Pohjois-Suomen kunnat ovat innostuneet kansallispuistoista. Toisin kuin vielä 1980–1990-luvuilla, kunnat itse tekevät nyt ahkerasti aloitteita kansallispuistoista alueilleen. Suurin osa kuntien ehdottamien kansallispuistojen pinta-aloista on kuitenkin jo suojeltu.
– Jos kansallispuisto perustetaan jo olemassa oleville suojelualueille, ei se lisää tai tuo lisää turvaa luonnon monimuotoisuudelle, Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) toiminnanjohtaja Tapani Veistola sanoo.
Hän tosin lisää, että lausuntokierroksella olevassa kaivoslakiluonnoksessa esitetään malminetsintäkieltoa kansallispuistoihin, joka toisi niihin hieman kattavampaa suojelua.
Kansallispuiston perustaminen toisi kuntiin matkailijoita ja sitä kautta piristäisi kunnan taloutta. Tapani Veistolan mukaan kansallispuiston perustaminen on yksi tapa suojella luontoa, mutta kansallispuistoilla on muitakin hyötyjä kuin suojelu.
– Ne ovat ihmisen ja luonnon kohtaamispaikka. Kansallispuiston idea on saada ihmiset sinne nauttimaan luonnosta, se on sen erityslaatu ja miksi se poikkeaa kaikista muista suojelualueiden tyypeistä, Veistola sanoo.
Salla, Olvassuo Korouoma ja Miekojärvi jo ennestään suojelun piirissä
Vuoden alussa avautunut Sallan kansallispuisto perustettiin lähes kokonaan olemassa olevalle luonnonsuojelualueelle. Myös Sallassa kunta teki aloitteen kansallispuiston perustamiseksi.
Posion kunta teki samaan aikaan aloitteen kansallispuiston perustamiseksi Korouomaan, mutta aloite tyssäsi, kun uusi kansallispuisto menikin Sallaan.
Pellossa kunta on ehdottanut kansallispuistoa Miekojärvelle.
Pohjois-Pohjanmaalla kansallispuistoa on esitetty Olvassuon alueelle. Kolmen kunnan alueella sijaitsevalle kansallispuistolle ovat Pudasjärvi ja Utajärvi antaneet vihreää valoa. Puolangan vastausta odotetaan vielä.
Kaikissa tapauksissa suurin osa ehdotetuista kansallispuistojen pinta-aloista on suojeltu tai tulossa suojelun piiriin. Miekojärven kansallispuiston ehdotetulla alueella on osa rannoista rantojensuojeluohjelman piirissä ja alueella sijaitsevaa Koutusjärven ympäristöä kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Olvassuolla sijaitsee ennestään luonnonpuisto ja laajat luonnonsuojelualueet.
Siellä, missä kansallispuiston perustaminen vaatisi suojelualan lisäämistä, on kansallispuistoaloitteen tekijöinä nähty kuntalaisia tai ympäristöjärjestöjä: Kolarin ja Pellon kuntien asukkaat ovat esittäneet kansallispuistoa Aalistunturin alueelle. Paikalliset matkailuyritykset sekä luonnonsuojeluyhdistykset ovat esittäneet Ylitornion, Tervolan, Rovaniemen ja Tornion alueille Lounais-Lapin Erämaa -nimisen kansallispuiston perustamista.
Kaivokset ja hakkuut suojelun esteenä
Lounais-Lapin Erämaa -kansallispuistohankkeen alueelta löytyy soidensuojelualueita ja Natura-alueita, mutta myös suojelematonta aluetta. Toteutuessaan kansallispuisto yhdistäisi suojelualueet kokonaisuudeksi.
Kaivosyhtiö Mawson on tehnyt alueella sijaitsevalla Natura-alueella kairauksia ja alueelle suunnitellaan kaivosta. Kansallispuistostatus suojaisi alueen kaivoshankkeilta.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkijan Esa Huhdan mukaan Lounais-Lapin kansallispuistoksi ehdotettu alue sopisi erittäin hyvin kansallispuistoksi sijaintinsa puolesta.
– Kansallispuistoa tuskin aletaan toteuttamaan niin kauan kuin alueella on lupaava kaivosvaraus ja malminetsintälupa. Kaivokset ovat paha uhka Suomen luonnon suojelulle nykyisen lainsäädännön vallitessa, Huhta lisää.
Aalistunturin kansallispuistohankkeen alueella sijaitsee Aalistunturin suojelualue, mutta suurin osa kansallispuistoksi ehdotetun alueen pinta-alasta on suojelematta ja Metsähallitus tekee tai suunnittelee tekevänsä alueella hakkuita.
Onko suojelualueille perustettavista kansallispuistoista hyötyä?
Pohjois-Suomen nykyiset kansallispuistot ovat merkittävästi suurempia kuin eteläisen Suomen kansallispuistot, sanoo Esa Huhta.
– Mitä suurempi suojeltu pinta-ala on, sen parempi. Kansallispuistojen merkitys luonnonsuojelulle on valtavan suuri, hän sanoo.
Isompi pinta-ala sisältää Huhdan mukaan aina enemmän luontotyyppejä ja lajeja. Isot linnut ja nisäkkäät hyödyntävät pinta-alaltaan suurempaa aluetta elämiseen kuin esimerkiksi sammaleet ja käävät, joten varsinkin ne hyötyvät laajoista suojelualueista. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi suurpedot ja petolinnut.
– Suojelualan pienuudesta voi koitua ongelmia. Pienten suojelualueiden kyky säilyttää lajistoa on heikompi kuin suurilla alueilla pitkällä aikavälillä.
Tapani Veistolan mukaan kansallispuistot saavat muita luonnonsuojelualueita helpommin rahoitusta ja niiden perustaminen vaikuttaa aluetalouteen positiivisesti.
– Jokaiseen kansallispuistoon tehdään nykyään hoito- ja käyttösuunnitelma ja sen myötä niihin tulee usein ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Niiden avulla voidaan parantaa kansallispuiston luontoarvoja, Veistola sanoo.
Metsien nuortuminen ja lahopuun vähyys suurimmat ongelmat
Valtaosa Suomen pinta-alasta on suojelematonta talousmetsäkäytössä olevaa aluetta, joiden luontoarvot ovat vähäisiä. Talousmetsät ovat nuoria, eivätkä vanhojen metsien lajit pysty elämään niissä.
– Metsien nuortuminen ja lahopuuston vähyys ovat ykkösongelma, joka aiheuttaa uhanalaisuutta, Luken erikoistutkija Esa Huhta huomauttaa.
SLL:n Tapani Veistolan mukaan kansallispuistoissa voisi hyödyntää nykyistä enemmän erilaisia vyöhykkeitä, esimerkiksi juuri talousmetsää, jossa kansallispuiston alueella sijaitseva luonto ennallistuisi ajan myötä. Se olisi investointi tulevaisuuteen.
– Kyllä sitä jo aikanaan pohdittiin, että valtion kannattaisi hankkia taimikoita, koska niitä saa halvalla. Sitä ei ole käytännössä tehty, koska on löytynyt parempiakin investointikohteita. Ei ole tarvinnut mennä taimikkojen hankintaan, Veistola sanoo.
Veistola muistelee 1970-lukua, kun Suomen kansallispuisto-ohjelma laadittiin.
– Silloin ihmiset sanoivat, ettei se tule koskaan toteutumaan tavoitellussa laajuudessa. Mutta se on aika hyvin toteutunut.
Pohjoisen Polkujen kansallispuistohankkeita käsittelevät jutut löydät niiden omalta alasivulta.
