Oman lem­mi­kin kuolema sai eläin­lää­kä­ri Venla Jyr­ki­sen kir­joit­ta­maan kau­nis­te­le­mat­to­man kirjan ko­ke­muk­sis­taan koi­ran­omis­ta­ja­na

Inarin kunnaneläinlääkäri Venla Jyrkinen varoittaa koirien liiasta inhimillistämisestä: "Koiran pitäisi saada olla koira".

Inarin kunnaneläinlääkärinä työskentelevä Venla Jyrkinen yllättyi itsekin aikoinaan, kuinka laaja tunnekirjo ja vastuu koiran hankkimiseen liittyy.
Inarin kunnaneläinlääkärinä työskentelevä Venla Jyrkinen yllättyi itsekin aikoinaan, kuinka laaja tunnekirjo ja vastuu koiran hankkimiseen liittyy.
Kuva: Jonne Räsänen / Otava

Lajien välinen ystävyys voi olla antoisaa ja parhaimmillaan opettavaista, kunhan on vain avoimin mielin. Lajilla ei ole väliä kiintymyssuhteen muodostumiseen, uskoo Oulussa varttunut Venla Jyrkinen. Hän on kasvanut koiraperheessä, ja koirat ovat kuuluneet aina jollakin tavalla hänen elämäänsä.

Kaksi vuotta sitten hän joutui yllättäen luopumaan aikuisiän tärkeästä eläinystävään, sekarotuisesta Humu-koirasta. Suru rakkaan koiran poismenosta sai Inarin kunnaneläinlääkärinä  työskentelevän Jyrkisen pohtimaan koiran elämänkaarta ja omistamista. Mietteiden pohjalta syntyi Kumppanina koira -kirja (Otava), jossa hän antaa vinkkejä koiran omistajille ja sellaiseksi havitteleville niin lemmikin omistajan kuin eläinlääkärinkin näkökulmasta.

Tarinallisen tietokirjan punaisena lankana on Humun tarina. Liki kymmenen yhteisen vuoden kokemuksella Jyrkinen halusi kuvata, millaisia tuntemuksia ensimmäisen oma koira hänessä herätti. Koiran hankkiminen ottaa paljon mutta myös antaa. Tuntemuksistaan hän halusi kirjoittaa kaunistelemattomasti.

Toinen itki ja toinen ulvoi

Päättäessään hankkia koiran Jyrkinen opiskeli eläinlääkäriksi Helsingin yliopistossa ja eli opiskelijoiden tapaan ahtaasti. Opiskelijaelämää koiran hankkiminen toki rajoitti, mutta siitä Jyrkinen oli tietoinen, eihän hän ollut ensimmäistä kertaa koiran kanssa tekemisissä. Hänet yllättivät aivan muut asiat.

Alkutaival villin ja energisen pentukoiran kanssa ei ollut ruusuista.

Ensimmäinen yhteinen automatka, pennun hakumatka, ei alkanut lupaavasti, sillä koira alkoi ulvoa "korviavihlovasti" ja lopulta omistajakin purskahti itkuun.

– Oli iso yllätys, kuinka laaja tunnekirjo siihen liittyy, kun koiraa hankkiessaan ottaa vastuun kantaakseen. Vaikka minulla on koirista kokemusta, oli käänteentekevä hetki tajuta, että olen oikeasti vastuussa tästä olennosta.

Humu oli Venla Jyrkisen ensimmäinen oma koira. Kymmenen vuotta kestänyttä yhteistä matkaa hän luonnehtii tunteikkaaksi ja opettavaiseksi. – Humun olemus, elämänilo ja ystävällisyys ovat syöpyneet mieleeni. Yritän elää sen mukaan ystävyydestä viisastuneena.
Humu oli Venla Jyrkisen ensimmäinen oma koira. Kymmenen vuotta kestänyttä yhteistä matkaa hän luonnehtii tunteikkaaksi ja opettavaiseksi. – Humun olemus, elämänilo ja ystävällisyys ovat syöpyneet mieleeni. Yritän elää sen mukaan ystävyydestä viisastuneena.
Kuva: Venla Jyrkisen kotialbumi

Yhteyden löytäminen koiran kanssa ottaa aikansa. Jyrkisen mukaan omistajan on tärkeää jaksaa panostaa koiran koulutukseen ja opetella sinnikkäästi yhteisiä juttuja, koska vain sillä tavalla suhde syvenee.

– Ei meilläkään Humun kanssa heti sydänystävyydeltä tuntunut, mutta yhteys löytyi vuosien varrella. Koirista kasvaa korvaamattomia kumppaneita, vaikka haasteitakin matkan varrelle mahtuu.

Kun Humu täytti vuoden ja villein pentuvaihe alkoi olla ohi, Jyrkinen huomasi, kuinka tärkeä koirasta oli hänelle tullutkaan. Kiintyminen oli tapahtunut kuin varkain, ja pian hän huomasi, että arkielämän tilanteet eivät olleetkaan enää vain "yhtä kamppailua".

Kymmenisen vuotta sitten Jyrkisen aloitellessa eläinlääkärin töitä Humu kulki mukana reissuissa eri puolilla Suomea. Siitä oli tullut hyvä automatkustaja, vaikka alkuvaiheessa ei siltä vaikuttanut.

Vastuu rakkauden osoittamisessakin

Ihminen voi oppia koiralta paljon, jos on valmis vastaanottamaan, sanoo Venla Jyrkinen.

Hänelle yksi hienoimmista opetuksista on ollut hetkessä eläminen: koirat eivät kanna huolta huomisesta eivätkä menneestä. Siitä on Jyrkisen mielestä hyvä ottaa mallia.

Koirat ovat myös avoimia ja suoria. Ne hyväksyvät jokaisen juuri sellaisena kuin tämä on. Koiran seurassa ei tarvitse esittää mitään muuta.

– Koiralta voi oppia avarakatseisuutta. Ne ovat myös taitavia lohduttamaan ja osaavat olla läsnä ihmiselle vaikeinakin hetkinä. Humu-koirani hakeutui kainalooni sellaisina hetkinä, kun se huomasi, että minulla on paha mieli.

Koirat osaavat siis tulkita hyvin ihmistä, mutta osaammeko me tulkita koiraa? Netin koiravideoita katsoessa iskee epäilys, että emme välttämättä osaa. Parantamisen varaa varmasti olisi, myöntää Jyrkinen.

– Eläinlääkärinä ajattelen, että koiran pitäisi saada olla koira. Lemmikin liika inhimillistäminen, kuten koristelu ja pukeminen, tuntuu minusta vieraalta. Koirille ja muillekin eläimille pitäisi sallia lajityypillinen käyttäytyminen. Koiraa ymmärtämällä sille on mahdollista tarjota hyvä elämä ihmisen rinnalla.

Koiran omistajan tulisi muistaa vastuu rakkauden osoittamisessakin. Rakastamista ovat esimerkiksi tasapainoinen ruokinta ja säännöllinen liikunta kelillä kuin kelillä.

–Koiran ja ihmisen tarpeet eivät ole yhteneväiset. Koiran hyvinvointia pitäisi ajatella kauaskantoisesti, eikä pelkästään hemmotella ja lelliä sitä esimerkiksi herkkuruuilla.

Eläinlääkärin työssään Jyrkinen on joutunut todistamaan tilanteita, jossa koirasta ei pystytäkään huolehtimaan. Osa tapauksista juontaa juurensa korona-aikaan, jolloin elettiin koira- ja lemmikkibuumia.  On kenties ajateltu lemmikin tuovan mukavaa sisältöä karanteeniaikaan. Kun elämä on palannut normaaleihin uomiinsa, onkin huomattu, ettei elo lemmikin kanssa olekaan niin yksinkertaista.

Tällaisessa tilanteessa uusia koteja pyritään hakemaan eläinsuojeluyhdistyksen kautta.

"Ei ole ihme, että kun tällaisessa yhteydessä elää, raja ihmisen ja koiran välillä helposti hämärtyy. Se, että koira on eri lajia, tuntuu menettävän merkityksensä. Koira voi alkaa tuntua melkein kuin ihmiseltä. Sitä tekee mieli kohdella kuin ihmistä."
Ote Venla Jyrkisen kirjasta Kumppanina koira

Jottei päädyttäisi tekemään harkitsemattomia päätöksiä, ennaltaehkäisevä työ olisi Jyrkisen mielestä tärkeintä.

Koiria hankitaan myös ulkomailta Suomeen adoptoimalla. Löytökoirat eli rescuekoirat ovat ilmiö, johon liittyy hänen mukaansa monenlaisia riskejä.

– Löytökoiran adoptoiminen ulkomailta on kaunis ajatus, mutta kodin tarpeessa olevia koiria löytyy Suomestakin. Rescuekoirien taustoja ei voi tietää. Koirilla voi olla esimerkiksi vanhoista vammoista johtuvia kipuja tai traumoista johtuvia käytöshäiriöitä.

Eläinlääkäriä huolestuttavat myös tautiriskit, sillä ulkomailla tautikanta on erilainen kuin Suomessa. Vaikka koiran on Suomeen tullessa eläinlääkäri tarkastanut, saattaa tauteja ilmetä vuosienkin päästä.

"Tuli tunne, että on aika päästää irti"

Yksi raskaimpia ja vaikeimpia koiran omistamiseen liittyviä asioita on siitä luopuminen. Se on osa vastuun kantamista ja huolenpitoa siinä vaiheessa, kun emme enää muuten voi olla koiralle avuksi, sanoo Jyrkinen.

Raskaita hetkiä ne ovat myös eläinlääkärille, jonka tehtävä on toimia omistajan tukena vaikeissa päätöksissä. Yhteisymmärrys löytyy useimmiten keskustelemalla, mutta tarvittaessa eläinlääkärillä ja eläinsuojeluviranomaisella on oikeus puuttua asiaan, jos omistaja ei ole halukas tekemään lopetuspäätöstä ja eläin kärsii.

Humusta kehkeytyi hyvä matkakumppani. Tällä hetkellä Venla Jyrkisellä ei ole koiraa, mutta ”joskus varmasti on”. – Odotan parempaa hetkeä maltilla, sillä tiedän, kuinka paljon koiraan joutuu sitoutumaan ja kuinka ison osan elämästä se vie varsinkin pentuvaiheessa.
Humusta kehkeytyi hyvä matkakumppani. Tällä hetkellä Venla Jyrkisellä ei ole koiraa, mutta ”joskus varmasti on”. – Odotan parempaa hetkeä maltilla, sillä tiedän, kuinka paljon koiraan joutuu sitoutumaan ja kuinka ison osan elämästä se vie varsinkin pentuvaiheessa.
Kuva: Venla Jyrkisen albumi

Jyrkisen Humu sairastui akuuttiin leukemiaan, joka eteni nopeasti. Päätös koiran lopettamisesta oli tehtävä ripeällä aikataululla. Humusta luopumista Jyrkinen kuvaa yhdeksi elämänsä surullisimmista hetkistään. Surun keskelläkin häntä ohjasi ajatus siitä, että rakkaan lemmikin ei pidä kärsiä – ennemmin hän kärsisi omaa ikäväänsä

– Se sai viettää onnellisen viimeisen päivän omassa kodissaan. Nukutin sen pois, kun koin vahvasti, että se oli myös itse valmis lähtemään. Tuli tunne, että on aika päästää irti. Minulle ei jäänyt oloa, että olisin tehnyt jotain väärää.

Päällimmäisenä oli helpotus siitä, että ystävän ei tarvitse enää kärsiä.

Jyrkinen on havainnut, että lemmikin kuolemaa saatetaan monesti vähätellä, vaikka suru voi tuntua melkein yhtä suurelta kuin läheisen ihmisen menettäminen. Toisaalta siitä on alettu puhua enemmän.

– Vaikka olen eläinlääkäri ja ymmärrän realiteetit, kumppanista luopuminen on silti ollut tunteikas matka ja kova paikka. Onneksi lämpimät ja onnelliset muistot puskevat pintaan. Humun olemus, elämänilo ja ystävällisyys ovat syöpyneet mieleeni. Yritän elää sen mukaan ystävyydestä viisastuneena.

Kirjansa Venla Jyrkinen omisti Humu-koiralleen. Ihan vain siksi, että on sallittua surra ystävää.

– Vaikkei Humu vierellä enää kuljekaan, sydämessä se kulkee aina.

-
Kuva: Venla Jyrkisen albumi
Fakta

Venla Jyrkinen

35-vuotias.

Asuu Inarissa ja avopuolisonsa luona Rovaniemellä.

Eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2014.

Inarin kunnaneläinlääkäri vuodesta 2015.

Harrastaa luonnossa liikkumista ja kilpatason moottorikelkkailua, ”jotta pääsee näkemään maisemia talven keskellä”. Voittanut viime kaudella moottorikelkkailun Suomen mestaruudet endurosta ja sprintistä naisten sarjassa. Osallistunut myös Kanadassa Cain’s Quest -kestävyyskisaan.

Ilmoita asiavirheestä