Metsähallituksessa luonnonsuojelun erityisasiantuntijana työskentelevä kuusamolainen Tiina Laitinen teki viime syksynä Oulangan kansallispuistossa harvinaisen havainnon.
Hän huomasi vanhan, kaatuneen kelomännyn rungossa erittäin uhanalaisen kanadankäävän. Kanadankääpää ei ole aiemmin tavattu Oulangan kansallispuiston alueella.
Luonnonsuojelun ja lajien suojelun kannalta kyseessä on yksi viime vuoden merkittävimmistä löydöistä, Metsähallitukselta kerrotaan.
Laitisen kaltaiset Luontopalvelujen asiantuntijat käyttävät vuodessa suuren määrän työtunteja tutkimusretkiin, joiden aikana kartoitetaan luonnonsuojelualueiden eliölajeja nisäkkäistä raakkuihin ja koppakuoriaisiin ja seurataan uhanalaisten lajien esiintymiä mereltä tuntureille.
Erilaisista uhanalaisista lajeista tehdään vuosittain satoja havaintoja sellaisissa paikoissa, joissa niistä ei ole aiemmin nähty vilaustakaan. Kanadankääpiä on löydetty aiemmin pääasiassa Itä- ja Pohjois-Suomesta, muun muassa Riisitunturilta ja Sallasta sekä vuonna 2003 myös Juuman itäpuolelta, aivan Oulangan kansallispuiston tuntumasta muttei kuitenkaan sen alueelta.
Tästä lajitietokeskuksen kartasta voit katsoa paikat, joista kanadankääpiä on löydetty Suomessa.
Kokonaan uusi laji se ei siis ole Suomessa. Uhanalaisiksi luokitellut lajit eivät voi olla täysin ennennäkemättömiä Suomen luonnossa, koska sellaisille ei ole vielä määritelty uhanalaisuusluokkia.
Kanadankäävällä on pienehkö, vaalea lakki, halkaisijaltaan yleensä 2–4 senttiä, kuvailee luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junninen Metsähallitukselta. Ohuen, teräväreunaisen lakin pinnalla on säteittäisviiruja ja alapuolella pienikokoiset pillit. Se muistuttaa yleisempää harmokääpää.
Laji elää luonnontilaisissa mäntymetsissä, nimenomaan sellaisilla vanhoilla, kaatuneilla ja lahoamaan ruvenneilla aihkimännyillä, jollaiselta Laitinenkin sen bongasi.
Uhanalainen se on sen vuoksi, että tällaiset kasvuympäristöt häviävät Suomesta. Metsänpohjalle jätettyjä kelomäntyjä on enää lähinnä suojelualueilla — varsinkin talousmetsistä ne poistetaan.
Moni muukin kääpälaji on samasta syystä nykyään uhanalainen, mutta kanadankääpä on yksi harvinaisimmista.
– Jos kelomäntyjä hävitetään polttopuiksi tai rakennuspuuksi tai muuten vain hakkuiden yhteydessä, kestää satoja vuosia ennen kuin siinä on uusi samanlainen tilalla, Junninen sanoo.
Hän kutsuu tällaisia puita kansallisaarteeksemme, jota tulisi vaalia.
– Ne ovat todella arvokas resurssi metsissämme, ja olisi äärimmäisen tärkeää, että ne kaikki säästettäisiin.
Junnisen mielestä ei ole mahdollista, että kuka tahansa metsässä talsiva mattimeikäläinen pystyisi löytämään kanadankäävän. Se vaatii lajituntemusta, eläähän kääpiä Suomessa 250 eri lajia.
Jos sellaisen kuitenkin epäilee löytäneensä, on muistettava, etteivät luonnonsuojelualueen järjestyssäännöt salli kääpänäytteiden keräämistä ilman Metsähallitukselta haettavaa tutkimuslupaa. Vain marjoja ja ruokasieniä voi poimia vapaasti.
– Jos ei ole lupaa, niin valokuva ja tarkka sijaintitieto ylös, niin siellä voi käydä asiantuntija tarkistamassa paikan. Muulta kuin luonnonsuojelualueelta näytteen voi poimia ja lähettää luonnontieteelliselle museolle tai vaikka minulle, niin saadaan se varmennettua.
Oulangan kansallispuiston alueelta tunnetaan ainakin 360 uhanalaista lajia. Havaintoja on tehty esimerkiksi lettorikosta, seinäraunioisesta, kaitakämmekästä, ruskoruosteheinästä, sinikuusamasta, neidonkengästä ja kuusamonnokkasara-nimisestä kasvistakin.
– Oulanka on lajistollinen hot spot, eteläisen ja pohjoisen lajiston kohtaamispaikka. Siellä on reliktilajeja, joita ei ole juuri missään muualla, Junninen sanoo.
Kanadankääpiä ja muita Oulangan kääpiä luontopalvelujen asiantuntijat eivät kuitenkaan joudu erityisemmin suojelemaan. Riittää, että itse metsä on suojeltu, jolloin kuolleisiin puihin ei kosketa ja nuoremmat männyt saavat varttua suuriksi ja kaatua rauhassa.
Sen sijaan esimerkiksi tiettyjä kasveja pitää aktiivisemmin hoitaa sen puitteissa, mitä luonnonsuojelualueella pystytään tekemään.
– Jos esimerkiksi kasvupaikka on kasvamassa umpeen tai hyvin harvinaisen lajin ainoaan kasvupaikkaan tulee liikaa varjostusta, voidaan kaataa varjostava puu tai vähän kitkeä kasvin ympäriltä sammalta, ettei kasvi peity sammalen sekaan, Junninen kertoo.
– Mutta luonnonsuojelualueella ylivoimaisesti suurin osa lajeista pärjää, kun niiden annetaan elää omaa elämäänsä kaikessa rauhassa.