Heinäkuun alku, lämpöä viisi astetta, tuuli puhaltaa pohjoisesta, eikä sääskikään lennä.
Savukoskelta Sodankylään Lokan itäpuolelle matkannut Vuoden 2025 rengastaja Jarmo Ahtinen on tyytyväinen, koska pahin este kotkien rengastamiselle on helle.
– Enimmäkseen liikun yksin, vaikka fyysisesti tämä on helkatin rankkaa, hän toteaa ottaessaan mönkijää alas peräkärrystä.
Kyytiin nousee rinkka, jossa on painoa lähes 20 kiloa. Hommaan tarvitaan kiipeilyvaljaat, köydet, piikkikengät, pihtejä, erilaisia renkaita, kiikarit, palomiehen hanskat ja evästä.
– Menen aina turvallisuus edellä, ja kun on pahoja puita niin jätän kiikkumatta. Meitä on Suomessa kolmisenkymmentä kotkien rengastajaa, mutta siitä huolimatta osa pesistä jää käymättä.
Ahtisen innostus lintujen tarkkailuun syttyi koululaisena Savukoskella ja syveni opiskeluaikana Oulun teknisessä oppilaitoksessa.
– Biologianopettaja Heikki Kauhanen piti luontokerhoa ja teimme kaikenlaista mielenkiintoista. Lintujen pariin pääsin kokkolalaisen opiskelijatoverini Matti Rekilän opastuksella, Ahtinen kertoo.
Ensimmäisen kotkanpoikasen hän rengasti kesällä 1990 nykyisin Metsähallituksessa työskentelevän Petri Piisilän kanssa. Parhaana vuonna löytyi yhdeksän uutta reviiriä ja 38 uutta pesää.
Kotkakannan kasvu sai vauhtia reviiriperustaiseen korvausjärjestelmään siirryttäessä vuonna 1998. Aiemmin paliskunnan piti täyttää paperit jokaisesta kotkan kynsiin kuolleesta vasasta, mutta uusi järjestelmä perustui reviireihin.
– Kotka vie vasoja, eikä sitä pidä vähätellä. En ole poroperheestä ja minulla on aina ollut paljon kavereita, jotka ovat poromiehiä, eikä meillä ongelmia ole koskaan ollut.
Poikasen kutsuhuuto kaikuu männikkökankaalla pesää lähestyttäessä. Ahtisen mukaan maakotkilla usein vain vanhin poikasista selviää, sillä nuoremmat saavat nokasta tai jäävät ilman ruokaa.
Pesäpuun ympäriltä kerätään alkajaisiksi höyheniä DNA-näytettä varten. Naarasta tai koirasta ei näy, mutta molemmat vastaavat jälkikasvun hoidosta.
Ahtinen kertoo, että kuolleita poikasia on löytynyt toistakymmentä ja syynä voi olla sää tai ravintotilanne, mutta tutkimus on yhä kesken. Satelliittipaikannuksen mahdollistavan selkärepun saa tänä vuonna kahdeksan lintua, joten tiedetään, että Itä-Lapista lennetään talveksi Venäjälle tai Ukrainaan.
Ympäristöministeriö päättää suojelusta ja kannan seuranta kuuluu Metsähallituksen Luontopalveluille, joka käy tarkistamassa kaikki tunnetut pesät alkukesästä. Helsingin yliopisto pitää kirjaa rengastuksista ja työn tekevät tentin suorittaneet rengastajat, joille maksetaan kulukorvaus.
Ahtinen kiertää rengastamassa Sallasta Inariin ja Venäjän rajasta Kittilään, joten kilometrejä kertyy kesä–heinäkuussa tuhansia. Maa- ja merikotkat ovat pitkäikäisiä, pesivät usein samoilla paikoilla ja elävät noin 30-vuotiaiksi.
– Tänä keväänä Sallan Aatsingissa oli haaskalla vuonna 1992 rengastamani lintu, jonka kuvaajat olivat ristineet Ahtiseksi, hän nauraa.
Varusteiden tarkastuksen jälkeen hän heittää repun selkäänsä ja ryhtyy kiipeämään puuhun. Vuorossa on kesän 21. rengastus, sillä poikasen on oltava vähintään neliviikkoinen, mutta ei liian vanha, jotta se onnistuisi pakenemaan lentämällä.
Maakotkan pesä rajoittaa alueen maankäyttöä, jolloin esimerkiksi hakkuut on ajoitettava pesimäkauden ulkopuolelle, eikä kelkkareittejä tai metsäautoteitä saa tehdä.
Ahtinen toteaa olevansa etuoikeutetussa asemassa ihastellessaan kotkanpesältä avautuvaa maisemaa. Lintu arvostaa rauhaa ja yksityisyyttä, mutta osaa huomioida tuoreita männynoksia kasatessaan turvallisuuden, ilmansuunnan ja näköalan.
Tunnin kuluttua työ on tehty ja Ahtinen laskeutunut hallitusti alas puusta.
Vapun maissa kuoriutunut koiraspoikanen painoi 2,9 kiloa ja sen siipien pituus oli 42 senttiä.
Kotka sai molempiin jalkoihinsa metalliset renkaat ja Ahtinen kirjaansa merkinnän kotkan rengastus numero 981.
Kotkien vaino on hänen mukaansa vähentynyt, vaikka samalla osa linnuista on kesyyntynyt.
– Jotkin emolinnut ovat erittäin aggressiivisia, ihmisiä pelkäämättömiä, mutta normaalisti vanhemmat katoavat lentoon minun lähestyessäni pesää.
Epäselviä kuolemia ei Ahtisen kirjoissa ole tälle vuodelle kuin yksi. Kotkissa on tavattu korkeapatogeenistä lintuinfluenssaa, kuten muissakin linnuissa, joten varmuus saadaan vasta tutkimusten jälkeen.
Ammuttuja petolintuja hän löysi viisi vuotta sitten Pelkosenniemeltä kaksi, ja kiväärillä tapettuja lintuja löytyi myöhemmin yksi lisää. Ahtinen toteaa ottaneensa raadot talteen, kuten nytkin, mutta mielipidettä hänellä ei asiaan ole. Tekijää ei koskaan tavoitettu.