Lapin äänten metsästäjä
Lapin äänimaisema kiinnostaa niin tuotantoyhtiöitä, musiikintekijöitä kuin luonnosta hyvänolontunnetta hakevia ihmisiä. Siksi Niklas Eurén muutti Kolariin kokoamaan äänikirjastoa. Siinä hän haluaisi kertoa senkin, miltä revontulet kuulostavat.
Kukastunturin helmoilla on käveltävät hanget. Muurahaispesässä on silti lupaus kesästä.
Äänisuunnittelija Niklas Eurén on ajanut aamusta kotoaan Kolarista Äkäslompoloon, nostanut repuntäydeltä äänityslaitteita selkäänsä, kiinnittänyt vyölleen kaapelivyyhdin ja noussut Äkäsjokivarresta kansallispuiston puolelle.
Nyt hän kumartuu muurahaispesälle, jonka kevään lämpö on herättänyt.
– Kokeillaanpa.
Korvilla on kuulokkeet, kädessä suurta lampunkupua muistuttava laite. Se on parabolinen mikrofoni, joka nappaa äänet paljon tarkemmin ja paljon kauempaa kuin ihmiskorva.
Eurén kuuntelee aikansa, nostaa kuulokkeet ja ojentaa ne toimittajalle.
Muurahaispesän äänen voi kuulla klikkaamalla videota ja säätämällä äänenvoimakkuutta suuremmalle.
Eurén kutsuu parabolista mikrofonia lempilelukseen.
– Sillä pääsee ikään kuin toiseen ulottuvuuteen. Sellaiseen, johon pelkkä ihmiskorva ei yllä mitenkään.
Väistämme sivummalle, kun äänittäjä pyytää hiljaisuutta.
Sitten hän napsauttaa tallentimen päälle ja "sleittaa" eli luettelee äänitteen alkuun sen tiedot.
Muurahaiset muurahaiskeossa. Äkäslompolo, lähellä Nilivaaraa. Parabolinen, 8020 sisällä.
Tällaista on Niklas Eurénin, 35, työ tämän vuoden.
Tammikuun alusta hän on kulkenut äänityskalustonsa kanssa tallentamassa sitä, miltä Lappi kuulostaa.
Vajaan minuutin näyte muurahaispesästä on pienenpieni palanen tavoitteesta, joka on kunnianhimoinen.
– Laajin äänikokoelma mitä Lapista on tehty, Eurén suunnittelee.
Lapin äänimaisema kiinnostaa muun muassa elokuvia tai sarjoja tekeviä tuotantoyhtiöitä, pelifirmoja ja musiikintekijöitä. Niklas Eurén uskoo, että luonnonäänien kuuntelu yleistyy myös keinona rentoutua arjen äänisaasteesta.
Kuva: Jussi Leinonen
Projekti ei ole aivan ennenkuulumaton.
Äänen ammattilaisten ja matkailumarkkinoinnin yhteistyönä syntynyt Sound of Lapland on ollut jo pitkään verkossa vapaasti kuunneltavissa ja ladattavissa.
Niklas Eurén haluaa tallentaa pohjoisen luonnon, ihmisten ja kulttuurin äänet vielä laajemmin, perusteellisemmin ja yksityiskohtaisemmin.
Hän listaa esimerkkejä. Lumi. Tuuli. Lapin linnut. Hyönteiset. Ääniä suolta.
– Yhdestä ja samasta aiheesta tavoittaa hyvin erilaisia ääniä. En tiedä vielä, kuinka monta vaikkapa lumesta voi saada, mutta joka tapauksessa useita kymmeniä.
Kohteita on loputtomasti. Siksi Eurén ei uskalla tässä vaiheessa kuin arvailla, montako ääniraitaa lopulliseen kokoelmaan kertyy.
– Tuhat voi olla lähellä.
Poiminta
Mieleenpainuvia ääniä
Lapin ääniä vuoden ajan tallentava Niklas Eurén listaa helmiä, jotka ovat jääneet mieleen alkuvuoden aikana, ja kertoo, millaisia tunteita ne herättävät.
Rauhoittava
Poronkoparat. "Naksuva ääni, joka tulee tosiaankin poron koparoista eikä esimerkiksi polven nivelistä, kuten joissakin englanninkielisissä lähteissä uskotellaan. Poroille koparoiden naksunta on osa yhteydenpitoa, yhdenlainen varoitusjärjestelmä. Minun korvaani ääni on mukava ja jotenkin levollinen."
Mystinen
Revontulet. "Olin Kesänkitunturin takana, kun valtavat revontulet peittivät taivaan. Purkaus oli aggressiivinen ja kesti pitkään. Parin sekunnin ajan olin kuulevinani rätinää, hiljaista mutta melodista. Tutkijoilla on revontulien äänistä useita teorioita ja eriäviäkin näkemyksiä. Äänittäjälle revontulet ovat tosi kiehtova kohde, josta haluaisin vuoden aikana saada jotain talteen."
Yllättävä
Lumihiutale. "Ilman mikrofonia ei tietäisikään, mitä lumihiutaleesta kuuluu sen osuessa esteeseen. Pienenpieni ääni vaihtelee sen mukaan, osuuko hiutale esimerkiksi lumeen, puunoksiin tai takkiin."
Pelottava
Lohkeava lumi. "Varsinkin jäällä käy joskus niin, että lumi lohkeaa kävelijän alta laajana levynä. Ääni on jotenkin alkukantainen. Sellainen mukava bassonjyrähdys, joka tuntuu pienen hetken vatsanpohjassa, vaikka siihen kuinka varautuisi."
Eurénin polku Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ei ole kulkenut perinteisesti eikä suoraan.
Hän on kotoisin Heinolasta. Päijät-Hämeen kasvatilla ei ole elämänmittaista Lappi-suhdetta vaan lyhyt, vasta viime vuosina versonut.
Lapsuuden unelmatkin olivat jotain muuta kuin löytää itsensä joskus erämaasta tallentamasta sen ääniä.
Aluksi hän opiskeli tietojenkäsittelyä. Tutkinto vei muutamaksi vuodeksi it-töihin ennen ensimmäistä alanvaihtoa.
Ensin Eurén lähti matkaoppaaksi Rodokselle ja sitten hotelli- ja ravintola-alalle Sodankylään, jossa hän kertoo tehneensä "vähän kaikkea mitä eteen tuli".
– Ihan sitä perustyötä ravintolassa ja vastaanottotiskillä, mutta aina välillä toisenlaistakin, kuten pubivisaa ja viikonlopun musiikkijameja.
Jameissa hän saattoi unohtaa olevansa töissä. Kitara, laulu ja biisinteko ovat olleet pitkään lähellä sydäntä, ja jameissa hän nousi välillä lavalle itsekin.
Muutenkin Eurén sanoo viihtyneensä Sodankylässä.
– Se ei ollut ongelma. Mutta aloin miettiä, voisinko nähdä itseni ravintolahommissa vielä viidenkin vuoden kuluttua. Se alkoi tuntua epätodennäköiseltä.
Siksi hän pyrki ja pääsi opiskelemaan elokuva-alaa Turun ammattikorkeakouluun.
Opintoihin kuului niin ohjausta, käsikirjoittamista, kuvaamista kuin äänittämistä, josta tuli hänen leipälajinsa vähän kuin vahingossa.
– Kun kukaan muu ei edes halunnut äänipuolelle!
– Kaikki se kalusto erilaisine piuhoineen ja mikkeineen, monenlaiset asetukset ja säädöt... Se on oma maailmansa, joka voi säikäyttääkin.
Eurénia ei – kiitos musiikkitaustan.
Pian hän huomasi senkin, etteivät it-opinnotkaan olleet menneet hukkaan.
Niklas Eurén kuljettaa äänitysretkillään vähintään kahta erilaista mikrofonia ja tallenninta. Taskukokoinen voi kulkea mukana missä vain.
Kuva: Jussi Leinonen
Kukastunturin alla ei arvaisi, että Äkäslompolon kylälle on vain pari kilometriä.
Vielä huhtikuussa tällä paikalla riitti vilinää. Nyt, kevätsesongin päätyttyä, ainoat merkit ihmisestä ovat pari talvipyöräilijää ja huoltoajossa oleva moottorikelkka, joka katoaa silmistä ja korvista yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Hiljaisuus on melkein täydellinen.
– Aika lähellä optimia, jos äänityskeleistä puhutaan, Niklas Eurén kiittelee.
Äänittäjänä hän sanoo olevansa ehdoton: kun tallennin on päällä, pienikin ylimääräinen ääni on liikaa. Muurahaispesällä siihen riittäisi parinkymmenen metrin päässä seisovan toimittajan lehtiön rapina.
– Pyrin niin puhtaaseen ääneen kuin se on mahdollista.
Siksi hän on ehtinyt kirota yksikseen useamman kerran, kun kesken tallennuksen jostain kaukaa on alkanut kuulua moottorikelkka tai lumiaura, tai tuuli on osunut mikrofonin tuulisuojaan niin sopivasti, että on rikkonut äänen.
– Jälkikäsittelyssä voi päästä eroon monesta häiriöstä, mutta ei läheskään kaikista.
Ei, vaikka juuri editointi haukkaa työajasta suurimman osan.
– Mieluusti kulkisin maastossa vaikka joka päivä kuuntelemassa ja etsimässä äänitettävää, Eurén sanoo.
– Mutta enimmäkseen tämä on koneella istumista. Äänen käsittelyä, puhdistamista, leikkaamista.
Siksi hän sanoo olevansa onnekas, kun tuli vihkiytyneeksi aikanaan myös it-alaan.
Toisinaan Eurén tallentaa äänitysretkillään myös kuvaa. Niin kävi esimerkiksi silloin, kun hän törmäsi soitimella olleeseen metsoon.
Opiskelijana Eurén pääsi kurkistamaan elokuva-alan arkityöhön.
Ensikosketuksen hän sai kotimaisissa elokuvatuotannoissa, Fingerporissa ja Tarhapäivässä. Niitä seurasi Turussa kuvattu ruotsalainen draamasarja Cryptid, jossa hän tallensi näyttelijöiden dialogia mikrofonipuomin varressa.
Sykähdyttävämpää kuin nähdä oma nimi ensi kertaa lopputeksteissä oli tunne, jonka hän löysi kuvauksissa.
– Tuntui, että oma ala on löytynyt. Että tästä homma nyt lähtee.
Lappiin hänet toi ensin opiskelujen lopputyö.
Siihen hän päätti koota äänikirjaston, jossa olisi kolme aihetta: poro, sauna ja askeleet lumessa.
Ratkaisua seurasi muutto Kolariin vuosi sitten, yhdessä kokkina työskentelevän vaimon kanssa. Pariskuntaa houkutteli Lappiin muukin kuin opinnäytetyö.
– Olimme vähän kyllästyneet Turkuun.
Kun ensimmäinen äänikokoelma oli loppuvuodesta paketissa, Eurén oli jo saanut hyvän syyn jäädä: Alfred Kordelinin säätiö myönsi hänelle vuoden apurahan Lapin äänistä koostuvan kokoelman tekoon.
Äänikokoelmien kysyntä on kasvussa.
Eurén listaa esimerkkejä käyttäjistä, joita Lapin äänimaisema kiinnostaa ammattimielessä: elokuva-, dokumentti- ja sarjatuotannot, mainoksentekijät, pelifirmat, musiikintekijät, podcastit...
– Tuotannot ovat usein kiireisiä, eikä ole mahdollista tehdä kaikkea itse. Silloin käytetään äänikirjastoja.
Eurén uskoo, että kasvava on sekin joukko, joka kaipaa luonnonääniä vain itselleen.
Kokemusperäisen tiedon lisäksi on aivan tieteellistäkin tutkimusta, miten lyhytkin oleskelu luonnossa muun muassa laskee verenpainetta, rentouttaa ja tehostaa palautumista stressistä. Kaiken melusaasteen keskellä voi riittää jopa pääsy äänimaisemaan, joka on rauhallinen ja luonnonmukainen.
Asiantuntijat puhuvat myös ASMR:stä: rauhoittavista aistielämyksistä, jotka tuottavat mielihyvää.
– Hyvään fiilikseen voi päästä ihan vain luonnon ääniä kuuntelemalla.
Vuoden aikana Eurén on kokenut sen omakohtaisesti monenmonta kertaa.
Kun apuraha on aikanaan käytetty ja äänikokoelma purkissa, hän on jo pohtinut vaimonsa kanssa jäävänsä Kolarin seudulle.
– Viihdymme hyvin. Tykkäämme ihmisistä, elämänmenosta ja maisemista, hän sanoo.
– Kaikkein parasta on luonto. Jos täällä saa liikkua vielä työkseen, onhan tämä luksusta.