Kätketyt helmet: Bus­sil­la Pe­rä­me­ren suu­rim­paan saa­reen: Esit­te­lys­sä neljä ret­ki­koh­det­ta Hai­luo­dos­ta

Retkikohteet: Erkki Tuo­vi­nen löysi Ne­los­tien tun­tu­mas­ta erä­mai­sen ret­ki­koh­teen, josta on viime vuosina tullut huip­pu­suo­sit­tu

Selviytymistaidot: Lapin vael­lus­rei­teil­lä liikkuu huo­nos­ti val­mis­tau­tu­nei­ta ih­mi­siä, joita voit joutua aut­ta­maan

Mainos: Pohjoisen Polkujen joulutarjous: 6 kk vain 19,90 euroa, tilaa tästä!

Onko pe­rin­tei­nen erä­kir­jal­li­suus ka­toa­mas­sa? Lajin kul­ta-ai­ka koet­tiin sil­loin, kun kau­pun­kiin muut­ta­neet suuret ikä­luo­kat lie­vit­ti­vät erä­kir­joil­la ko­ti-ikä­vään­sä

Eräkirjallisuuden lukijakunta on kutistunut ja suosio hiipunut. Perinteinen aseen kanssa erämaassa ryskävä hikisen toiminnan mies on saamassa haastajaksi luontoa kunnioittavan samoilijan.

Markku Variksen mukaan eräkirjallisuuden tyypilliseen kaavaan kuuluu, että eräilyn päätteeksi kahvitellaan ja sitten palataan sivilisaatioon.
Markku Variksen mukaan eräkirjallisuuden tyypilliseen kaavaan kuuluu, että eräilyn päätteeksi kahvitellaan ja sitten palataan sivilisaatioon.
Kuva: VESA JOENSUU

Millainen on lukijaan uppoava eräkirja? Nivalassa asuvan eräkirjaharrastajan Timo Uusimäen mukaan se on helppo määrittää.

Mukaansa tempaavassa teoksessa tuoksuu pihka ja nuotiosavu, luontoa ja eräelämää kuvaillaan täsmällisesti, saalis saadaan otettua omin taidoin.

– Ei välttämättä tarvita raakaa tappamista. Mukana pitää olla välineiden ja tapojen kuvausta eli sellaista kulttuurihistoriallista ulottuvuutta. Kerronta voi olla vähän kirveellä veistettyä, ei tarvitse käyttää liian hienoja lauseita.

Uusimäki tietää, mistä puhuu. Hän omistaa kenties Suomen laajimman yksityisen erä- ja metsästyskirjallisuuden kokoelman. Uusimäen arkistossa on oman varovaisen arvionsa mukaan toistakymmentätuhatta nidettä.

Nivalalaisen Timo Uusimäen kokoelmissa on eräkirjallisuutta laidasta laitaa, vanhoista metsästysoppaista nykykirjallisuuteen.
Nivalalaisen Timo Uusimäen kokoelmissa on eräkirjallisuutta laidasta laitaa, vanhoista metsästysoppaista nykykirjallisuuteen.
Kuva: Tuovi Pulkkanen

Niin paljon kuitenkin, että ne on pitänyt hajauttaa.

– Kolmasosa on entisessä kotikaupungissa Oulussa, kolmasosa täällä Nivalassa ja loput varastoituna banaanilaatikoihin Ylivieskaan.

Erilaisia Suomessa ilmestyneitä erälehtiä Uusimäellä on tuhansia 1900-luvun alusta alkaen. Esimerkiksi kaikki Metsästys ja Kalastus -lehdet vuodesta 1912 lähtien.

– Niin, niitähän taitaa silloin olla 1200 kappaletta.

Vanhanaikainen metsästyksestä, kalastuksesta ja korpimaissa kulkemisesta kertova eräkirjallisuus on hiipuva laji. Kustantajat eivät enää luota, että eräkirja poimitaan lahjapaperiin käärittäväksi isänpäivänä tai jouluna.

Täsmällisiä myyntimääriä ei ole mutta laskeva suunta näkyy Suomen kustannusyhdistyksen myyntitilastoissa viime vuodelta.

Kustannusyhdistys sijoittaa eräkirjallisuuden laajasti tietokirjojen joukkoon, yksittäistä eräkirjojen ryhmää ei ole. Eräaiheita julkaistaan myös fiktion puolella romaaneissa ja novelleissa.

Tietokirjoissa metsästys- ja kalastusaiheiset teokset voisivat sijoittua maantiede, matkat ja kansatiede -luokkaan, jonka myynti kaikesta painetusta kirjallisuudesta oli 4,6 prosenttia. Toisaalta eräkirja sopii myös yleisteoksiin, joita myytiin 9,7 prosenttia tai historiaan ja muistelmiin, osuus 21,8.

Koska kussakin luokassa prosenttiosuuksia on jakamassa muitakin kirjallisuuden lajeja, eräkirjojen myynnin voi arvioida olevan vähäistä, jäävään parhaimmillaankin muutamiin tuhansiin.

Eräkirjallisuuden huippuaika kesti kaupallisesti 1940-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin. Siihen ajoittuu suurten ikäluokkien muutto maalta kaupunkiin.

– Siinä kuule Pudasjärven Pärjänsuolta Oulun Toppilaan töihin muuttanut ihminen pääsi kirjan avulla hetkeksi takaisin johonkin menetettyyn. Silloin eräkirjalle oli tarvetta, Uusimäki arvelee.

Kun vankin lukijakunta on harventunut, menekki on laantunut.

Itsekin erätarinoita julkaissut Uusimäki sanoo, että klassikkoteoksia tuskin enää kirjoitetaan. Ei tule uutta A.E. Järvistä, K.M. Walleniusta, Yrjö Kokkoa saati kalastuksesta kirjoittanutta Juhani Ahoa.

Eikä näköpiirissä ole, että viimeiset mohikaanit, inarilainen Seppo Saraspää tai Rovaniemellä uransa aloittanut Mauri Paasilinna saisivat joskus yhtä tunnettuja jatkajia.

Aivan pystyyn kuollut laji eräkirja ei ole. Lapin kirjastoissa on eräkirjallisuudelle omat hyllynsä, joista lainaaja osaa teoksia hakea. Pekurin taloon siirrettyyn Oulun pääkirjastoon ei erähyllyä enää laitettu.

Uusimäki seuraa uutuuskirjojen virtaa. Eräkirjoja toki julkaistaan.

– Mutta pääosin kiiltokuvamaisen kauniilla kuvilla varusteltuja kalastuskirjoja, jotka ovat kyllä tavattoman upeita mutta jotakin puuttuu.

Uusimäkeä häiritsee, ettei silmän herkuksi tehdyistä luontokirjoista välity salomaiden kulkijoiden hiljainen tietämys.

– Sellaista kirjallisuutta julkaistaan harvoin, missä on aitoa ja elämyksellistä omakohtaista kerrontaa, rosoisuutta.

Viimeisin saattaa olla pari vuotta sitten kuollut sallalainen Unto Ek, joka mullisti kerrontaa tuomalla eräkirjallisuuteen alkoholisoituneen, yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneen salametsästäjän.

Uusimäki harmittelee, että nykyisin näkee harvoin kansan riveistä tulleiden eräkirjoittajien aikaansaannoksia.

–Jokunen omakustanne julkaistaan silloin tällöin. Niistä pidän itse oikein paljon. Hankin ne heti.

Leijuuko eräkirjan ympärillä liian miehinen lemu, joka on karkottanut suurimman lukijaryhmän, naiset?

Eräkirjallisuutta tutkinut filosofian ja kasvatustieteen tohtori, Sodankylästä kotoisin oleva Markku Varis sanoo ymmärtävänsä, miten puuduttavaa on lukea lajityypin puhdasoppisinta kerrontaa.

– Teos toisensa jälkeen ukko lähtee erälle, kohtaa vastoinkäymisiä mutta onnistuu ampumaan jonkin otuksen, istuutuu katsomaan maisemia, kahvistelee ja lopuksi palaa sivilisaatioon.

Eräkirjallisuutta tutkinut filosofian ja kasvatustieteen tohtori Markku Varis löysi Pekurin kirjastosta käsiinsä Veikko Haakanan teoksen Punaisen kiven aapa.
Eräkirjallisuutta tutkinut filosofian ja kasvatustieteen tohtori Markku Varis löysi Pekurin kirjastosta käsiinsä Veikko Haakanan teoksen Punaisen kiven aapa.
Kuva: Pekka Peura

Varis kertoo, että parikymmentä vuotta sitten ennustettiin naisten rynnivän eräkirjailijoiden joukkoon.

– Näin ei kuitenkaan ole käynyt mitenkään vilkkaasti.

Muutos kirjallisuuden sisällä on meneillään. Osittain se liittyy ihmisten muuttuneeseen luontosuhteeseen.

– Ryöstösaalistusta ei enää kirjoissa kohtaa. Hikisen toiminnan mies on väistynyt ympäristöä tarkkailevan fundeeraajan tieltä, Varis sanoo.

Luonnon kunnioitus ja huoli ympäristöstä ovat syrjäyttäneet perinteisen aseenkäyttöön ja pyydysten virittelyyn nojaavan erähenkisyyden.

Huoli metsien ja vesien tilasta on noussut esille. Variksen mukaan muutos kuvastuu Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän kirjassa Metsä meidän jälkeemme, joka palkittiin Tieto-Finlandialla 2019.

Luonnon syvä ymmärtäminen ei silti ole uutta. Varis huomauttaa, että esimerkiksi A.E. Järvinen ja Veikko Haakana toivat samat luontoarvot eräkirjallisuuteen kauan sitten.

Tulevaisuus ei välttämättä ole lohduton eräaiheille. Uusia lukijoita voi löytyä, jos kirjan tyyli puree ja vastaa ajan vaatimuksia. Television eräohjelmat ja podcastit ovat löytäneet yleisönsä, mutta äänikirjoina erä- tai luontokirjoja on julkaistu vielä vähän.

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina Sievissä työskentelevä Varis tietää, että nuoret ovat edelleen kiinnostuneita eränkäynnistä.

– Ainakin Pohjois-Suomessa eränkäynti ja kalastus näyttävät kuuluvan nuorison harrastuksiin, sikäli mikäli koululaisten kirjoitelmiin on luottaminen.

Lainatuimmat eräkirjat Pohjois-Suomessa

Oulun seudun kirjastot

1. Mauri Paasilinna: Sääsket.

2. A.E. Järvinen: Suurissa metsissä.

3. Seppo Saraspää: Miehiä kylmästä.

4. Arvo Ruonaniemi: Puhtailla selkosilla.

5. A.E. Järvinen: Tervantuoksuinen erämaa.

6. Juhani Valli: Juuret kairassa.

7. A.E. Järvinen: Salojen valtias.

8. Leevi Karsikas: Tarinoita Kemin latvoilta.

9. Seppo Saraspää: Eräretkiä valon ja hämärän maassa.

10. Martti Peltomaa: Karhun naapurina.

Nivalalaisen Timo Uusimäen kokoelmissa on eräkirjallisuutta laidasta laitaa, vanhoista metsästysoppaista nykykirjallisuuteen.
Nivalalaisen Timo Uusimäen kokoelmissa on eräkirjallisuutta laidasta laitaa, vanhoista metsästysoppaista nykykirjallisuuteen.
Kuva: Tuovi Pulkkanen

Lapin kirjastot

1. Jorma Korpi: Korpimaan kutsu.

2. Janne Simonpoika Utriainen: Pyhävaara.

3. Kalevi Hirttiö: Yöreissu.

4. Eero Eerola: Pyykorva ja muita eräkertomuksia.

5. Reijo Alamaunu: Lippomiehen viimeinen kesä ja muita kalastustarinoita.

6. Ralf Henriksson: Sudentappoase.

7. Yrjö Suutari: Kolmesti syntynyt. Erätarinoita sadan vuoden ajalta.

8. Kalevi Hirttiö: Nokipannun uumenista.

9. Markku Hirvonen: Riekkoperho.

10. Erkki Lahti: Pyhillä pyyntipaikoilla.

Lähde: Oulun ja lähikutien Outi-kirjastot, Rovaniemen kaupunginkirjasto