Outi Tar­kiai­nen toivoo, että ihminen ym­mär­täi­si ole­van­sa erot­ta­ma­ton osa luontoa – Poh­joi­sen sä­vel­tä­jän mu­siik­kia esi­te­tään aina To­kios­ta New Yorkiin

Työhuone... on minulle rauhan tyyssija, joka on säilynyt pitkään lähes muuttumattomana kirjahyllyineen ja soittimineen.

Kokemus... on tuonut rauhaa olemiseen ja tekemiseen: enää en tee johtopäätöksiä yhdestä mielipiteestä, vaan kerään rauhassa varianssia.

Vapaus... on sekä minulle että puolisolleni ollut aina arvoista tärkein. Jos vapauttani uhataan, puolustaudun raivokkaasti ja kykenen jopa dramaattisiin siirtoihin.

Ilmastonmuutos... pyörii mielessäni paljon ja toisinaan pelkään, että siihen reagoimattomuus koituu ihmiskunnan kohtalokkaaksi kompastuskiveksi.

Toivottavasti ajan myötä... herättäisiin siihen tosiasiaan, että olemme erottamattomasti osa luontoa, luonnosta täysin riippuvaisia.

Juuri nyt... yritän keskittyä tähän päivään ja hetkeen, kun lapsemme ovat vielä aika pieniä. Ymmärrän, että meillä kaikilla on aikamme ja minun aikani on nyt: voin antaa eväitä pieniin elämiin ja luoda pohjan, joka kantaisi elämässä. Lopulta lapset ovat suurinta, mitä meistä jää jäljelle.

Rovaniemen kulttuuri... on vilkasta ja korkeatasoista ja tarjoaa laajoille ihmisryhmille uusia näkökulmia ja mielenavarrusta.

Rakastan... kotikaupunkiani ja samaistun kotiseutu-uskollisuudessani lähestulkoon puihin, jotka elävät koko elämänsä yhdellä sijalla. Uskon, että niinkin voisi elää täyden kaarroksen ihmisenä.