Muuttohaukan kannan kasvu on Suomessa pysähtynyt, mutta syyt tähän ovat osittain hämärän peitossa.
– Ravinto ja muutokset reviirien tarkastamisen tehokkuudessa, ylitarkastaja Tuomo Ollila Metsähallituksesta listaa todennäköisimmät tekijät.
Ollilan mukaan ravintoon kuuluvat kahlaajat ovat vähentyneet muuttohaukan tärkeimmillä asuinalueilla Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Ollila on hiljattain julkaissut tutkija Pertti Koskimiehen kanssa katsauksen muuttohaukan viimeisen 50 vuoden kannankehityksestä.
Muuttohaukkojen rengastaminen ja seuranta perustuvat lähes kokonaan vapaaehtoisten lintuharrastajien työhön. Reviirien etsintätehokkuuden heikkenemisellä on Ollilan mukaan varmasti vaikutusta havaittuun kannankasvun tyrehtymiseen, mutta tarkkaan ei tiedetä, millaisen epävarmuuden tämä aiheuttaa kannanarvioon.
Ollila ja Koskimies ehdottavatkin, että asiaa tulisi selvittää rajaamalla seudullisesti edustavia seuranta-alueita, mistä tiedetyt pesäpaikat tarkastetaan säännöllisesti ja etsitään kattavasti uusia reviirejä.
– Tämä ei varmaankaan vapaaehtoisvoimin onnistu, sillä se vaatisi pesimäkaudella vähintään kolme käyntiä valituilla soilla ja kalliopahdoilla, Ollila pohtii.
Ollila myös korostaa, että tällaisen seurannan otanta tulisi suunnitella huolella, että tulokset olisivat luotettavia.
Muuttohaukan levinneisyysalue käsittää Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan. Lisäksi yksittäisiä reviirejä on Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.
Muuttohaukan paluu Etelä-Suomeen, mistä laji aikoinaan katosi, on Ollilan mukaan kuitenkin mahdollista ja jopa odotettavaa. Saapumissuunta vain on yllättävä.
– Ruotsin rannikolla pesii kallioilla muuttohaukkoja ja ne voivat levitä sieltä Ahvenenmeren yli Ahvenanmaalle. Tämä voi olla jopa todennäköisin leviämisen suunta.
Ollilla muistuttaa, että muuttohaukkoja pesi Suomessa ennen 1900-luvun puolivälin kannanromahdusta kalliojyrkänteillä paitsi Ahvenanmaalla, myös rannikkoseuduilla sekä Saimaalla, Päijänteellä ja monilla muilla isoilla järvillä.
Toinen mahdollinen leviämissuunta on Venäjältä.
– Myös Laatokan rantakallioilla pesii muuttohaukkoja ja Pohjois-Karjalan korkeudella Venäjän puolen soilla, Ollila kertoo.
Pohjois-Suomen muuttohaukkakannankin levinneisyys voi laajentua Etelä-Suomeen, mutta tämä on Ollilan mukaan hidasta.
– Tiedetään, että poikaset pesivät keskimäärin noin sadan kilometrin etäisyydellä syntymäpaikastaan. Tämä tarkoittaa sitä, ettei laji hirveän nopeasti etelään leviä, Ollila kertoo.
Saapuivatpa uudet tulijat mistä ilmansuunnasta tahansa, Etelä-Suomen asuttamisen hidasteena on pula sopivista pesäpaikoista. Koskimies ja Ollila muistuttavat katsauksessaan, että pääosassa Etelä- ja Keski-Suomea jopa 80–90 prosenttia laajoista ja märistä avosoista on kuivattu ja metsitetty.
Myös suurella osalla entisistä pesimäkallioista puusto on kasvanut liian tiheäksi, ja osalle kallioista muuttohaukka ei voi asettua pesimään huuhkajan tai ihmisen aiheuttaman häiriön vuoksi.
Koskimiehen ja Ollilan katsaus on julkaistu Birdlife Suomen, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon Linnut-vuosikirjassa.
Uhanalainen muuttohaukka
Muuttohaukka on uhanalaisuusluokituksessa arvioitu vaarantuneeksi.
Suomessa pesii 270–310 paria muuttohaukkoja, lähes kaikki näistä Oulujoen pohjoispuolella. Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa pesii muutama pari.
Muuttohaukka pesii suurilla aapasoilla, kalliojyrkänteillä ja lisäksi tunnetaan puupesintöjä.
Puupesintöjä on havaittu lisääntyvässä määrin ja vuosien aikana sellaisia on todettu kalasääsken, merikotkan, maakotkan ja korpin rakentamissa pesissä.
Muuttohaukka pesi 1950-luvulle asti koko maassa, ja pesimäkannaksi arvioitiin 700–1 000 paria ennen kannanromahdusta, mutta ympäristömyrkkyjen vuoksi laji oli hävitä sukupuuttoon.
Pienimmillään parimäärä oli 20–30 paria 1970-luvun alussa. Etenkin DDT:n kieltämisen jälkeen kanta alkoi hitaasti kasvaa.
Nykyään suurin uhka on laiton munien keräily sekä poikasten ottaminen haukkakasvatukseen.