Tans­sien Hel­sin­gis­tä Uts­joel­le

Matkailuauto peruuttaa Honkitien pätkälle Limingassa. Autosta astuu ulos jumppatrikoisiin pukeutunut paljasjalkakenkäinen nainen. Seuraavaksi sieltä tulee mies valkoturkkisen nelijalkaisen kanssa.

– Andy McKoira, esittelee nainen nelijalkaisen.

Yksitoistavuotias monirotuinen villakoira haluaa kotioloissaan Espoossa kiertää yleensä vain vakiolenkkejään, mutta tällä reissulla se on nuuskinut uteliaasti kaikki uudet paikat. Nytkin Andy tulee tekemään reippaasti tuttavuutta itselleen entuudestaan tuntemattomien kaksijalkaisten kanssa.

Huhtikuun lopussa Helsingistä reissuun lähteneellä kolmikolla on takanaan noin 800 ajokilometriä. Tai tarkemmin sanottuna huoltojoukkoihin kuuluvilla miehellä ja koiralla on. Seurueen nainen on taittanut taipaleen tanssiaskelin, noin 20 kilometriä päivässä.

Nainen on Sanna Hento, joka tunnetaan ainakin tanssijana, tanssinopettajana, tanssitaiteilijana ja tanssikoulun yrittäjänä. Parhaillaan toteutuvan Suomi näyttämönä -taideprojektinsa ansiosta häntä voisi alkaa puhutella yhdellä uudella nimikkeellä.

– Ultratanssija on ehkä sopivin, Hento tuumii.

Todellakin. Sanna Henton tarkoituksena on nimittäin tanssia Utsjoelle saakka. Tanssittavaa matkaa kertyy lähes 1 500 kilometriä.

Liminkaan Sanna Hento saapui miehensä Erik Henton ja Andy McKoiran kanssa sunnuntai-iltana, hieman alkuperäistä aikataulua edellä. Limingassa on tarkoitus levähtää muutama päivä ja jatkaa sitten matkaa Oulun kautta yhä pohjoisemmaksi.

Utsjoki häämöttää horisontissa syyskuun alussa.

Liminka on tanssijalle kaikin puolin sopiva levähdyspaikka. Hän on edennyt urakassaan puolivälin paremmalle puolelle. Lisäksi hän on kotoisin tästä lakeuden pitäjästä.

Juuri täällä, Honkitien varressa, Sanna Hento, omaa sukua Heikkinen, asui elämänsä  ensimmäiset parikymmentä vuotta. Ja juuri täältä alkoi hänen tiensä tanssin pariin.

– Olin seitsemänvuotias, kun äiti vei minut katsomaan oululaisen Telemarkin järjestämiä tanssikilpailuita. Äitini on kertonut, miten otin häntä kädestä kiinni ja sanoin, että äiti, tätä minä haluan tehdä!

Kului viikko, ja tyttö aloitti samaisen kilpatanssiseuran alkeiskurssilla. Harrastus vei heti mukanaan. Ennen pitkää tyttö treenasi tanssia seitsemänä päivänä viikossa ja parikin kertaa päivässä.

– Vanhemmille ja erityisesti äidille erityinen kiitos. Hän jaksoi kuskata minua aina Ouluun.

Noista ajoista Sanna Hentolle tulee mieleen treenipaikka, Toppilan liikuntatalon sali.

– Se on legendaarinen sali. Sieltä on tullut monia kansanvälisiä kilpatanssijoita. Ajattelin mennä sinnekin tanssimalla ollessani Oulussa perjantaina.

Nuorena alkanut tanssi-innostus on kantanut Hentoa pitkälle, kansainvälisille kilpatanssiparketeille ja esiintymisareenoille saakka. Myös puoliso Erik Hento löytyi aikoinaan kilpatanssin parista.

Täysipäiväisenä tanssinopettajana ja tanssiurheiluvalmentajana Sanna Hento on toiminut vuodesta 1996 lähtien. Hentolla onkin meneillään 30-vuotisjuhlavuosi alan ammattilaisena ja taiteilijana. Suomi näyttämönä on teos, jolla sopii juhlistaa tätä merkkipaalua.

51-vuotiaan ultratanssijan urakka on sujunut tähän mennessä ilman suuria vastoinkäymisiä. Säät ovat olleet pääasiassa suosiollisia.

– Paikat ovat kestäneet itselläni hyvin, eikä auton kanssa ole ollut teknisiä haasteita, Sanna Hento kertoo.

Eniten olemassaolostaan ovat muistutelleet jalkaterät, jos kohta myös pohkeet, lonkat, takareidet ja pakarat ovat olleet lujilla. Yllättävää kyllä, särkylääkettä on tarvittu vähemmän kuin normaalisti tanssijan töitä tehdessä, Hento huomauttaa.

Hento aloitti aktiivisen treenaamisen  kaksi ja puoli vuotta sitten keräämällä kilometrejä: hän ryhtyi kävelemään ja juoksemaan pitkiä lenkkejä Andy seuranaan. Lisäksi ohjelmassa oli uintia, useiden tuntien tanssiharjoituksia sekä kehonpainoharjoittelua.

Hyvästä valmistautumisesta on ollut ehdottomasti apua.

Suomi näyttämönä tarkoittaa monenlaisia tanssialustoja. Matka etenee maanteillä, poluilla, metsissä, pelloilla, vaaroilla ja tuntureilla.

– Aluksi tuntui, että asvaltti on kaikista pahin, koska se on niin kova. Mutta nyt se tuntuu tosi pehmeältä, ja siinä pääsee sutjakkaasti liikkeelle, Hento sanoo.

Pitkän matkan tanssiteoksessa ei Henton mukaan voi "vain tömpsötellä menemään", vaan jokainen askel täytyy ottaa herkästi. Paljasjalkakengillä hän saa parhaan tuntuman kulloiseenkin maastoon ja maaston muotoon. Kaiken maailman ylä- ja alamäkiin, kiviin ja kuoppiin.

– Kun tanssiessa mennään tilassa eri suuntiin, tässä lähtökohtana on, että jokainen askel liikkuu eteenpäin. Matka on niin poskettoman pitkä, että ei kannata ottaa sivuaskelia – eikä varsinkaan taaksepäin meneviä!

Parhaita liikkeitä eteenpäin ovat Henton mukaan jive-tyyppinen chassé sekä sambasta tutut cruzados ja botafogo.

Maanteiden varsilla, kevyen liikenteen väylillä ja ihmisten joukossa mennessä on tietysti tärkeää ottaa huomioon oma ja muiden turvallisuus. Jalkojen tai käsien liikkeet eivät voi olla yllättäviä tai suureellisia.

– Kun liike on yksinkertaista ja pienimuotoista, eteneminen on hyvin meditatiivista. Pääsee zen-tiloihin, Hento kuvailee.

Samat tienvarsitaipaleet ovat autolla kulkiessa tuntuneet Henton mukaan välillä vähän tylsiltä.

– Mutta nyt kun tanssien menee, niin niissä ei ole mitään tylsää! Ehtii aistia jokaisen heinänkorren. Näen, kuinka yksittäinen muurahainen menee tiellä. Huomaan linnut, kuulen äänet, haistan tuoksut... tylsinkin pätkä maantiesuoraa on tuntunut tosi kauniilta ja rauhoittavalta.

Pari kertaa on tullut sellainen olo, että ei tässä ole mitään järkeä, Hento myöntää. Tilanteesta hän on päässyt yli "askel kerrallaan".

Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia kohtaamisia. Jo lähtöhetki tanssin päivänä 29. huhtikuuta oli ikimuistoinen. Keskustakirjasto Oodin edustalle oli kokoontunut noin sata ihmistä hurraamaan ja huiskuttamaan, kun Sanna Hento aloitti taipaleensa.

Etapeilla on ollut vaihteleva määrä kanssatanssijoita, jotka ovat tienneet tulla paikalle somepäivityksiä seuraamalla. Jyväskylän seudulla Muuramessa tienposkessa odotti tanssiseuraksi pääsyä nainen, joka oli saanut vihiä Sanna Henton liikkeistä paikallisesta sanomalehdestä, Keskisuomalaisesta.

Seinäjoen Nurmosta Henton seuraksi liittyi toistaiseksi sinnikkäin tanssinharrastaja. Hänen kanssaan matkaa taittui kymmenkunta kilometriä.

– Ajatuksena minulla on tuoda tanssiminen lähelle arkista olemista ja madaltaa tanssimisen kynnystä. Taiteellisena missiona on tutkia liikettä silloin, kun se riisutaan mahdollisimman paljaaksi.

Urakkaan liittyy lisäksi "kulttuuripoliittista meininkiä".

– Kulttuuriväki on tosi ahtaassa raossa. Meidänkin yhdistykseltämme, Ko-kollektiivin taustaorganisaatiolta Tanssitaiteen kannatusyhdistykseltä, on leikattu merkittävästi toiminta-avustuksia. On tässä vähän semmoinen pienen ihmisen suuri protesti: kun resurssit ovat valtavan pienet, niin tehdään jotain älyttömän isoa, Hento sanoo.

Hänen mielestään saavutettavuus on tärkeää. Matkan varrella on tullut vastaan ikäihmisiä ja yhteiskunnasta syrjäytyneitä, jotka eivät välttämättä muuten pääsisi kulttuurin ääreen.

Esimerkiksi Kauhavalla Sanna Hento tanssi vierailulle erään Kyllikin luo tämän kodin puutarhaan, koska 90-vuotias nainen ei itse päässyt tulemaan ison tien varteen katsomaan tanssiteosta.

Ultratanssijan on kohta aika jatkaa matkaansa.

Ennen seuraavia tanssiaskelluksia Sanna Hento sopii puolisonsa kanssa seuraavan pysähdyspaikan, jossa hän voi käydä autossa hetken levähtämässä sekä tankkaamassa välipalaa. Pitkän matkan tanssissa tarvitaan muun muassa pastaa, puuroa, banaania ja pähkinöitä.

– Sitten me Andyn kanssa siivoamme täällä ja ajamme seuraavaan pysähdyspaikkaan. Siellä on muonat valmiina odottamassa Sannaa, Erik Hento kertoo.

– Ja sitten minä kävelen sisään, istahdan, ja pöperöt tulevat pöytään! Miten ikinä sopeudun tavalliseen elämään tämän jälkeen? Sanna Hento heittää hyväntuulisesti.