakavia vaurioita, kuten tulehduseritettä ja haavaumia.
Tutkijat tuntevat kyseisen taudin hyvin delfiineistä. Suolaiseen veteen sopeutuneiden eläinten kannalta Perämeri on jo lähempänä makeaa vettä.
Vähäsuolainen vesi vaurioittaa meriveteen sopeutuneen eläimen ihon pintakerrosta, jolloin iho tulehtuu, ja siihen tarttuu ympäristöstä sieniä ja bakteereja.
Pohjanlahdella, Merenkurkun ja Perämeren rajoilla kolmisen viikkoa majaillut pyöriäinen kuoli lauantaina 9. toukokuuta.
Eläin saapui tutkittavaksi Ruokaviraston Oulun-toimipisteeseen tiistaiaamuna 12. toukokuuta. Oulun-toimipisteen vastuulla ovat Suomessa villieläintutkimukset.
Vaikka pyöriäinen kuuluukin valaisiin, se ei ollut mikään sinivalaan kokoinen jötkäle. 29-kiloinen eläin oli 120 senttiä pitkä ja sen ympärysmitta oli suurimmillaan 78 senttiä.
Tutkimuspöydällä pyöriäinen paljastui nuoreksi urokseksi. Ikää sillä oli arviolta vuodesta muutamaan vuoteen. Tieto täsmentyy aikanaan hampaiden perusteella.
Isomursu tutkii pyöriäistä nyt ensimmäistä kertaa urallaan. Aiemmin hänen pöydälleen on päätynyt esimerkiksi pari Suomeen harhautunutta delfiiniä, joitakin harvinaisia lintulajeja sekä kultasakaali.
Oululaistutkijat saivat ruumiinavaukseen apua etäyhteydellä Ruotsin valtion eläinlääketieteelliseltä laitokselta, jossa on kokemusta näin harvinaisesta tutkimuskohteesta jonkin verran enemmän.
Nuori pyöriäinen uiskenteli poikkeuksellisen kauas pohjoiseen ruuan perässä. Kutevat kuoreet olivat sen todennäköistä herkkua, ja niitä oli tarjolla niin hyvin, ettei se ymmärtänyt lähteä ajoissa parantelemaan ihoaan, Olli Loisa arvioi.
Vielä viikkoa ennen kuolemaansa pyöriäinen saalisti aktiivisesti.
Paikallisten Pekaksi nimeämä eläin viihtyi erityisesti Kyrönjoen suistossa. Ensin arveltiin, että yksilöitä olisi ollut useampiakin, mutta sittemmin todisteet eli kuvista havaitut tuntomerkit ovat viitanneet siihen, että harvinaisia vieraita oli vain yksi.
Paikalliset seurasivat eläintä tarkasti sen havaitsemisesta asti.
Viimeisinä päivinä sen kunto heiketä. Lajille epätyypilliseen tapaan se vain uiskenteli pinnalla eikä enää sukellellut. Eläimen kiinniottoon oli valmius, mutta sen kunnon vuoksi toimenpiteisiin ei ryhdytty.
– Tärkeää on, että se saatiin talteen, kun se sitten kuoli, Loisa sanoo.
Pyöriäisnäytteitä ei ole kertynyt tutkijoille liiaksi asti, eikä varsinkaan tuoreesta ruhosta. Lisäksi tämän yksilön käyttäytymistä ehdittiin seurata päivää vaille kolmen viikon ajan.
Beltinmerenä tunnetussa Itämeren osassa elää noin 15 000 yksilön pyöriäispopulaatio, mutta toinen, Itämeren pääaltaan populaatio on erittäin uhanalainen. Siihen kuuluu vain noin 500 yksilöä.
Loisan mukaan on oletettavaa, että harhailija kuului tähän pienempään ja lähempänä olevaan populaatioon. Lopullisesti se selviää vasta dna-analyysien perusteella, jos on selvitäkseen.
Vaikka kyseinen yksilö menehtyi, sen tutkiminen kartuttaa tietoa muun muassa siitä, mitä se söi ja millaisia ympäristömyrkkyjä sen kudoksista löytyy. Tämä on lajin ja populaation suojelun kannalta tärkeää tietoa.
Ennen sotia pyöriäisiä on havaittu Perämerellä enemmän, aina Kemiä ja Haaparantaa myöten. Tämän päivän tutkijoiden tiedot ovat peräisin lähinnä sen ajan lehdistä, joten kukaan ei tiedä, paljonko niitä oli täällä silloin.
Kanta romahti 1950–60-luvuilla useiden eri tekijöiden, kuten metsästyksen, ympäristömyrkkyjen ja kalastuksen sivusaaliiksi jäämisen yhteisvaikutuksesta.
Nykyään pyöriäisten harhautumiset Perämerelle ovat äärimmäisen harvinaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kanta voisi joskus kasvaa ja levittäytyä takaisin.
Pekka-pyöriäisen ihoeritteen tutkimus jatkuu muun muassa bakteeriviljelyllä. Myös histologisia näytteitä kudoksista tutkitaan mikroskoopilla, mutta tuloksia on Isomursun mukaan odotettavissa aikaisintaan useamman viikon päästä.
Kudosnäytteitä lähetetään tutkittavaksi myös Ruotsiin.
Osa näytteistä on pistetty varastoon mahdollisia tulevia tarpeita varten. Sellainen voi olla esimerkiksi tutkimusprojekti.
Ihon lisäksi näytteitä on otettu sisäelimistä, kuten keuhkoista, sydämestä, maksasta ja munuaisista.
– Keuhkoloiset ovat merinisäkkäillä yleisiä, ja tälläkin oli keuhkomatoja. Merinisäkkäät ovat sopeutuneet näihin loisiin ja pärjäävät niiden kanssa yllättävän hyvin. Se ei ollut pääasiallinen kuolinsyy, Isomursu kertoo.