Elokuussa Syöte MTB-maastoajon yhteydessä kokeillaan uutta lajia, gravel-pyöräilyä. Siinä ajetaan lähinnä hiekkateillä maastopyörää keveämmällä leveärenkaisella pyörällä 65 ja 120 kilometrin kilpailut.
Gravel-pyörää ei ole tarkoitettu maastoon, vaan vauhdikkaaseen ajoon asvalttiteiden ulkopuolella.
Syötekylä gravel fest -kilpailussa palataan lähelle neljännesvuosisadan takaista kokeilua, joka ei lähtenyt pyörimään toivotulla tavalla.
Hyvin vauhtiin lähteneiden umpihankihiihdon maailmanmestaruuskilpailujen järjestäjä Pudasjärven Urheilijat päätti kokeilla vastaavaa tapahtumaa pyöräilijöille.
Ensimmäiseen pyörävaelluksen MM-kisaan lähdettiin ajatuksesta, että pyöräilyn harrastajilta puuttuu kilpailullinen vaellustapahtuma.
– Mehän päätettiin sellainen järjestää, muistelee arkistojensa äärellä Heino Ruuskanen.
Yhtenä ajatuksena oli hoksauttaa pyöräilyn olevan luontoa säästävää liikuntaa.
Johtoryhmä, Ruuskasen lisäksi Heikki Haavikko ja Marko Koivula, sai oman seuran lisäksi mukaan posiolaisen pyöräilyn erikoisseuran Posion Visan.
– Sieltä oli puuhamiehenä Taisto Tuomivaara, myös umpihankihiihtoon niin kilpailijana kuin talkoolaisena osallistunut monipuolinen urheilumies.
Ensimmäiseen koitokseen syyskuussa 2001 pyrittiin haalimaan julkisuutta eri medioissa. Yleisradion kuvausryhmä oli toiveissa, mutta se ei tullut.
Silloin runsaslevikkinen viikkolehti Seura kuitenkin innostui lähettämään Pudasjärvelle toimittajan ja valokuvaajan. Laajassa artikkelissa nimettiin Pudasjärvi monine erikoisine kilpailuineen "hulluksi kyläksi".
Kolmipäiväinen kilpailu aloitettiin perjantai-iltana Syötteeltä. 45 kilometrin polkemisen jälkeen 15 kilpailijan joukko yöpyi pyörissä kuljetettujen varusteiden turvin Livolla.
Lauantaina edessä oli noin 145 kilometrin pyöräily enimmäkseen sorateitä pitkin Posiolle Kostonjärven rannalle. Teiden lisäksi osallistujille oli luvattu taivallusta maastossa pyöriä kantaen ja taluttaen.
Kommelluksiltakaan ei vältytty, sillä kuusamolaismiesten joukkue myönsi suunnistaneensa Sarakylässä pahasti harhaan.
Yksi kilpailija eksyi lauantaina niin, että järjestäjät joutuivat etsimään häntä maastosta.
– Löydettiin sentään, Ruuskanen sanoo.
Kaikki kilpailijat selvisivät myös sunnuntain noin 50 kilometrin taipaleen Kostonjärveltä Syötteelle. Kolmesta joukkueesta paras oli Ookastoppi ja yksin polkeneista Tuomo Ahola, moninkertainen umpihankihiihdon menestyjä.
Laji ei kuitenkaan lähtenyt vetämään. Pari vuotta myöhemmin Pikku-Syötteeltä Taivalkosken ja Puhoksen suuntaan vieneellä reitillä oli vain kaksi joukkuetta ja neljä yksin osallistunutta.
Edellisvuonna kisaa ei ollut järjestetty lainkaan. Peruste oli osanottajakato, joka järjestäjien mukaan johtui samaan aikaan pidetyistä erävaelluksen SM-kilpailuista.
Pieniä muutoksia tuli syksyksi 2004. Lähtö ja maali olivat Kurenalla ja yöpymiset Syötteen maastoissa. Matkaa perjantai-illasta sunnuntaihin tuli noin 250 kilometriä. Tulokset laskettiin kahden etapin yhteistuloksena.
Vaikka mukaan saatiin vain kymmenen kilpailijaa, oli kisan pääsihteeri Marko Koivula Iijokiseudun uutisen mukaan vankasti sillä mielellä, että seuraavana syksynä jatketaan.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Heino Ruuskanen arvioi nyt, että asialla oltiin liian aikaisin, sillä kova innostus maastopyöräilyyn alkoi vasta vuosia myöhemmin.