"Naali on symboli tunturiluonnon uhanalaisuudelle."
Maailman luonnonsäätiön WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen avaa naaliseminaarin Rovaniemen Hirvaalla painokkaasti.
Naali on Suomen, Ruotsin ja Norjan tunturilajistoon kuuluva alkuperäinen laji. Se on ollut jääkauden jälkeen alueen ensimmäisiä asuttajia, ja nyt Suomen uhanalaisin nisäkäs.
WWF on ollut mukana naalin suojelemisessa 40 vuoden ajan, ja naalityöryhmän Heikki Henttonen, Jukka Ikonen ja Tuomo Ollila ovat myös olleet mukana jo usean vuosikymmenen ajan.
– Naalikanta on kasvussa Fennoskandian tasolla, mutta Suomen osalta ei ole erityisempää kasvua. Kanta on edelleen tosi pieni, Metsähallituksen luontopalveluiden luonnonsuojelun erityisasiantuntijana työskentelevä Jukka Ikonen sanoo.
Naalin intensiiviset suojelutoimet aloitettiin 2000-luvulla, kun yksilöitä oli arviolta 40–70. Vuonna 2024 lisääntymiskykyisiä naaleja oli Fennoskandiassa jo 582.
Vuonna 2022 naalin pesintä onnistui Suomessa ensimmäisen kerran 26 vuoteen. Nyt se on pesinyt Suomessa neljänä keväänä peräkkäin. Tänä vuonna naalin pesiä löytyi kolme, ja loppukesään asti selviytyi neljä pentua.
– Odotukset olivat paremmat, mutta kaikissa kolmessa maassa oli tänä vuonna haastava ravintotilanne. Naalin ravintoa eli myyriä ja sopuleita oli vähän, mikä vaikuttaa suoraan pentuemäärään ja pentujen selviytymiseen, Ikonen kertoo.
Tunturiluonnon tilanteeseen vaikuttaa eritoten ilmastonmuutos. Naalin suurin uhka onkin ihmiset.
– Naalin tulevaisuutta uhkaa kaksi asiaa: meistä ihmisistä johtuva ilmaston lämpeneminen ja naalin elinalueiden lisääntyvä maankäyttö, Tuomo Ollila sanoo.
Nyt jo eläkkeellä oleva Ollila on Ikosen edeltäjänä ollut vaikuttamassa Suomessa naalin suojeluun. Hänen työhönsä kuului muun muassa valistustyö retkeilijöille ja maankäyttöön vaikuttaminen. Retkeily, rakentaminen, sähkölinjat, tiet ja junaradat häiritsevät naalin elintilaa.
– Ihmiset ovat aika sottapyttyjä. Pilkkijöiltä jää kaloja jäälle tai retkeilijä jättää hernekeitot hangelle. Naalit syrjäyttävä kettu hyötyy niistä, Tuomo Ollila selittää.
Ilmastonmuutos uhkaa naalia monin eri tavoin. Kun tuntureiden olosuhteet alkoivat muuttua ketulle ilmastoltaan suotuisammaksi 1980-luvulla, naalikanta romahti. Leudot talvet ovat taas uhka sopuleille ja myyrille, jotka ovat naalien pääasiallista ravintoa.
Naalia huomattavasti suuremmalla ketulla on sama ravinto kuin naalilla, joten se vie naalin elintilaa. Kettu myös pesii samoilla paikoilla kuin naali, ja se voi tappaa naalin pennut tai jopa aikuisen yksilön. Naalit taas eivät pesi, jos lähellä on kettuja. Vain Ruotsin ja Norjan korkeilla tuntureilla on vielä nykyäänkin sellaiset olosuhteet, joissa kettu ei selviydy.
Myös suurpetojen vähyys on haitaksi naalille, sillä se syö suurpetojen tappamia ruhoja. Suurpedot olisivat myös ketun luontaisia vihollisia.
Suomi on uuden Metsähallituksen ja ympäristöministeriön julkaiseman suunnitelman mukaan entistä paremmin mukana yhteispohjoismaisessa naalien suojeluprojektissa. Siinä Norjan, Suomen ja Ruotsin viranomaiset sekä useat organisaatiot yhdistävät resurssinsa naalin suojeluun.
Naalit elävät pohjoisilla avotuntureilla ja vaeltavat pitkiä matkoja, joten suojelun kannalta yhteistyö on tärkeää.
– Naalit liikkuvat helposti satoja kilometrejä Pohjoismaissa. Maailmalta tiedetään tuhansien kilometrienkin siirtymiä, Tuomo Ollila sanoo.
Tavoitteena Fennoskandiassa on vähintään 1 000 aikuisen yksilön elinvoimainen kanta vuoteen 2040 mennessä. Viime vuonna naaleja oli 582, ja vuoden 2029 tavoite on 750 aikuista naalia.
Uudessa suojeluohjelmassa keskitytään aiempaa tarkemmin geneettisen monimuotoisuuden lisäämiseen.
– Geneettinen monimuotoisuus on kaventunut, mikä heikentää lisääntymismenestystä, eloonjäämistä ja voi tehdä naaleista taudeille alttiimpia. Nykyinen kanta on lähtenyt pienestä populaatiosta Fennoskandiassa, Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen emeritusprofessori ja naalityöryhmän puheenjohtaja Heikki Henttonen sanoo.
Vaikka naali on levittäytynyt ympäri Fennoskandiaa, sen osapopulaatiot ovat pieniä ja erillisiä. Ne eivät juurikaan sekoitu keskenään. Yksi keino monimuotoisuuden kasvattamiseen on Norjassa sijaitseva villinaalitarha, jossa kasvatetaan geneettisesti monimuotoisia naaleja luontoon vapautettaviksi.
Kaikkien kolmen maan naalikanta on niin pieni, ettei se selviä ilman tukitoimia, joista suoran toiminnan keinot ovat tehokkaimpia lyhyellä aikavälillä. Tähän mennessä tehokkaimmiksi keinoiksi ovat osoittautuneet naalien ruokkiminen koiranruoalla ja kettujen tappaminen.