Puo­li­tois­ta vuotta pyörän päällä

Rovaniemeläiset Tuija, 50, ja Ilkka Kauppinen, 47, myivät yrityksensä ja autonsa, laittoivat Rovaniemen kaksionsa vuokralle ja luopuivat puolesta omaisuudestaan, jotta he pääsivät unelmiensa reissulle Etelä-Amerikkaan.

Pariskunta taittoi 17 000 kilometrien matkan mantereen halki pyörillä polkien. Matka kesti lähes puolitoista vuotta.

Kauppiset kertovat elävänsä yksinkertaista elämää. Matkallaan he huomasivat, kuinka moni asia on mukava, muttei välttämätön.

– Pyöräreissussa oli aivan ihana, että meillä oli kolme laukkua molemmilla, enkä edelleenkään tarvitse enempää arjessani. On äärimmäisen vapauttavaa omistaa vähän, Tuija Kauppinen sanoo.

Yksi opetus reissulta oli, miten pienellä määrällä ihminen tulee toimeen. Vaatteet käytetään loppuun, Kauppisilla ei ole televisiota tai autoa, eikä rahaa kulu suoratoistopalveluihin.

Ensimmäiselle yhteiselle pyörämatkalle Viroon Hiidenmaalle pari lähti silloisilla pyörillään, reput selässä ja nyssykät tarakalla. Kun pyöräily vakiintui keskeiseksi osaksi pariskunnan elämää, he hankkivat paremmat pyörät.

– Meillä länsimaalaisilla on herkästi ajatuksena, että kaikki pitää tehdä kaupan kautta. Mietitään heti, mikä pyörä kannattaa ostaa, vaikka voi lähteä sillä pyörällä, joka jo on.

Kun pari kohtasi Etelä-Amerikassa paikallisia pyöräretkeilijöitä, kenelläkään ei ollut erillisiä pyöräilyhousuja tai pyöräilykenkiä, vaan matkaan lähdettiin niillä varusteilla mitä oli.

– Ne olivat opettavaisia kohtaamisia, Tuija kertoo.

Päivät täyttyivät tavallisista asioista

Matkalla Pohjois-Kolumbiasta Argentiinan eteläkärkeen sekä Uruguayn ja Paraguayn kautta Brasilian Rio de Janeiroon pariskunta nukkui puolet öistä teltassa ja puolet hostelleissa.

Rahaa elämiseen kului vähemmän kuin Suomessa, noin 600 euroa henkeä kohti kuukaudessa.

He olivat saaneet chileläiseltä pariskunnalta neuvon polkea pohjoisesta etelään vallitsevien tuulten takia ja niin he tekivät.

– Näimme monia, jotka polkivat toiseen suuntaan ja katuivat sitä. Kesällä tuulee koko ajan ja todella paljon. Vaikea täällä Lapissa on edes kuvitella sellaista, Ilkka Kauppinen kertoo.

Vaikka olosuhteet olivat rajut, päivät täyttyivät pyöräilystä ja arkisista kohtaamisista.

– Toisinaan ihmiset odottavat meiltä extreme-kertomuksia Etelä-Amerikan reissultamme. Me elimme siellä kuitenkin arkea. Aamulla herättiin ja laitettiin teltta kasaan, koko päivä poljettiin. Illalla syötiin ja mentiin nukkumaan.

Suomeen palattuaan Kauppiset toivotettiin tervetulleeksi normaaliin arkeen, mikä kummastutti pariskuntaa.

– Tuli sellainen ajatus, että mitä minun pitäisi normaalissa arjessa tehdä? Mennä Ikeaan tai hankkia koira? Tuija miettii.

Monet puhuivat Kauppisten olleen lomalla, vaikka he eivät itse niin kokeneet.

– Mistä me lomaa olisimme pitäneet, elämästäkö? Näimme kyllä monenlaista niin sanotusti normaalia elämää reissussa.

Juttu jatkuu faktan jälkeen.

Levottomat sielut löysivät toisensa

Kauppiset ovat aina olleet ulkoilmaihmisiä ja matkanneet maailmalla. Erityisesti pyöräretkeily on vienyt parin sydämen.

– Jossain vaiheessa alkoi tuntua pahalta lentää lyhyeksi aikaa minnekään. Nykyään mieluummin matkustamme hieman harvemmin ja pidemmäksi aikaa, Ilkka kertoo.

Etelä-Amerikan lisäksi he ovat pyöräilleet useamman viikon retkiä ympäri Eurooppaa, polkeneet Pyreneitten yli ja viettäneet häämatkaa Tatravuorilla. Syyriassa he kävivät pyöräilemässä ennen sodan syttymistä reilu kymmenen vuotta sitten.

– Jo ennen yhdessä oloa olimme molemmat tahoiltamme levottomia sieluja. Onneksi löysimme toisemme, Tuija nauraa.

He viettivät keväällä 15-vuotishääpäivää ja yhteisiä kilometrejä on kertynyt parinkymmenen vuoden ajalta. Siinä ajassa Kauppiset muuttivat yhdessä Lappiin ja ovat reissuillaan oppineet tuntemaan toisensa.

– Kun lähtee noin pitkälle reissulle, on hirveän tärkeä tuntea toinen ja toistemme metkut hyvässä ja pahassa. Pyöräilijän arjessa siellä, ja aivan kuin arjessa muutenkin, konflikteja tulee vääjäämättä, Tuija sanoo.

Korkea elintaso oli järkytys

Kauppiset kertovat viettävänsä paljon aikaa yhdessä. He ovat toimineet yhdessä myös yrittäjinä, Ilkka koko uransa ja Tuija viimeiset 10 vuotta.

– Pitkän ajan matkailuun kuului se, että järjestää työnsä tai yritystoimintansa niin, että töitä voi tehdä reissussa. Tuija kirjoitti lehtiin matkan aikana ja minä hoidin verkkosivuja, Ilkka kertoo.

Syksyllä pari on uuden edessä, kun he muuttavat talveksi Äkäslompoloon.

– Se tarkoittaa, että kokeilen uusia ammatteja. Tiedossa on töitä esimerkiksi lastenhoitajana ja lahjatavara- ja vaateliikkeessä, Ilkka sanoo.

Tuija kirjoittaa parhaillaan Etelä-Amerikan matkasta kirjaa.

– Ihmisinä haluamme haastaa itseämme ja oppia uutta. Vaikka olen kirjoittanut paljon, niin kirjaa en ole koskaan kirjoittanut, hän sanoo.

Retkikertomuksen lisäksi hän käsittelee kirjassa matkan herättämiä ajatuksia länsimaisesta elintasosta ja kuluttamisesta.

– Suomeen palatessa minulle tuli shokkina se, miten järkyttävän korkea meidän elintasomme Suomessa on.

Saadakseen pitää luopua

Unelman toteuttaminen oli Kauppisille pitkä projekti, jonka eteen he tekivät tietoisesti valintoja.

– Usein unohdetaan se, että jos haluaa saavuttaa jonkin tavoitteen, pitää olla valmis luopumaan jostain muusta. Nykyaikana ihmisten on kuitenkin hirveän vaikea luopua yhtään mistään, Ilkka pohtii.

Hän miettii, miksi ihmisillä on korkea kynnys laskea elintasoaan.

– Lappilaisilla pihoilla on kahta autoa, mönkijää ja kelkkaa. Jos on halua ja valmis, niin vähän vähemmälläkin pystyy elämään.

Kerran Kauppiset haaveilivat omakotitalon rakentamisesta, mutta haave jäi sikseen, kun selvisi, mitä se vaatisi. Lopulta kyse on siitä, mitä haluaa ja pitää tärkeänä.

– Se ei ollut meille niin suuri unelma, että olisimme jatkaneet. Tuli hiki pelkästä ajatuksesta, Tuija nauraa.

Ilkka uskoo, että riittävän pitkällä aikajänteellä suurella osalla suomalaisista on mahdollista säästää unelmiensa toteuttamiseen vaadittava määrä.

Hän tiedostaa, että viime aikoina hintojen noustessa moni on tiukoilla.

– Se, että höpöttää säästämisestä, jotta voi lähteä matkalle, kuulostaa aika pahalta. Mutta aikaväli, josta puhun, on viisi–kymmenen vuotta, jolloin tavoite muuttuu paljon realistisemmaksi, ellei se ole aivan posketon.

Kauppiset alkoivat vähentää kuluttamistaan jo ennen matkaa ja muuttaa elämäntapaansa sellaiseksi, että matkalle lähdöstä tulisi mahdollinen.

– Olemme suhteellisen hyvin toimeentuleva pari ja mekin mietimme reissua kymmenen vuotta. Kyllä se ottaa aikansa, Ilkka sanoo.

Haave oli vähällä kariutua

Haave Etelä-Amerikasta melkein kariutui selkäkipuihin. Tuija kertoo kärsineensä kymmenen vuotta kroonisista selkäongelmista, ja Ilkalla oli aiemmin välilevyn pullistuma.

Pariskunta päätti, että ennen reissua selät on saatava kuntoon. Fysioterapeutin ohjeilla he tekivät töitä sen eteen, että pystyivät lopulta lähtemään.

– Sillä selällä, mikä minulla kymmenen vuotta sitten oli, ei olisi tällaista pyörämatkaa tehty. Silloin olisi ollut helppo todeta, että en voi lähteä, mutta minulla oli kova halu pystyä tekemään asioita. Pilates oli minulle pelastus ja tein sitä myös reissussa joka päivä, Tuija kertoo.

Aikuiselämän parasta aikaa

Pyöräily vuoristoteitä pitkin ja ruohoaavikon läpi oli Ilkka Kauppiselle hänen aikuiselämänsä parasta aikaa.

Etelä-Amerikka on antanut parille henkistä rikkautta ja perspektiiviä elämään. Ilkka oppi matkalla myös espanjan kielen, jota Tuija jo osasi.

– Olemme saaneet ystäviä ympäri maailmaa ja osa on päässyt käymään Suomessa. On ollut hienoa pystyä antamaan edes pieni murunen vastalahjaksi siitä vieraanvaraisuudesta, mitä itse on saanut, Tuija kertoo.

Reissun päällä vieraalla mantereella on oppinut epävarmuuden sietokykyä ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät.

– Aina ei ollut tietoa seuraavasta yöpaikasta. Meno oli välillä aika kaoottisen näköistä verrattuna meidän järjestäytyneeseen yhteiskuntaamme. Huomasin kuitenkin, että vaikka mikään ei toimi, niin kaikki kyllä järjestyy. Niin ei aina ole Suomessa. Täällä kaikki toimii, mutta asiat eivät silti välttämättä järjesty.

Autiomaan läpi pyöräillessä Ilkka oppi sietämään tylsyyttä. Kun kyliä tuli vastaan vain neljän päivän välein, pyörän päällä oli aikaa ajatella.

– Ennen jos minun piti odottaa viisi minuuttia niin otin kirjan tai kännykän heti esiin. Nyt pystyn helposti istumaan pari tuntia luonnossa tai torilla ja vain olla, Ilkka kertoo.

Puuduttavan pitkillä pätkillä hän mietti, mitä kaikkea haluaisi elämässä vielä tehdä. Hän haaveilee tiskijukkana toimimisesta, katumusisoinnista ja larppauksesta.

– Jos miettii, millaisessa aikataulussa ihmiset elävät, niin emmehän me pysähdy kuuntelemaan itseämme. Reissulla aloin käymään keskustelua itseni kanssa, Tuija lisää.

Väljyyttä kalenteriin ja elämään

Etelä-Amerikan matkan jälkeen elämään on jätetty väljyyttä ja kalenteriin tehty tyhjää.

Pariskunnan käsitys siitä, millaisia matkoja pyörällä voi arjessa ajaa, muuttui reissun jälkeen. Tuijaa ihmetyttää, miten ihmisillä on tarve päästä mahdollisimman nopeasti ja helposti paikasta toiseen.

– Helposti käyn kaverin luona iltakylässä 20 kilometriä suuntaansa pyörällä. Mihin ihmeeseen meillä on niin kiire, ettei matkaan voi käyttää tuntia, vaan pitäisi päästä vartissa perille, hän kysyy.

Kauppiset ovat aina ajaneet ympäri vuoden, mutta nyt pyörä on heidän ensisijainen kulkuneuvonsa. Lisäksi he käyttävät julkisia ja kimppakyytejä.

– Kesällä kävin isän luona Joensuussa. Sieltä takaisin Rovaniemelle pääsee parhaiten Kuopiosta junalla, joten polkaisin Joensuusta Kuopioon pyörällä ja hyppäsin junaan kyytiin, Tuija kertoo.

Hän pohtii, että ehkä yhteiskunnan yksilökeskeisyys näkyy siinä, että jokaisella pitää olla oma auto, oma huone ja saada tehdä asiat oman aikataulunsa mukaan.

– Itse olen kokenut, että olen todella onnellinen pyörän selässä.

Itsekästä vai ei?

Paluunsa jälkeen Kauppiset ovat viettäneet aikaa vanhempiensa kanssa. Kesän ajan he ovat asuneet Tuijan äidin luona.

– Meillä on kummallakin ikääntyvät vanhemmat ja suurin syy sille, miksi hetkeksi lopetimme pyöräilyn on halu viettää aikaa heidän kanssaan, Ilkka kertoo.

Läheiset ovat Kauppisten menoihin jo tottuneet, eikä heidän vanhemmilleen tule mikään enää yllätyksenä.

– Totta kai näitä pohtii, että onko liian itsekästä lähteä. Mutta kyllä täällä voidaan lähelläkin olla itsekkäitä. Jos on joka viikko läheisiin yhteydessä maailman toiselta puolelta niin en tiedä tekeekö se minusta huonompaa ihmistä, Tuija miettii.

Hänelle unelman toteuttaminen on ollut tietyllä tavalla oman hyvinvoinnin priorisointia. Silloin kun voi itse hyvin, jaksaa antaa myös muille, hän ajattelee.

– Väitän, että olemme paljon parempia perheenjäseniä, ystäviä ja työntekijöitä, jos me olemme itse onnellisia. Ei itsensä uhraaminen perheen tai työn takia ole kenellekään hyvä, Ilkka ajattelee.

Kauppiset muistuttavat, että ihmisillä on kaikenlaisia unelmia, eikä kaikkien tarvitse olla yli vuoden mittaisen pyöräretken kokoisia.

– En heti keksi ketään, jolle voisin suositella Etelä-Amerikan halki polkemista, mutta toivon että jokainen löytäisi oman Etelä-Amerikkansa, mikä ikinä se onkaan, Tuija sanoo.

Tärkeintä on päästä toteuttamaan elämässä asioita, joista nauttii.

– Onhan se ihan järkyttävän hieno tunne, kun on kymmenen vuotta unelmoinut ja vihdoin istuu lentokoneessa, Ilkka hehkuttaa.

Pariskunnalla on jo seuraava pidempi pyöräilyretki mielessä, mutta ensin he suuntaavat Äkäslompoloon ainakin kevättalven hankiin saakka.

– Pyöräilyn paloa vielä jäi ja monta kolkkaa on maailmassa yhä käymättä, Tuija sanoo.