Tytti Muurinen & Jenny Siivola: Pohjoisten tunturien atlas. Sininen Jättiläinen, 2023. 143 sivua.
Suomesta on turha etsiä varsinaisia vuoria, mutta tuntureita sen sijaan riittää huiputettaviksi. Tänä vuonna toiseen painokseen yltäneessä, sekä suomeksi että englanniksi julkaistussa Pohjoisten tunturien atlaksessa Jenny Siivola ja Tytti Muurinen tosin määrittelevät tunturin pehmeälakiseksi vuoreksi, jonka laella puut eivät kasva.
Siivolan kirjoittamassa ja Muurisen kuvittamassa selailuteoksessa riittää tarinaa Pohjois-Suomen viidestäkymmenestä tunturista.
Kullekin tunturille on varattu aukeama, jonka vasemmalla puolella on faktaa, fiktiota tai Lapin lisää kustakin tunturista ja oikealla puolella alkoholimusteella taiteiltu tunturin sivuprofiili.
Sykähdyttävän kiehtova ja persoonallinen atlas on saanut inspiraationsa Judith Schalanskyn teoksesta Kaukaisten saarten atlas. Alkuperäistä ideaa kunnioittava teos on silti itsenäinen tarinan ja kuvan liitto, jonka pyrkimys on tavoittaa kaunis, värikäs ja aavistuksen verran mystinen Pohjoinen.
Pohjoisten tunturien atlas on Rovaniemellä vuonna 2022 perustetun kustannusosakeyhtiö Sinisen Jättiläisen toinen julkaisu, jonka rinnalla yhtä aikaa suomeksi ja englanniksi julkaistiin muiden muassa Biegga-huskyn ensimmäinen tarina.
Tuoreen kustantamon ihka ensimmäinen julkaisu on kuitenkin pakolaisuutta ja paluumuuttoa käsittelevä kaksoiselämäkerta ja samalla Pohjoisesta-trilogian avausosa, Ei paratiisia ei maistereita (2022).
Atlaksen lämpimän ilkikurisella otteella koostetut tunturitarinat kunnioittavat ja toisintavat lappilaisia myyttejä, mutta ottavat myös kantaa vesistöjen vangitsemiseen, kylien hukuttamiseen ja ylimitoitettuun metsähakkuuseen.
Tarinat on jaksotettu Lapin kahdeksan vuodenajan mukaan, joita ovat pakkastalvi, hankikanto, jäidenlähtö, yötön yö, marjakesä, ruska, ensilumi ja kaamos.
Aloitetaanpa Pelkosenniemen Pyhätunturilta, jolle muiden tunturien tavoin on annettu koordinaatit, korkeus ja etäisyys sekä Rovaniemeltä että Helsingistä.
Tunturia on ainakin 1800-luvun lopulta saakka suojellut yli kaksimetrinen Huttu-Ukko, jolta täytyy saada lupa, jos aikoo tunturille jotakin rakentaa.
Insinööri oli unohtanut Huttu-Ukon, kun Pyhätunturin Kultakeroksi nimetylle huipulle rakennettiin radiomastoa 1960-luvulla. Maston kanssa oli jatkuvia ongelmia, kunnes Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo ymmärsi toimittaa Huttu-Ukolle oman television Huttujärven syvyyksiin.
Posion Riisitunturin lähellä sijaitsevan Kitkajärven jäällä voi puolestaan hyvällä onnella kohdata itsensä tuliketun. Ketun turkki on mittaamattoman arvokas, mutta se myös hohtaa valoa eli on monikäyttöinen myös valaisimena.
Markus-setä on kertonut, että joulupukki asuu Korvatunturilla. Mutta tiesittekös sitä, että myös Coca-Colaa mainostavan punanuttupukin hahmo on Suomesta? Sen suunnitelleen Haddon "Sunny" Sundblomin isä oli Ahvenanmaalta kotoisin.
Ikioman tunturinsa tarinan saattaa hyvinkin löytää Muurisen ja Siivolan viihdyttävästä atlaksesta.
Kriitikko kiteyttää
Plussat: Kiehtova ja kaunis selailuteos Pohjoisen tuntureista. Faktaa, fiktiota ja Lapin lisää. Ilkikurisen humoristinen ote, mutta myös vakavia kannanottoja luonnonsuojelun puolesta.
Miinukset: Toisteisuutta tuskin voi välttää, kun esittelee viisikymmentä tunturia. Tekstit kuitenkin varioivat kiitettävästi.