Jos ison kalan saa perholla, se on monien kalastajien mielestä kovempi juttu kuin se, että kalan saa vaapulla, lipalla tai muulla syötillä.
Kun vapa on luokilla, eli pingottunut kaareksi, alkaa kalastajan ja saaliin armoton kaksintaistelu.
Kempeleläinen Riikka Turpeinen näyttää valokuvaa todistuksena taistelun lopputuloksesta.
Kuvassa Turpeinen pitää kaksin käsin kiinni toista metriä pitkästä lohesta ja hymyilee maireasti. Taustalla siintää kesäinen tunturimaisema Tenojoella.
– Se oli 5,5 kilon Tenojoen lohi. Otti voimille kesyttää lohi väsyksiin. Siinä taistelussa en halunnut päästää kalaa livohkaan, Turpeinen hehkuttaa muistorikasta hetkeä ja elämänsä kalasaalista.
Tenojoen kalajuttuun liittyy mehevä sivujuoni. Nimittäin samaan aikaan Tenolla miesporukassa heitellyt edesmennyt legendaarinen perhokalastaja ja kuuluisa perhositoja Lauri Syrjänen ei ollut saanut moneen päivään tärpin tärppiä.
Syrjäsen miesporukka seurasi lähietäisyydeltä Turpeisen touhuja ja vavan virittämistä.
Turpeisella oli siiman päässä omin käsin sidottu sarvijaakkoa mukaileva perho. Viidennellä heitolla lohi tarttui kiinni.
Syrjäsen porukka tuli Turpeisen luo juttusille. Kertoivat, että saalis otti hieman pattiin.
– Nainen tulee ja nostaa lohen, kun miesporukka oli heitellyt tyhjää viiden päivän ajan. Se oli 2000-luvun alkua. Kalanainen oli siihen aikaan harvinaisempi näky kuin nykyään.
Turpeinen oppi kalastamaan oman isän opissa Raahessa. Tytär oli mukana, kun isä kävi verkoilla merellä ja Kuusamon mökillä Kitkajoella.
– Ensin heittelin ja kalastin virvelillä. Jäin perhokalastuksen koukkuun 25 vuotta sitten, kertoo syyskuussa 50 vuotta täyttävä Turpeinen.
Se, mikä perhokalastuksessa kiehtoo Turpeista on pitkälle ulottuvat ja tarkat heitot sekä luonnon läsnäolo ja toki kalasaalis.
– Lajissa riittää minulle yhä haasteita. En innostu etelänmaiden kalasafareista ja isoista kissakaloista. Suomen luonto on tällaiselle minunlaiselle erakolle paras paikka. Jokivarsi ja kosken kohina. Se on se juttu.
Ennen kuin lapset, nyt seitsemäntoistavuotias Pyry ja kaksitoistavuotias Siiri Vartiovaara syntyivät, Turpeisella riitti kosolti aikaa rakkaalle harrastukselle.
– Saatoin olla Kitkajoen varressa telttailemassa ja kalassa viikon putkeen. Valvoin ja kalastin yöt. Vuorokausirytmi oli täysin sekaisen. Ihanaa aikaa.
Harrastus hiipui hetkeksi, mutta nykyään luonnossa liikkuminen ja kalastus on perheen yhteinen harrastus.
Kesäloman alussa äiti kysyi tyttäreltään, mitä tämä haluaisi tehdä loman aikana.
– Siiri sanoi haluavansa ainakin kalastamaan. Olin vastauksesta hämmästynyt, mutta tyytyväinen. Odotin toiveeksi Powerparkia.
Myös Pyry on koukussa kalastamiseen. Nuorimies sitoo perhoja sekä valmistaa vaappuja alusta loppuun käsityönä.
– Jos jollakin perholla kalastan, se on todennäköisesti Pyryn tekemä.
Liminganlahden yhtenäiskoulussa liikunnan lehtorina 20 vuotta työskennellyt Turpeinen näkee työssään vuosi vuodelta enemmän syrjäytyneitä ja pahoinvoivia nuoria.
Opettajalla ja kahden lapsen äidillä on vanhemmille yksi pyyntö, jonka voi toteuttaa jo tänä kesänä.
– Viekää lapset luontoon. Se voi alkaa vaikka onkimisesta. Kalliita varusteita ei tarvita. Luonto rauhoittaa ja antaa paljon lapsille.
Vaikka lapsi saisi ongella viiden senttimetrin pituisen ahvenen, se on Turpeisen kokemuksen mukaan mieletön elämys.
– Ja se ahven pitää paistaa pannulla.
Turpeisen ruokapöytään käy kala kuin kala. Roskakaloja ei ole olemassakaan.
Oma suosikki on taimen, mutta myös talvella verkoilla ylös nostettu made. Hauki on hyvää, kun sen jauhaa myllyssä massaksi ja pyöräyttää kalapullia.
Yksi haave kalastajalla on toteutumatta.
– Rautua en ole koskaan saanut koukkuun. Heinäkuussa suuntaan pohjoiseen, jos sieltä saisin punakylkistä rautua.