Vesi virtaa rauhallisesti pitkin syvää ojan pohjaa. Helteen rasittamat mättäät rahisevat jalkojen alla. Kuivuus on vallannut metsän, joka oli ennen suo.
Rovaniemen Jääskön kylän laitamilla sijaitseva Riikonjänkä on noin 200 hehtaarin suometsä ja yksi Metsähallituksen soiden ennallistamiskohteista.
Kun ennallistamistyö päättyy, ja 20 kilometriä vanhaa metsäojaa on tukittu, alkaa suo hiljalleen palautua kohti luonnontilaisuutta.
Riikonjänkä on yksi metsäojitusten epäonnisista esimerkeistä. Siitä on nähtävissä se, mitä tapahtui, kun soita ojitettiin metsätalouden tarpeisiin, mutta kannattavuus jäi heikoksi.
Tällaista suometsää kutsutaan virheojitukseksi.
Noin puolet alkuperäisestä suoalasta on ojitettu, pääasiassa metsätalouden tarpeisiin. Soita on Suomessa vajaa yhdeksän miljoonaa hehtaaria.
Virheojituksia on Suomessa valtakunnan metsien inventoinnin mukaan noin 600 000 hehtaaria.
Lapissa soita on ojitettu kaikkiaan 800 000 hehtaaria.
Luonnonvarakeskuksen tutkijaprofessori Anne Tolvanen toteaa, että Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi erottuvat tilastoissa, kun metsäojituksien kannattavuutta vertaa Etelä-Suomeen.
– Virheojitusten määrä kasvaa, mitä pohjoisemmaksi mennään. Alunperin on lähdetty ojittamaan liian karuja tai märkiä soita, joissa metsätalous ei ole ollut kannattavaa.
Erityisesti Rovaniemellä on käännetty turvemaata ahkerasti.
Metsien inventoinnin mukaan Rovaniemen suopinta-ala on 290 000 hehtaaria, josta on ojitettu melkein puolet. Virheojituksia on 53 000 hehtaaria.
Ojitusbuumi huoletti 1980-luvun Lapissa
Ojitusbuumilla tarkoitetaan aikakautta, jolloin Suomessa ojitettiin suoalaa merkittäviä määriä, erityisesti 1960–70-luvuilla.
Ojia kaivettiin yksityisillä ja valtion mailla. Vielä 1950-lukuun asti metsäojia tehtiin lapiolla. Tämän jälkeen työ muuttui koneelliseksi.
Tammikuussa vuonna 1989 Suomen kansan demokraattisen liikkeen (SKDL) Lapin piiri kirjoitti oikeuskanslerille pohjoisen metsäojista. Kirjoituksessa pyydettiin oikeuskansleria tutkimaan, ovatko soita ojittaneet viranomaiset rikkoneet määräyksiä tai toimineet vastoin yhteistä hyvää.
SKDL oli huolissaan muun muassa ojitusten taloudellisesta kannattavuudesta.
Päätöksessä oikeuskansleri totesi, että Lapin soiden ojituksessa ei tehty virhettä, eikä rikottu lakia.
Oikeuskanslerin ratkaisussa kerrottiin Metsähallituksen myöntäneen, että osa Lapin metsäojituksista on kohdistunut soihin, joilla ei olisi pitänyt tehdä alkuunkaan uudisojituksia. Metsähallitus perusteli oikeuskanslerille vastauksessaan, että ojitusten aikaan on toimittu parhaan tiedon ja ymmärryksen valossa.
Maa- ja metsätalousministeriön suostrategian mukaan suometsiä, jotka ovat metsätalouskäyttöön kannattamattomia, on Lapissa nykyään hieman alle 340 000 hehtaaria.
Lukemat kattavat yksityiset ja valtion maat.
Metsäojituksissa tehtiin arviolta miljoonien virhe
Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä vuodelta 1990 Metsähallitus selventää, että yhden uudisojitetun suohehtaarin kaivaminen maksoi alle 800 markkaa, mutta Perä-Pohjolan alueella 515 markkaa. Hinnat perustuvat koneelliseen ojitukseen.
Esimerkiksi jos Lapin noin 340 000 hehtaarin tuottamattoman suometsän uudisojittaminen olisi maksanut vuosikymmenien ajan tasaisesti 700 markkaa hehtaarilta, olisi Lapin suometsiin investoitu tällä laskentakaavalla vuosikymmenien aikana yhteensä lähes 240 miljoonaa markkaa, eli noin 65 miljoonaa euroa.
Metsähallituksen Metsätalous Oy:n Lapin aluejohtaja Samuli Niittymäki kertoo, että on lähes mahdotonta arvioida tarkkaa summaa, paljonko juuri Metsähallitus on aikoinaan käyttänyt rahaa ojittamiseen.
Hän toteaa, että metsätalouden historiassa on tehty vääriä kohdevalintoja, kun soita on ojitettu.
– Osa Metsähallituksen metsäojituksista ei ole mennyt oikein, mutta kokonaisuutena suometsien puun tuotto on lisääntynyt merkittävästi.
Metsähallitus lopetti uudisojituksen vuonna 1994 ja kunnostusojituksen tarve on myös vähäinen, kertoo Niittymäki.
Metsähallituksella on Lapissa noin 100 000 hehtaaria talousmetsää, joka on virheojitettu. Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Lauri Karvonen ei haluaisi käyttää kannattamattomista suometsistä nimitystä virheojitus. Sen sijaan hän kutsuu aluetta heikkotuottoiseksi ojitusalueeksi.
Karvonen ilmoittaa, että ennallistaminen Riikonjängällä on aloitettu keväällä ja puustoa on poistettu. Kaikkiaan Metsähallituksen mailla on metsäojituksia Lapissa noin 280 000 hehtaaria.
– Metsähallituksella on tämän 100 000 hehtaarin lisäksi noin 40 000 hehtaaria suometsää, johon kohdistetaan kevyttä metsän käsittelyä.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi rakennettiin puusta. Hakkuut ylittivät metsän kasvun, mikä osaltaan ajoi ojittamaan soita. Puulla maksettiin sotakorvauksia.
1950-luvulla suomalaisen puu, paperi- ja painotuotteiden vienti oli Tilastokeskuksen mukaan lähes 90 prosenttia viennistä.
Vaikka metsätalouden vienti on tällä hetkellä hienoisessa kasvussa, on se romahtanut 1950-luvun kultavuosista. Nykyisin metsäteollisuuden vienti on noin 18 prosenttia Suomen tavaraviennistä.
Puolet suoluontotyypeistä uhanalaisia
Metsäkanalintu lehahtaa lentoon metsäojan suojista. Syvät ojat ja niiden pohjalla virtaava vesi on tällä hetkellä ainoa kosteikosta muistuttava asia Riikonjängällä.
Riikonjänkä muistuttaa enemmän sotatannerta kuin palautuvaa suota. Silputtua puuta ja metsäkoneen runnomia oksia on siellä täällä. Metsäkoneen murskaamat hennot puun rungot ovat painautuneet maaperään.
Metsähallituksen mukaan Riikonjängän ennallistaminen valmistuu tämän vuoden aikana. Soita on ennallistettu vuoden 2021 loppuun mennessä 36 000 hehtaaria, joka on alle prosentti ojitetusta suoalasta.
Luontotyyppien Punaisen kirjan mukaan suoluontotyypeistä on uhanalaisia noin puolet, ja suoluonnon eliölajeista 120 on äärimmäisen uhanalaisia. Luku kattaa noin viisi prosenttia Suomen uhanalaisista eliölajeista.
Luontotyyppien punainen kirja on ympäristöministeriön teettämä selvitys luontotyyppien uhanalaisuudesta. Kaikkiaan erilaisia luontotyyppejä on Suomessa noin 400.
Soiden kuivuminen on vaikuttanut merkittävästi suoluonnon ekosysteemiin. Kuivatuksen takia suolajisto on vaihtunut hiljalleen metsälajistoksi.
Tolvanen toteaa, että suon palautuminen voi viedä vuosikymmeniä, eikä tarkkaa tietoa vaikutuksista vielä ole. Ensimmäisissä kohteissa on tosin jo merkkejä alkuperäisten suolajien palaamisesta.
– Luonnontilainen suo on vaatinut tuhansia vuosia kehittyäkseen. Ennallistamista taas on tehty vasta 1990-luvulta lähtien.
Ennallistaminen ei ole Tolvasen mukaan ilmaista, mutta hintaan vaikuttaa moni tekijä kuten kohteen sijainti ja koko.
– Nyrkkisääntönä on pidetty noin 800–1 000 euroa hehtaarilta. Tiedän, että osa kohteista on ollut hyvin edullisia sieltä korjattavan puuston ja puunmyyntitulojen ansiosta.
Tolvanen puhuu veden merkityksestä suoluonnolle.
Kun suo syntyy, kertyy vesi maan painanteisiin, ja maaperä alkaa soistumaan. Hapettomassa tilassa vellova maa-aines muuttuu turpeeksi.
– Vesi on kaiken alku ja juuri, kiteyttää Tolvanen.
