Ensikohtaaminen oli Leukkuhamaran poroaidalla.
Tuukka Pyhäjärvi touhusi erotuskiireissään. Siksi hän ei ole aivan varma, osuiko hänen katseensa vielä silloin silmiin, jotka ovat yhtä tummat kuin olkapäille laskeutuvat hiukset.
Sen hän muistaa, että sai pian Olivia Nurmimäen puhelinnumeron yhteiseltä tuttavalta.
Viestittely vei ensitreffeille.
Ne pidettiin kynttilänvalossa, aivan käytännönkin syistä: nuori mies oli kutsunut ihastuksensa viikonlopuksi eräkämpälle Savukosken kairoihin.
Siitä on kaksi vuotta.
Nyt pariskunta kokee rysää Sodankylän Lokan kalasataman edustalla.
Yksi Euroopan suurimmista tekojärvistä aukeaa pohjoiseen rannattomana selkänä. Horisontissa siintää Nattasten kuusi huippua.
Tällä avannolla mielikuva kalastajakunnan harmaantumisesta saa kyytiä.
Tuukka Pyhäjärvi on 23-vuotias. Olivia Nurmimäki täytti äskettäin 20.
He kalastavat ensimmäistä talvea yhdessä – ammatikseen.
Nuoret kalastajat ovat nousseet Lokassa ennen aamukuutta ja työntyneet hämärässä järvelle.
Pyynnissä on neljä rysää. Kauimmaiselle on ajettava 25 kilometriä moottorikelkalla.
Juuri nyt matka tuntuu lyhyeltä.
Jään alla vietetään häitä. Mateenkutu on kiivaimmillaan, ja kalastajan on helppo vastata kysyntään, jonka huippu kestää tavallisesti vain muutaman viikon. Jostain syystä suomalaiset haluavat madetta lautaselleen tammi- ja helmikuussa, eivät juuri muulloin.
Sodankylän suurista tekojärvistä madetta nousee niin paljon kuin markkinat vetävät. Hintakin on parempi kuin pari vuotta sitten, jolloin Ruotsista tuotu halpamade häiriköi kalatiskeillä.
Lähimmälle rysälle on kalasatamasta vain joitakin satoja metrejä.
Lumen ja kahden eristelevyn alta paljastuu avanto, jonka hento jääkuori särkyy helposti tuuralla ja lapiolla.
Rysässä kiemurtelee kymmeniä mateita. Suurin osa on niin pulleita, että Pyhäjärvi ja Nurmimäki voivat laskea pienemmät takaisin järveen.
Pyhäjärvi kertoo kauden suurimman mateen painaneen viisi kiloa. Kolmekiloisia tulee joka reissulla.
Mitä korkeampi keskipaino, sen helpompi kalastajalle.
– Ei tarvitse käsitellä niin monta. Samat kilot saa vähemmällä työllä.
Made ei ole ainoa kala, joka elättää näinä viikkoina tekojärvien pyytäjiä.
Lokka on täynnä haukea, kookastakin. Suurin osa saaliista nostetaan sulilta vesiltä, mutta hauki ui rysään myös jään alla.
Tuukka Pyhäjärvi tarttuu haaviin ja alkaa kauhoa. Muutama nosto rysästä, niin kaksi suurta kalalaatikkoa on yli puolillaan.
– Otetaanko täyteen?
Olivia Nurmimäki nyökkää kumppanilleen.
– Jos pari haavillista vielä.
Kun nekin on lapettu laatikoihin, kannet mahtuvat juuri ja juuri kiinni.
Tuukka Pyhäjärvi on lokkalainen ainakin viidennessä polvessa.
Kolme viimeistä on ehtinyt kalastaa ammatikseen tekojärveä, joka nousi peittämään Sompion suuria aapoja 1960-luvun lopulla.
Isänsä matkassa Tuukka Pyhäjärvi on kulkenut järvellä niin kauan kuin muistaa.
Aaro Pyhäjärvi, 69, on aamulenkillä suomenpystykorvansa kanssa ja pistäytyy avannolla.
Hän on saanut muutaman vuoden eläkettä. Se ei tarkoita, että konkari olisi lopettanut kalastuksen. jonka aloitti heti veden noustua Lokkaan. Pyytöveret eivät katso ikää.
Eläköityessään Aaro Pyhäjärvi jätti pojalleen veneet, pyyntivälineet ja kaiken osaamisen, mitä oli ehtinyt hankkia viidessä vuosikymmenessä.
Olin etuoikeutettu, Tuukka Pyhäjärvi sanoo.
– Kaikki oli valmiina. Tarvitsi vain alkaa.
Poroja Pyhäjärvet ovat omistaneet vielä kauemmin kuin kalastaneet. Siihenkin Tuukka Pyhäjärvi sai vankat pohjat kotoaan.
Hänen tokkansa palkii jossain tekojärven ja itärajan välissä, vapaana ympäri vuoden. Päälukua on sen verran, että poronhoito käy ammatiksi kalastuksen rinnalle.
Yhdistelmä on ollut luonteva lapsesta saakka.
– Olen kasvanut tähän. En osaa ajatella elämää ilman kalastusta ja poroja.
Isosisko on professorina metsätieteiden osastolla Helsingin yliopistossa. Toinen emännöi porotaloa Savukosken Kuoskussa.
Isä on mielissään, että ainoa poika päätti jäädä Lokkaan jatkamaan suvun vanhoja elinkeinoja.
– Hyvä on ollut oppimaan. Vaikka joskus änkyräkin, Aaro Pyhäjärvi sanoo.
– Nuoremmat tietävät aina vähän paremmin. Niinhän mekin aikanaan.
Ensimmäiset hauet on nostettu satamahallin teräspöydälle.
Kelkka-asut ovat vaihtuneet valkoisiin haalareihin ja tummiin essuihin. Olivia Nurmimäki on peittänyt hiuksensa kalatukkurin tuubihuivilla, Tuukka Pyhäjärvi pipolla.
Muutama vuosi sitten Olivia Nurmimäki ei voinut kuvitellakaan, että löytäisi itsensä fileoimasta haukea.
Ennen Lokkaan tuloaan hän ei kalastanut. Kotona oli kalaruokaa vain harvoin.
Nurmimäki on kotoisin Kiiskilän kylästä Sievistä, puolentoistasataa kilometriä Oulusta etelään.
Sieltä, pohjalaisesta maaseutumaisemista, hän muuttaisi aikanaan kaupunkiin opiskellakseen unelma-ammattiinsa – vaikkapa arkkitehdiksi.
Niin hän oli ajatellut, kunnes tuli vierailulle Savukoskelle.
Isosisko seurusteli siellä poromiehen kanssa. Kun Olivia kävi kylässä, hän päätyi Kemin-Sompion paliskunnan erotukseen.
Vierailusta tuli kohtalokas.
Seurustelun myötä lukiolainen muutti viimeiseksi lukuvuodeksi Savukoskelle.
Jo ennen kuin hän painoi valkolakin päähänsä viime keväänä, hän oli perustanut toiminimen ja rekisteröitynyt kaupalliseksi kalastajaksi.
Tuukka Pyhäjärveä hymyilyttää.
– Niin siinä helposti käy, kun lähtee lokkalaisen matkaan.
Nyt Nurmimäellä on takanaan yksi sulavesikausi ja puoli talvea kaupallisena kalastajana.
Hän ei tunne itseään ammattilaiseksi – ei vielä.
– Olen niin aloittelija. Kaikki on ollut uutta.
Tuukka Pyhäjärvi raivasi viime kesän metsää. Siksi Nurmimäki lähti vesille lähinnä Aaro Pyhäjärven matkassa.
Hetken lokkalaiset pelkäsivät pahinta.
Kyläläiset tietävät hyvin, millaisia Pyhäjärvet ovat kalastajina. Väsymättömiä – niin isä kuin poika. Hetikö nuo pyytöhullut ajavat tulokkaan piippuun?
Olivia Nurmimäki oppi nopeasti pitämään puolensa.
– Välillä on pitänyt sanoa laiturilla, että nyt otetaan veneeseen yksi laatikko vähemmän.
– Ei joka reissulla tarvitse repiä viimeistä myöten, ei ainakaan eläkeläisen ja aloittelijan.
Nurmimäki sanoo viihtyneensä hyvin.
Itsenäinen työ motivoi, eivätkä päivät ole samanlaisia.
– Lyhyemmänkin voi tehdä, jos siltä tuntuu. Ja kun jaksaa painaa pitkän päivän, siinä pääsee aivan mukaville palkoille.
– Täällä on myös lähellä luontoa. Nätillä kelillä järvellä voi olla aika hienoa.
Silti tavoitteena on jatkaa vielä opiskelua.
Nurmimäki on hakemassa Hämeen ammattikorkeakouluun lukemaan ympäristösuunnittelua.
– Haluan oman ammatin ja uran. Kalastusta voi tehdä siinä sivussa.
Lokassa ei ole vapaita asuntoja. Siksi nuori kalastajapari nukkuu toistaiseksi Aaro Pyhäjärven talon yhdessä huoneessa.
Opiskelujen alkaessa Olivia Nurmimäki muuttaisi jonnekin. Minne, se ei ole vielä selvillä. Monimuoto-opiskelu mahdollistaa etäopiskelun, mutta sitä varten on oltava oma, rauhallinen soppi.
– Palaan tänne kyllä takaisin. Viimeistään sitten, kun talo on valmis.
Niin, talo.
Unelma omasta on jo pitkällä. Tuukka Pyhäjärvi on hankkinut tontin ja kaatanut omin käsin rakennuspuut. Perustustyöt alkavat kesällä.
Jos kaikki menee hyvin, joulua 2026 voisi viettää omassa tuvassa.
Lokkaan ei ole rakennettu omakotitaloa ainakaan 30 vuoteen.
Risto Pyhäjärvi ja Marjaana Aarnio toivottavat tervetulleeksi yhteen uusimmista.
– Rakennettu 1991, isäntä esittelee.
Olohuoneen ikkunasta näkyy Tuukka Pyhäjärven tontille. Se on saman sivutien varrella – Pyhäjärvien puolella, kuten molemmin puolin Luirojokea rakennetussa kylässä on tapana sanoa.
Kalastajien muodostama Lokan luonnonvaraosuuskunta hoitaa keskitetysti saaliin käsittelyä, markkinointia ja kuljetusta. Viimeisin ei ole vähäisin: matkaa jo Sodankylän taajamaan on melkein 90 kilometriä.
Risto Pyhäjärvi vastaa osuuskunnan myynnistä ja kalastaa ympäri vuoden, joskaan ei juuri nyt. Tekonivelleikkaus pitää hänet useamman viikon poissa järveltä.
Mutta kun kevätaurinko nousee vähän korkeammalle, Risto Pyhäjärvi lähtee ainakin pilkille.
Silläkin tapaa kalastaja voi elättää itseään Lokassa. Ahventa on niin paljon, että kalahalliin tuodaan pilkkireissuilta jopa 50 kilon saaliita.
– 40 kilon jälkeen pilkkiminenkin alkaa tuntua työltä, Risto Pyhäjärvi tietää.
Hämeessä kasvanut Marjaana Aarnio saapui kesällä 2015 Lappiin lomalle ja pestautui Sodankylässä projektityöhön, jonka piti kestää kuukauden.
Sitten hän tapasi Risto Pyhäjärven.
Aarnio oli vauhdittamassa alkuun Sodankylän kunnan hallinnoimaa koulutus- ja rekryrointihanketta, jossa etsittiin uusia kalastajia tekojärville. Ideana on ollut tarjota tulokkaille mahdollisimman käytännönläheinen työharjoittelu kokeneempien opissa.
Kalastajan poluksi ristityn hankkeen myötä Lokalla ja Porttipahdalla aloitti 12 uutta kalastajaa, joko vakituista tai sivutoimista. Osa pyytää yhä.
Sisävesien elinkeinokalastuksella on ollut kaksi vitsausta yli muiden.
Ammattikunta on ikääntynyt. Vesillä on aina vain enemmän kuusikymppisiä. Työn jatkajia on ollut vaikea löytää.
Lokassa on toisin.
Marjaana Aarnio on laskenut keski-iän kalastajille, jotka toimittavat saalista Lokan osuuskunnalle: 46,7 vuotta.
– Siinä joukossa on enemmän alle nelikymppisiä kuin yli kuusikymppisiä, hän sanoo.
Tuukka Pyhäjärvi ja Olivia Nurmimäki eivät ole ainoita nuoria. Monet muut pyytävät tosin vain sesonkeina.
Toiselle vitsaukselle Sodankylässäkään ei ole mahdettu mitään.
Tuhansien järvien maassa syödään enimmäkseen tuontikalaa, lähinnä Norjassa kasvatettua lohta. Usein se on niin halpaa, että luonnonkalan on mahdoton kilpailla hinnalla.
Sekään ei horjuta nuorten luottoa tulevaisuuteen.
Tuukka Pyhäjärvi uskoo elävänsä kymmenenkin vuoden päästä kalastuksella ja poroilla.
– Jos se ei onnistu, sitten voi joutua lähtemään muualle. Mutta sellaista vaihtoehtoa en mieti.
Osuuskunnalle on pyytänyt kolmattakymmentä kalastajaa. Mitä enemmän heitä on, sitä alhaisemmat kustannukset.
Siksi rekrytointihankkeessa on menossa jo toinen kierros.
– Syksyn siikasaalis jäi kehnoksi, mutta haukea, madetta ja ahventa on hyvin, Risto Pyhäjärvi sanoo.
– Järvelle mahtuu kyllä lisää kalastajia.
Käsittelytiloissa on ollut ahdasta, mutta sekin helpottaa pian, kun Sodankylän kunnan omistaman Lokan satamahallin laajennus alkaa.
Marjaana Aarnio kehittää kolmena päivänä viikossa elinkeinokalastusta Lapin kalaleaderissa, joka on EU:n ja pohjoisten kuntien rahoittama.
Toinen työpaikka on järvellä. Muutama vuosi sitten myös Aarnio rekisteröityi kaupalliseksi kalastajaksi.
Sellaisia ne ovat, nuo Lokan miehet.
Olivia Nurmimäki on Lokan nuorin.
Kylältä ei löydy ikätovereita. Koulu sulkeutui kymmenen vuotta sitten. Nuoret opiskelevat Sodankylässä tai kauempana.
Onneksi on yhteisöllisyyttä.
Kun joku on lähdössä Lokasta kylille, hän voi tuoda kauppakassin myös muille. Välillä tulee kutsu saunaan tai syntymäpäiville.
Tai ihan vain syömään, kuten tänään.
Marjaana Aarnion ja Risto Pyhäjärven ruokapöytään istuvat myös Olivia ja Tuukka sekä Aaro Pyhäjärvi, joka on isännän serkku.
Lounaaksi on poronkäristystä, oman maan perunoita ja itse poimituista puolukoista keitettyä hilloa.
Siis aitolokkalaista arkiruokaa siinä kuin madekeitto, paistettu hauki tai ahvenfileet.
Ja mitä Tuukka Pyhäjärvi veikään tuliaisiksi, kun lähti esittäytymään tyttöystävänsä lapsuudenkotiin Pohjanmaalle?
Tietenkin madetta.
Sillä vävykokelas otti haltuun Nurmimäen vanhemmat ja näiden keittiön.
– Tein matikkakeiton. Kaikille maistui.
