Löytöeläinhoitola Vierashuoneella koettiin viikko sitten perjantaina jälleennäkemisen riemua, kun yhdeksän vuotta kateissa ollut kollikissa löysi kotinsa.
Kissa löytyi edellisellä viikolla Oulun Yli-Iistä, jossa siitä on tehty havaintoja ympäri kylää jo pitkän aikaa, kertoo löytöeläinkoti Vierashuoneen johtaja Simo Tolonen.
Hiljattain kissa oli asettunut erään talon liepeille pysyvämmin, ja se oli selkeästi melko kesy. Se saatiin kuljetuskoppaan käsin nostamalla, eikä sitä tarvinnut loukuttaa.
Kissa tuotiin löytöeläintaloon Kempeleeseen, jossa Tolonen nimesi sen Gilleksi, otti siitä kuvan ja julkaisi tiedot Vierashuoneen Facebook-sivulle.
Pian kuvan julkaisun jälkeen yhteyttä otti omistaja, joka tunnisti yhdeksän vuotta aiemmin kadonneen kissansa Pörrön.
– Madotimme kissan ennen kuin omistaja haki sen. Seuraavaksi oltaisi lähdetty eläinlääkäriin muun muassa poistamaan kissaa vaivanneet takut, mutta se jäi omistajan vastuulle, kuten aina kun omistaja on tiedossa.
Vaiheista ei ole juuri tietoa
Kissan omistaja Marjo Niemelä kuvailee tunnelmaa uskomattomaksi. Hän kertoo, että Pörrö katosi vuonna 2015 Yli-Iissä.
– Ensin kävin joka päivä katsomassa aluetta, jossa siitä oli havaintoja. Sitten kävin joka viikko. Lopulta toivo katosi, ja ajattelin että ehkä se oli jäänyt auton alle.
Niemelän mukaan Pörrö luottaa löytyneeseen perheeseensä yllättävän paljon jo ensimmäisinä päivinään kotona.
– Kyllä se jotenkin vaikuttaa sillä tavalla tyytyväiseltä, että se ei halua enää ulos. Puskee meitä ja hakeutuu syliin. Hieman kun yritettiin pestä likaisuutta pois, niin sekin meni yllättävän hyvin.
Pörröllä on vielä matolääkkeen vaikutuksesta ripulia ja oksentelua, ja ulos tuleekin matoja. Takut lähtevät pian ammattilaisen käsissä, jotta olo helpottuisi.
– Kyllä me tästä pikkuhiljaa kissa saadaan kuntoutettua. Onhan tämä älytön tarina. Kun näin Pörrön kuvan, piti kysyä tyttäreltäkin, että kuvittelenko minä vai voiko tämä olla totta.
Pörrön vaiheista yhdeksän vuoden aikana ei tiedetä juurikaan. Tolosen mukaan on kuitenkin selvää, että joku sitä on ruokkinut ja jollain tapaa hoitanutkin. Sisätiloissa se on varmasti ollut talvisin, sillä yhdeksää vuotta kissa ei ulkona pärjäisi.
– Jotenkin tulee myös niin paha mieli, kun miettii, että mitäköhän kaikkea sinä olet raukka joutunut kokemaan, Niemelä toteaa.
Kissa tuntui tunnistavan omistajansa
Pörröllä, tai Gillellä, kuten sitä Vierashuoneella kutsuttiin, ei ollut mikrosirua, joten Tolosen täytyi arvioida, oliko kissa todella sitä noutamaan tulleen omistajan.
– En tiedä, voiko kissat muistaa näin pitkään, onko sellaisesta tutkimustietoa. Mutta tämän ihmisen nähdessään kissa tuli heti häkin ovelle porisemaan, kun meihin muihin se ei ollut reagoinut, Tolonen kertoo.
Tolonen toteaa myös, että itselle kuulumattomia kissoja tullaan harvoin hakemaan, varsinkin jos tiedossa on eläinlääkärireissun tarvetta.
– Joskus ihminen kuitenkin haluaa niin kovasti uskoa, että oma kissa on löytynyt. Silloin samannäköinen kissa voi erehdyttää omistajan.
– Joskus esimerkiksi omistaja on ollut aivan varma tunnistavansa kissansa, vaikka leikatulla lemmikillä löytyisikin kivekset.
Tolonen uskoo kuitenkin Pörrön tapauksessa Niemelän aidosti tunnistaneen kauan sitten kadonneen kissansa, ja kissan päässeen takaisin alkuperäiseen kotiinsa.