Ret­kei­ly­toi­mit­ta­ja Monni Himari muutti lohen perässä pieneen kylään Poh­jois-Nor­jas­sa – Kalan lisäksi oma­va­rai­seen elämään kuu­lu­vat oman pellon perunat ja lä­hi­tund­ran marjat

Kuitenkin vasta muutettuaan Pohjois-Norjaan pienelle Gisløyan saarelle loppuvuodesta 2018 Himari oivalsi, että omavaraisuus voisi olla hänenkin juttunsa. Innostus omavaraiseen elämään karttui, kun hän sai ammentaa ystävältään Lauri Pietikäiseltä roppakaupalla käytännön oppeja.

– Lauri on Pohjois-Savosta Norjanmeren rannikolle muuttanut kalastaja. Olen seurannut hänen omavaraiselämästään kertovaa blogia vuodesta 2008 lähtien. Hän on ollut mentorini alusta alkaen ja tulee varmasti aina olemaan, Himari kertoo.

2010-luvun puolivälissä keskustelu ilmastonmuutoksesta alkoi myös viritä entistä kiivaampana, mikä huoletti Himaria. Vauhdikkaat seikkailut ulkomailla eivät enää kutsuneetkaan kuten aiemmin. Sen sijaan hän kaipasi pysyvää elämää – paluuta perusasioiden äärelle.

Niin nainen hurahti omavaraisuuteen, ja sillä polulla hän aikoo jatkaa edelleen: kestävää elämää rakentaen.

– Omavaraisuus on yksi keino vaikuttaa maailman tämänhetkiseen tilanteeseen, koska koen, että myös yksilön valinnoilla on merkitystä. Toivottavasti pystyn innostamaan muitakin siihen, miten voi elää mahdollisimman taloudellisesti riippumatonta ja ekologista elämää, hän pohtii.

Kala-apajien perässä Pohjois-Norjan erämaisiin maisemiin

Kahden kumpuilevan tunturijonon välissä Porsanginvuonon pohjukassa lepää pieni parin tuhannen asukkaan Lakselvin kaupunki, suomalaisittain Lemmijoki. Tänne Pohjois-Norjan sopukkaan Himari muutti kumppaninsa kanssa Gisløyasta lokakuussa 2019.

Lakselva-joki oli suurin syy, miksi pariskunta päätyi asumaan juuri Finnmarkin lääniin. Kyseessä on yksi Euroopan tunnetuimmista lohijoista – Himarin mukaan lohenkalastajan ja ulkoilmaihmisen paratiisi.

– Kalastus on meille molemmille rakas elämäntapa. Siksi ihastuimme saman tien Lakselvin alueen kalastusmahdollisuuksiin, eikä muuttoa tarvinnut kauaa aikailla, Himari naurahtaa.

Nyt pariskunta asustaa 60-neliöisessä puisessa omakotitalossa, jota ympäröivät lappimaiset tuulen tuivertamat maisemat. Lakselvin keskustaan on kotoa seitsemän minuutin ajomatka, ja erämaa alkaa suoraan omalta etupihalta. Pehmeälakisten tuntureiden helmoilla on hyvä elää.

Kala-apajatkin ovat pitäneet kutinsa. Talvisin kalaisista tunturijärvistä pilkin koukkuun tarttuu milloin mitäkin herkkua: on taimenta, harjusta, rautua. Lohta puolestaan saa kalastaa lohenkalastuskaudella omiin tarpeisiin.

Taattua lähiruokaa omalta pellolta ja naapuritunturista

Vaikka Himarin kotitalon takapihalla sijaitseva peltotilkku ei ole valtaisa, siitä saa korjata satoa riittämiin kahden ihmisen tarpeiksi. Kasvikset riittävät aina seuraavaan satokauteen saakka, eli niillä pärjää koko pitkän talven ajan.

– Pellollamme kasvaa tyypillisesti perunaa, porkkanaa, sipulia, härkäpapua, salaatteja ja erilaisia maustekasveja. Seuraavaksi haluaisin kokeilla naurista, Himari listaa.

Hän hyödyntää etenkin perunanviljelyssä permapenkkejä, jotka kootaan risuista, multapaakuista, ruohotupsuista ja maahan varisseista lehdistä. Tällöin maata ei tarvitse edes kääntää, ja silti perunaa on noussut parhaimmillaan jopa 65 kiloa.

Oman pellon lisäksi Himari kerää metsän antimia. Vilkkaimpana sesonkiaikana – eli loppukesästä ja syksystä – päivät vierähtävät helposti avotunturin mättäillä marjoja ja sieniä poimien.

– Pakkanen täyttyy muun muassa hillasta, puolukasta, mustikasta ja variksenmarjasta. Sienistä lemppareitani ovat kantarellit, haperot ja rouskut, joita suolaan, pakastan ja kuivaan, Himari valottaa.

Kalasaaliitaan pariskunta kylmä- tai lämminsavustaa, pakastaa, purkittaa, suolaa ja kuivaa. Himari mainitsee norjalaisena erikoisuutena myös klippfiskin: perinteen mukaan turskaa kuivataan ja suolataan Norjan tuulisilla kalliorannoilla.

– Lisäksi moni norjalainen kerää sinisimpukoita, merilevää ja merenrantakasvi isomaltsaa, jota voi käyttää vaikkapa keitoissa. Finnmarkissa saa poimia myös lokin munia, joita lapset myyvät sitten paikallisille.

Luonto ja kukkaro kiittävät, kun elää omavaraistaloudessa

Kun laskee yhteen kaiken luonnosta saatavan ravinnon – oman pellon, tuntureiden ja veden antimet – Himarin kauppakassista löytyy oikeastaan vain maitotuotteita, jauhoja ja mausteita. Seuraavaksi hänen haaveenaan olisi panna olutta ja tehdä viiliä, jolloin nekin saisi omasta takaa.

– Lihaakaan emme osta vakuumiin pakattuna, sillä paikalliselta lampurilta saa suoraan lampaanlihaa ja poromieheltä poronlihaa. Lisäksi mieheni on alkanut metsästää lintuja. Näin tiedämme tasan tarkkaan lihan alkuperän ja tarinan, Himari tähdentää.

Hän arvostaa omavaraisuuden ekologisuutta, sillä ruoka-aineita ei tarvitse ostaa muoviin ja pahviin pakattuina. Myös hävikkiä syntyy minimaalisesti, koska ruoat eivät ehdi vanhentua. Pariskunnan tavoitteena onkin viljellä, kalastaa ja kerätä vain sen verran kuin he itse tarvitsevat syödäkseen.

Vaikka Himarille etenkin ruokaomavaraisuus on kokonaisvaltainen elämäntapa, hän ei pyri tähtäämään täydelliseen omavaraisuuteen. Joskus on ihan ok ostaa kaupasta vaikkapa prosciutto-kinkkua hyvällä omallatunnolla – onhan hän asunut aikoinaan myös Italiassa.

Koska valtaosa pariskunnan ruoasta tulee kuitenkin muualta kuin kaupan hyllyltä, rahaa säästyy merkittävästi. Myös turhat heräteostokset jäävät välistä ja elinkustannukset ovat paljon edullisemmat, kun asuu syrjässä isojen kaupunkien houkutuksilta.

– Pohjois-Norjassa omakotitalossa asuessani säästän vuoden aikana ehkä karvan verran yli 10 000 euroa verrattuna siihen, kun asuin Helsingin Kampin yksiössäni, Himari arvioi.

Marttojen vinkeillä keltanokkakin pääsee alkuun

Miten sitten voi ryhtyä omavaraiseksi, jos ajatus alkaa houkutella? Himari muistuttaa, ettei omaa elämäntapaansa tarvitse – eikä voikaan – muuttaa kertarysäyksellä. Hän kannustaa lähtemään liikkeelle kokeilevin askelin pikkuhiljaa. Tällöin pienetkin onnistumiset ruokkivat isompia.

– Aina kannattaa hankkia tietoa ja kysyä apua. Esimerkiksi Marttojen verkkosivut ovat loistava tietolähde, ja sieniretkelle voi lähteä aluksi jonkun kokeneen kanssa, Himari vinkkaa.

Joskus voi myös oppia yrityksen ja erehdyksen kautta, Himari hymähtää. Hän kokeilee uteliaasti esimerkiksi erilaisia mausteita säilöessään. Kun kerran oman maan porkkanat jäivät natiaisiksi, niistä tulikin lopulta taivaallisia, kun Himari keksi pikkelöidä pikkuporkkanat rosmariinin kanssa.

– Eikä kaikkea tarvitse suinkaan kasvattaa itse, vaan ihan lähimetsästä saattaa löytää esimerkiksi suppilovahveroita tai maitohorsmaa. Sieniä voi kuivattaa helposti kotosalla jopa lämpimän patterin vieressä, ja tuoreesta horsmasta voi keittää mehua.

Himari suositteleekin testaamaan rohkeasti, millainen omavaraisuus omassa kotitaloudessa ja elämäntilanteessa toimii parhaiten. Onhan hän itse kasvattanut esimerkiksi Helsingissä asuessaan kesäkurpitsaa lasitetulla parvekkeella kesäaikaan, mutta vasta Norjassa ruokaomavaraisuudesta tuli olennainen osa jokapäiväistä arkea.

Omavaraisuus käsittää ruoan lisäksi paljon muutakin

Himari näkee, että ruokaomavaraisuus on yksi helpoimmista tavoista alkaa elää omavaraisesti.

Omavaraisuuden voi kuitenkin ulottaa ruoan lisäksi käytännössä kaikkeen elämiseen, kuten vaatteisiin, asumiseen ja liikkumiseen.

– Vaikka en tee vaatteita itse, olen ollut pienestä pitäen kirpparihiiri. Edelleen etsin vaatteita ja käyttöesineitä ensisijaisesti käytettyinä. Rakastan sitä riemua, kun kirpputorilta voi löytää vaikkapa hyvän valurautapadan ja antikvariaatista vanhoja kirjoja.

Nyt hän unelmoi vanhasta torpasta, jonka voisi kunnostaa itse. Toinen vaihtoehto on rakentaa uusi ekologinen talo, jossa olisi maalämpö, ilmalämpöpumppu ja aurinkopaneelit. Vaikka hän tiedostaa, että remontointi tai uuden rakentaminen on verrattain kallista ja kuluttaa luonnonvaroja, lopulta harkiten suunniteltu koti maksaisi itsensä takaisin ja olisi läpeensä energiatehokas.

– Liikkuminen puolestaan on hankalaa Pohjois-Norjan syrjäseuduilla ilman omaa autoa, koska välimatkat ovat pitkiä, eikä julkinen liikenne toimi. Pitkän kaamoksen takia moottorikelkka on myös ainoa keino ehtiä valoisan aikaan tunturijärville kalastamaan, hän huomauttaa.

Himarin pihalla seisova telttasauna lämpiää kuitenkin jo lähitilan puilla, vaikka itse kotitalo ei olekaan puulämmitteinen. Metsäpalsta on paikallisten yhteiskäytössä. Himaria yhteisöllisyys ilahduttaa, sillä se tarjoaa monelle luonnonystävälle mahdollisuuden omavaraisuuteen.

Mitä enemmän Himari on viettänyt vuosien varrella aikaa luonnon helmassa, sitä tiiviimmäksi hänen luontosuhteensa on kehittynyt. Hänen mielestään omavaraisuus on yksi askel siihen, miten ihminen voi pitää huolta myös kallisarvoisesta luontoympäristöstä.

– Me tarvitsemme luontoa, vaikka luonto ei tarvitsekaan meitä. Siksi ihmisen on syytä kunnioittaa sitä, mitä kaikkea luonnosta voi kerätä ja pyytää kohtuudella omiin tarpeisiin, hän uskoo.