Lintujen kevätmuutto on päässyt hyvään alkuun, vaikka maisemat Oulun seudulla ovat sangen talviset. Pohjois-Pohjanmaalle jo saapuneilla muuttolinnuilla ei kuitenkaan ole hätää hankien keskellä.
– Mitään kylmänarkaa lajia ei ole vielä tullut, Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Esa Hohtola kertoo.
Hohtola on myös Oulun yliopiston eläinfysiologian emeritusprofessori ja tietää lintujen kyvyn selvitä kylmästä.
– Joutsenilla ja hanhilla muutama päivä ilman ruokaa ei vielä tuota mitään ongelmaa, Hohtola kertoo.
Hohtola oli havainnut keskiviikkona Oulussa västäräkkejä, mutta nekin ovat hänen mukaansa karaistuneita lajeja ja pärjäävät syömällä potnapekkoja eli koskikorentoja.
– Kiuruilla ja töyhtöhyypillä on myös kyky väistää etelämmäksi, Hohtola lisää eräiden lajien taipumuksen muuttaa pakoon talvisia olosuhteita.
Jos talviset säät jatkuvat, Hohtolan mukaan lintujen ruokkimista pihoilla kannattaa jatkaa. Muun muassa peipot ja mustarastaat hakeutuvat ruokintapaikoille syömään.
Viime päivinä Pohjois-Pohjanmaalla on havaittu muun muassa ensimmäisiä laulurastaita ja meriharakoita. Hailuodossa istui navetan katolla suopöllö ja harmaahaikaroita on nähty Oulussa ja Raahessa.
Lyhytnokkahanhia on saapunut Tyrnävän pelloille jo satoja. Hohtola kertoo hanhimuuton aikaistuneen ilmastonmuutoksen myötä selvästi muutaman vuosikymmenen aikana.
Oulun yliopistossa tammikuussa tarkastetun Juha Markkolan väitöskirjan mukaan metsähanhella muutto on aikaistunut 11 vuorokautta 1980-luvun lopun jälkeen ja kiljuhanhella hieman yli viisi vuorokautta 2000-luvun alun jälkeen.
Hohtola huomauttaa myös, että lyhytnokkahanhi on uusi tulokas Oulun seudun lajistossa. Osa Huippuvuorilla pesivästä lyhytnokkahanhikannasta alkoi vuosituhannen vaihteessa muuttaa aiempaa idempää ja levähtää nyt matkallaan Limingan ja Tyrnävän alueella.
Jutun havainnot on poimittu Birdlife Suomen Tiira-havaintopalvelusta.