Karigasniemeltä Utsjoelle kulkeva Tenontie on valittu Suomen kauneimmaksi tieksi useissa äänestyksissä.
Silti vain hyvin harva suomalainen tai edes lappilainen tuntee tien. Vielä harvempi on pyöräillyt tuon reilun sadan kilometrin kumpuilevan pätkän, jossa Suomen mahtavin virta kurkkii pusikoiden takana.
Välillä pyöräilijän palkitsee maisema, jonka kruunaa saamelaisten pyhän tunturin Rásttigáisán luminen laki.
Tie on ollut viime ja tämän kesän hyvin hiljainen, kun lohituristit puuttuvat.
"Kiinni" lukee monen mökkikylän ovella. Lohiveneet ovat kuivalla maalla.
Hiljentynyt tie on pyöräilijöille turvallinen väylä. Koko matkalla ei näy yhtään rekkaa. Ensimmäinen tulee vastaan vasta Nuorgamista pohjoiseen.
Karigasniemeltä lähtiessä samaan suuntaan näyttää polkevan tasan yksi pyöräilijä. Seuraava tulee vastaan 150 kilometriä pohjoiseen Norjan puolella.
Hitaasti matkailemalla pääsee maiseman sisään
Olen tutkijoiden ja matkailun kehittäjien matkassa kartoittamassa mahdollisia pyöräilyreittejä Ylä-Lappiin. Meillä on matkassa huoltoauto ja osa matkasta kuljetaankin autolla.
Minä pyöräilen kolmen päivän aikana 230 kilometriä sähköpyörällä ja matkatavarat kulkevat autossa. Matkanteko tuntuu helpolta eikä edes ylämäissä tule hiki.
Kyseessä on STIL-hanke eli Slow Travel in Northern Rural Landscapes, jossa on mukana lukuisia yhteistyötahoja. Sen tavoitteena on rakentaa helppoja, yleisiä teitä pitkin kulkevia, useamman päivän pyöräilyreittejä Suomen Lappiin, Norjan Finnmarkiin ja Ruotsin Norrbotteniin.
– Tavoite on testata eri reittejä, kartoittaa mahdollisuuksia ja antaa suosituksia. Jatkossa mukaan pitäisi saada kuntatoimijoita ja yrittäjiä, sanoo tutkimusprofessori ja hankkeen vetäjä Seija Tuulentie Luonnonvarakeskuksesta.
Hän korostaa, että kyse on niin sanotusta hitaasta matkailusta, ei siis maastopyöräilystä eikä maantiepyöräilystä vaan matkanteosta pyörällä. Eli retkipyöräilystä.
Pyöräillen pääsee ikään kuin maiseman sisään. Loputtoman tuntuista ylämäkeä polkiessa ehtii odottaa pian eteen avautuvaa maisemaa, huomata tienvarren kukat ja haistaa niiden tuoksun. Kuulee purojen äänet ja koskien kuohut.
Lapista on hankkeessa mukana kolme muutakin aluetta, mutta juuri Tenontie näyttää Tuulentien mukaan potentiaalisemmilta toteutettavalta reitiltä.
Välillä mäkistä ja rankkaa, välillä vauhdin juhlaa
Suomen kaunein tie alkaa Karigasniemeltä, jossa joen nimi vielä on Inarijoki. Tenoksi joki muuttuu, kun Norjan puolelta siihen liittyy Karasjoki Niittyvuopiossa.
Matkanteon voi kuitenkin aloittaa jo aiemmin. Ivalon ja Inarin välinen pätkä kulkee kauniilla reitillä Inarijärven rannalla, mutta tie on kapea, mutkainen ja paljon liikennöity.
Sen sijaan hyvä lähtöpaikka voisi olla Inarin kirkonkylä, johon pääsee bussilla, jonka kyytiin voi pakata oman pyörän vaikka Rovaniemen rautatieasemalla. Itse asiassa sama bussi jatkaa Karigasniemelle asti ja sieltä Karasjoen kautta aina Lakselviin saakka.
Inarin ja Karigasniemen väli on erittäin mäkinen ja rankka. Välissä voi yöpyä ja kerätä voimia esimerkiksi Giellajohkassa, joka on hieno paikka noin 33 kilometriä Kaamasesta Karigasniemelle päin.
Karigasniemelle saapuminen on vauhdin juhlaa, kun ylängöltä laskeutuu alas jokivarteen. Jarrutan melkein koko ajan, en päästä nopeutta yli 50 kilometrin tuntivauhtiin, se on minulle turvaraja.
Tenon Norjan puoleisella törmällä kulkee myös maantie, valtatie E6. Se on vilkkaammin liikennöity ja sillä on myös runsaasti raskasta liikennettä, joten Norjan puolelle ei kannata mennä.
Palveluita pyöräilijöille kehitetään innokkaasti
Utsjoella toivotaan, että lohituristeja korvaamaan saataisiin pyöräilijöitä. Ongelmana ovat palvelut. Tai se, että niitä ei ole.
Karigasniemen ja Utsjoen kirkonkylän välissä on vain muutamia vuokramökkejä. Tarvittaisiin sadesuojia, kahviloita, latauspaikka sähköpyörille, jopa pyöräkorjaamo. Ehkä myös kuljetuspalveluita matkatavaroille.
Utsjoen kunta onkin polkaissut pystyyn oman hankkeen Teno Outdoor, jossa pyritään saamaan lohestuskiellon iskemälle matkailuelinkeinolle uutta asiakaspohjaa. Utsjoella uskotaan vahvasti juuri pyörämatkailuun.
– Aiemmin samat lohestajat tulivat vuodesta toiseen samojen yrittäjien mökkikyliin eikä heidän tarvinnut juurikaan markkinoida palveluita, Utsjoen matkailuvastaava Sonja Sistonen sanoo.
Jatkossa nämä mökkiyrittäjät voisivat Sistosen mukaan tarjota yösijan lisäksi pyöräilijöille aamupalaa ja mahdollisuuden ladata sähköpyörää.
Monet Utsjoen yrittäjät ovat lähteneet innolla mukaan hankkeeseen. On hankittu vuokrapyöriä ja mietitty pyöräilijöiden tarvitsemia palveluita ja alueen markkinointia.
Ajatuksissa kolme matkailijatyyppiä
Alunperin STIL-hankkeessa visiona oli, että pohjoisessa voisi lähteä useiden päivien pyöräretkelle tarvitsematta olla huolissaan pyöränhuoltokyvyistä tai kunnosta.
Tavoitteena oli suunnitella reitit niin, että ne sopisivat monenlaisille kohderyhmille lapsiperheistä ikääntyviin. Ainakaan vielä Tenon reitti ei sovellu ihan kenelle tahansa.
Tutkijat ovat löytäneet kolme matkailijatyyppiä ja miettineet, toimisivatko pohjoisen Lapin pyöräilyreitit heille.
Perus-Pirkko on harrastanut pitkään pyöräilyä, on valmis viipymään useamman vuorokauden, on kiinnostunut kulttuurista, eksotiikasta ja luontoelämyksistä.
Perus-Pirkolle turvallisuus on tärkeää, hän on kiinnostunut myös luksuksesta ja käyttää palveluita mielellään.
Toinen liki vastakkainen pyöräilijätyyppi on trikoo-Timo. Hän on hyväkuntoinen himoliikkuja, jolle sopii mikä sää ja matka tahansa eivätkä edes rekat haittaa häntä.
Timoja näkee nelostien varrella useinkin ja melkein aina reittinä on Hanko–Nuorgam-klassikko.
– Pitää muuttaa mielikuva tästä Hanko–Nuorgam-reitistä, Lappi voi olla paljon muutakin, Seija Tuulentie sanoo.
Erikoistukija Marja Uusitalo Luonnonvarakeskuksesta uskoo, että Tenon reitti sopisi perus-Pirkolle, jos käytössä olisi sähköpyörä. Silti palveluiden puute nousee ongelmaksi.
Trikoo-Timolta matka sujuisi vaivatta, mutta hänen kohdallaan ongelma on, ettei Timot juuri käytä palveluita ja jätä rahaa paikkakunnalle.
Kolmas tutkijoiden kehittelemä matkailijatyyppi on perhe-Pete. Perheelliselle pitkän matkan retkipyöräily Ylä-Lapissa ei vaikuta todennäköiseltä valinnalta, mutta päiväretket Utsjoelta onnistuisivat.
Kaksi maata samalla reissulla
Tenontie nousee väliin mäen päälle ja sitten sieltä tullaan taas alas joen varteen. Virta muuttaa jatkuvasti joen kulkua, väliin jokeen muotoutuu hiekkasärkkiä, jotka vuosien saatossa vaihtavat paikkaa.
Dalvadaksen kohdalla joki haarautuu ja keskelle on muodostunut Teppanan saari. Ehkä juuri siinä hoksasin hirven, joka oli ylittämässä jokea Norjasta Suomeen.
Nuvvuksessa, noin 48 kilometriä Karigasniemeltä pohjoiseen, ohitamme Suomen ja koko Euroopan unionin pohjoisimman maitotilan, Guttormin tilan. Sieltä maidon tie vie meijeriin Ouluun asti.
Tenonjokilaakson ilmasto on leudompi kuin vastaavilla leveysasteilla muualla. Jokilaaksossa onkin aiemmin ollut useita karjatiloja.
Pahtavaaran mäki tuntuu loputtoman pitkältä, mutta nousun jälkeen tulee palkinto: paikalla on kaksi tuolia, joista voi ihailla maisemaa.
Paikalla oleva muistomerkki kertoo, että tie on rakennettu vuosina 1977–1983 ja sen vihki käyttöön presidentti Mauno Koivisto.
Saariselällä majaa pitävän Trail Tailorin yrittäjä Tuija Laitakari oli tutkijoiden matkassa polkemassa reittiä. Hän uskoo, että Ylä-Lapin turisteille räätälöity retkipyöräilypaketti voisi olla kiinnostava tuote.
Etenkin rajat ylittävä matkailu kiinnostaa. Kauempaa tulevat matkailijat haluavat kokea molemmat maat.
– Suomen kaunein tie on helppo myydä päiväreissuksi, vaikka ei olisi palveluitakaan, Laitakari uskoo.
Deatnu by Bike!
Deatnu on pohjoissaamea ja tarkoittaa Tenoa.
Laitakari polki itse reittiä gravel-pyörällä. Se tuntui sopivan reitille erittäin hyvin. Ainakin sillä pääsi nopeampaa kuin sähköisellä maastopyörällä. Saattoi eroa olla polkijoissakin.
Herkkuja lintubongareille Jäämeren rannalla
Alunperin kolmioreitiksi ajateltiin reittiä Inari–Karigasniemi–Utsjoki–(Nuorgam)–Kaamanen–Inari. Viime kesän testipyöräilyllä kuitenkin kävi ilmi, että Utsjoen ja Kaamasen väli on aivan liian pitkä, kulkee keskellä ei mitään eivätkä maisemat tunnu vaihtuvan millään.
Tänä vuonna tutkijat halusivat kartoittaa, tulisiko kyseeseen vielä pidempi rengasreitti, joka kulkisi Norjaan Jäämeren rannalle ja sieltä Näätämöön, Sevettijärvelle ja sieltä takaisin Inariin.
Ainakin norjalaiset tuntuivat olevan tästä innoissaan. Itä-Finnmarkin neuvoston johtaja Trond Haukanes väläytti tapaamisessa mahdollisuuksia jatkaa laivalla Vesisaaresta Kirkkoniemeen ja syödä aamiainen laivan lipuessa vuonoon. Hän myös mietti, että etenkin lintubongareille Jäämeren rantaa olisi helppo markkinoida, voihan matkalla nähdä muun muassa lunneja.
Tuija Laitakari onkin jo täksi kesäksi luomassa ohjelmapalvelutuotetta Norjaan asti koukkaavalle reitille, jonka hän testasi tutkijaryhmän matkassa osin polkien, osin autolla. Matkaa kertyisi noin 500 kilometriä, aikaa menisi viikko, ja joka yö nukuttaisiin lakanoiden välissä.
– Pykeija on niin hieno, että haluaisin sisällyttää sen reittiin.
Matkan ainoa vastaantuleva pyöräilijä
Kun ylitän valtakunnan rajan Nuorgamin jälkeen, asfaltti paranee oleellisesti. Vastaan tulee paikallisbusseja ja muutenkin liikenne hieman vilkastuu.
Skippagurrasta käännyn Varangerbotniin vievälle tielle. Toinen mahdollisuus olisi jatkaa Tanaan, jossa muuten on reissun ainoa pyöräkorjaamo.
Skippagurrasta tie nousee tunturiylängölle. Vuosien takaiset tunturimittarin aiheuttamat tuhot näkyvät yhä – koivikko ei ole täysin toipunut tuhosta vaan kuolleita runkoja on pystyssä enemmän kuin vihreitä.
Sitten pitkällä suoralla näkyy jotain. Pysähdyn, kaivan kännykän esiin ja sieltä hän tulee – matkan ainoa vastaantuleva pyöräilijä.
