– Selkäkarvon niemi, yksi parhaita hakamaita Kalajoen Rahjan saaristossa.
Näin kuvailee Metsähallituksen suojelupäällikkö, suojelubiologi Outi Isokääntä Paratiisinreikä-saaresta. Hakamaat ovat tärkeä osa Rahjan saariston perinnebiotooppeja. Perinnebiotoopit taas ovat kaikkein uhanalaisimpia luontotyyppejä.
Ilman raivausta hakamaa kuusittuisi ja kasvaisi umpeen. Siksi Suomen Rangerit talkoilevat Rahjassa raivaten ympäristöä.
Rehevöityminen riivaa myös saaren rantavesiä ja -niittyjä. Sen myötä kasvisto ja linnusto muuttuvat, ellei tilanteelle tehdä jotain.
Kahlaajat tarvitsevat matalia merenrantaniittyjä, joten rehevöityminen kaventaa niiden elintilaa ja pesimismahdollisuuksia. Joutsenet ja hanhet taas ovat hyötyneet rehevöitymisestä.
Osan työstä tekevät lampaat. Rahjan saaristossa lampaita laiduntaa useilla saarilla ja ne pitävät niittyjä matalina.
Laidunnuksella on Rahjassa pitkät perinteet. Karja ja hevoset ovat viettäneet saaristossa kesiään kauan, ja tauon jälkeen uudestaan vuodesta 1996 alkaen.
Raivausta ja rakentamista
Oululainen Erkki Kuivaniemi on pitkän linjan talkoolainen. Eläkeiässä siitä on tullut tärkeä harrastus ja kesän mittaan hän osallistuu useisiin talkoisiin. Suomen Rangereiden lisäksi niitä järjestävät esimerkiksi WWF, Pidä Lappi Siistinä ry, Suomen Latu sekä paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset.
Jotkut leirit kestävät useita päiviä, osa on lyhyitä, kuten päivän tai iltapäivän rupeamia.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ollut kahdella tai kolmella viikon leirillä kesässä, Kuivaniemi laskeskelee.
Ennen Kalajoen Rahjan viikonloppua hän on ollut tänä kesänä jo rakentamassa pitkospuita Sallan kansallispuistoon, raivaamassa pusikkoa Kouvolassa Utin vanhalta linnoitukselta ja talkoilemassa Houtskarissa Varsinais-Suomessa.
Maatilalla kasvaneelle risukon raivaus ja heinän niitto on tuttua hommaa. Sen lisäksi tyypillisiä tehtäviä eri paikoissa ovat pitkospuiden, laavujen ja tulistelupaikkojen teko sekä autiotupien ja tulisijojen korjaukset.
Jotain pitää tehdä
Mielenkiintoisiin paikkoihin pääsy on yksi syy, mikä houkuttaa Erkki Kuivaniemeä vapaaehtoistyöhön.
Erityisesti mieleen nousee Houtskarin maalauksellisten ja japanilaisia puupiirroksia muistuttavien rantapetäjien ohella Oulangan jokilaakson rantaniityt sekä Lemmenjoki.
Talkoohommissa vierailu ei jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Paikkaan tulee tutustuttua perin pohjin.
Kalajoen saaristo on Kuivaniemelle uusi kohde, sillä Kalajoella hän on käynyt aiemmin vain Hiekkasärkillä.
Luonnossa Kuivaniemi on liikkunut aina, ja tykännyt siitä. Jo 1970-luvun lopulla hän teki rinkkareissuja Lappiin, yleensä yksin tai kaksin. Omissa oloissa oleilu oli silloin tarpeellista vastapainoa työlle.
Nyt eläkkeellä ja talkooleireillä tämä on kääntynyt päälaelleen.
– Tapaa muita ihmisiä ympäri Suomen ja oppii uutta. Arvostan sitä tietoa ja osaamista, mitä varsinkin järjestäjillä on, hän viittaa esimerkiksi uhanalaisiin lajeihin.
Jos ensimmäiset talkoot menivätkin enemmän tekemisen touhussa, on luonto noussut enemmän keskiöön kerta kerralta sen jälkeen.
– Luonnon ja maapallon tilanne huononee, joten siitä on tullut entistä tärkeämpää, Kuivaniemi miettii.
Nuorten asenne ympäristön hyväksi tehtävään työhön ja huoli sen tilasta nauttii konkarin arvostusta. Vaikka talkoot ja omat pienet teot tuntuvat joskus siltä, kuin sammuttaisi tulipaloa kahvikupilla, on kirkkaana mielessä ajatus, että jotain pitää kuitenkin tehdä.
Miksi puuttua luonnon kehityskulkuun?
Mitä hyötyä talkooleireistä on?
Plussapuolelle Outi Isokääntä nostaa yhden ylitse muiden: vanhojen karjalaidunten synnyttämät biotoopit ja niiden säilyttäminen. Niissä elää paljon uhanalaista lajistoa, kuten hyönteisiä.
Putkilokasveista ruijannuokkuesikko viihtyy karuilla merenrantaniityillä, joilla lampaat pitävät kasvuston matalana ja elinympäristön sille hyvänä.
Lisäksi karjan lannalla elää monia eliöitä, kuten uhanalaisia lantiaisia, jotka monipuolistavat ympäristöä.
Entä jatkokysymys: kuinka tarkoituksenmukaista on puuttua luonnon luontaiseen kehityskulkuun?
– Itse mietin suojelubiologina tätä samaa. Jossain suojelualueet saavat kehittyä oman dynamiikkansa mukaisesti ja täällä me puutumme luontaiseen sukkessioon (lajiston muuttumiseen tietyllä alueella). Rahjalle on tehty kokonaissuunnitelma, jonka mukaan osa saaristosta jätetään kehittymään luontaisen sukkessionsa mukaisesti, Isokääntä vastaa.
Maankohoamisen aiheuttamaan kehityskulkuun kuuluvat merenrantaniityt, pensoittuminen, harmaalepän kasvu ja kuusittuminen. Nämä näkyvät myös eri vyöhykkeinä.
Isokäännän mielestä toimenpiteiden arvo onkin luontotyyppien ja lajien säilyttämisessä.
– Muuten menetämme ne.