Karhun kansan tie­tä­jä­noi­ta

Tuli rätisee hirsisen rantasaunan kiukaanpesässä.

Tietäjänoita Miika Vanhapiha on hetki sitten sytyttänyt saunaan tulet. Nyt hän asettautuu seisomaan keskelle saunaa.

Vanhapihalla on kädessään katajanoksa, jolla hän aloittaa loitsinnan.

Vanhapiha suorittaa kateiden karkotusta eli perinteistä puhdistus- ja suojeluriittiä ennen kuin saunojat saapuvat löylyihin.

Hän lausuu loitsua ja samalla sivelee saunan ovenkarmeja katajanoksalla. Näin hän puhdistaa ja suojaa saunan sekä saunojat kateiden eli riidanaiheuttajien tuottamasta huonosta onnesta.

Rituaalissa Vanhapiha pyytää myös saunan haltiaa, Autereista mukaan saunomaan ja tuomaan hyvän löylyn. Viimeiseksi Vanhapiha tervehtii löylyä ja sen väkeä.

Vanhapiha lausuu loitsun kolme kertaa peräkkäin. Joka kerralla hänen äänensä kovenee. Lopussa se on suorastaan karjuntaa:

"Ken katehin katsonevi, silmin väärin väännellevi tahi suulla suuellevi, sanoilla saatellevi..."

Karkotuksen jälkeen Vanhapiha heittää katajanoksan kiukaan tulipesässä roihuavaan tuleen.

Sitten hän astelee ulos saunasta.

Saunan edustalta avautuu näkymä Pellon Ajankijärven rannalla sijaitsevan vanhan tilan pihapiiriin. Pihalla on telttoja siellä täällä.

Tänne on kokoontunut uskonnollinen yhdyskunta karhun kansa, jonka tietäjänoitana Vanhapiha toimii. Yhdyskunnan jäsenet viettävät viikonlopun ajan karhunpäivää, yhtä vuoden merkittävimmistä juhlista.

Juhla korostaa karhun erityisasemaa uskossa, johon sisältyy ajatus eläimen asemasta jumalana. Karhun henkeä kunnioitetaan lyylimällä eli sille tarjotaan antimia, sen kunniaksi lauletaan ja ennen kaikkea syödään hyvin.

Vanhapiha sanoo, että paikalle odotetaan vielä lisää väkeä, mutta edellisyönä sattunut junapalo on vaikuttanut osalla tulijoista matkasuunnitelmiin.

Juna oli matkalla Kolariin, mutta se oli jäänyt aamulla Pellon asemalle. Tulipalo vaurioitti yhtä vaunuista ja aiheutti teknisiä ongelmia.

Osa jo paikalle saapuneista karhunkansalaisista tekee kyytijärjestelyjä, jotta loputkin juhlaan osallistujat saadaan perille.

Karhun kansan uskossa on Kalevalasta tuttuja hahmoja, kuten ilmoista ja säästä vastaava luojajumala Ilmarinen ja vesistä vastaava luojajumala Väinämöinen. He ovat hahmoja, joita suomalaiset kunnioittivat ennen kristinuskon yleistymistä.

Vanhapiha sanoo Ilmarisen, Väinämöisen ja muiden olevan vain pintaraapaisu siitä, mitä väenusko todellisuudessa on. Perinne menee paljon syvemmälle.

Väenuskoinen ajattelee, että olentoja ja henkiä on kaikkialla, eikä ihminen ole yksin. Väkien, henkien ja haltioiden lisäksi karhunkansalaiset kunnioittavat läheisiä vainajia.

Väinämöinen ja Ilmarinen ovat karhunkansalaisille suuria jumalia. Vanhapihan mukaan tavallista arkea lähempänä ovat esivanhemmat, luonnonhaltiat ja -voimat.

Vanhapiha huomauttaa, että käsite jumala on väenuskossa erilainen kuin juutalaisuudessa, kristinuskossa tai islamissa.

Hän antaa esimerkin: karhunkansalainen voi pitää väekästä eli voimakasta tietäjää maajumalana, jonka laaja tieto ja taito tekevät hänestä erityisen hahmon.

Yhden jumalan uskonnoissa puolestaan uskotaan vain yhteen kaikkivaltiaaseen jumalaan.

Vanhapihan mukaan karhun kansa ylläpitää elävää ja mukautuvaa kansanperinnettä, joka uudistuu tarvittaessa. Tämä näkyy esimerkiksi loitsujen sanoituksissa.

– Jos ennen matkaloitsuissa toivottiin, että hevonen jaksaisi koko matkan, nyt se voi olla muodossa, että auto kestäisi koko matkan, Vanhapiha havainnollistaa.

Vanhapihan rooli tietäjänoitana on monipuolinen. Hän vihkii pareja, hoitaa nimiäisiä ja hautajaisia sekä toimii kansanparantajana.

Parantajan työstä huolimatta hän kuitenkin neuvoo henkilöä kääntymään lääkärin puoleen tarvittaessa.

Tietäjänä Vanhapiha tuntee runolaulut, loitsut, väkivoimat ja taikakalut. Perinnenoituus puolestaan on shamanismin kaltaista toimintaa. Sekä tietäjä ja noita voivat olla yhteydessä henkivoimiin.

Väenuskossa maailma rakentuu alkeisvoimista, joita ovat maanalaisen, ilman, veden ja tulen väki. Ne ovat läsnä arjessa aina jollain tavalla.

Vanhapihan oma tie luonnonuskon pariin alkoi lapsuudesta Tornionlaaksossa. Hänen mummonsa vei hänet usein pitämyspuulle.

Pitämyspuu, uhripuu, elättipuu tai lyylityspuu ovat uhripaikkoja, joiden ääreen viedään esivanhemmille, haltioille tai jumalille lahjoja.

Karhunkansalaiset ajattelevat, että pyhissä paikoissa on tavallista helpompi saavuttaa yhteys jumaliin ja henkiin. Pitämyspuiden luo viedään antimia ja näin pyydetään suojaa kodille ja siellä asuville.

Puu voi olla kodin pihapiirissä tai muualla henkilölle itselleen tärkeässä paikassa.

Vanhapiha vei mummonsa kanssa pitämyspuulle keksejä ja istui kertomassa kuulumisiaan. Hänen mummonsa puhui väestä ja opetti Vanhapihaa.

– Puun luona voidaan myös lausua loitsuja ja laulaa runoja, Vanhapiha kertoo.

Ei ole sattumaa, että tänä vuonna karhunpäivän juhlaa vietetään Pellossa.

Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa asuva Vanhapiha palaa Pellon ja Ylitornion seuduille aina, kun se vain on mahdollista.

Tornionlaaksossa ovat hänen sukunsa juuret isän puolelta.

Vanhapiha kertoo kaskun siitä, miten hänen isoisänsä isoisä päätyi Pelloon. Tuolloin elettiin 1800-luvun alkupuolta.

Isoisän isoisä oli veneenostoreissulla, kun hän hukkasi rahapussinsa. Paikalliset vinkkasivat, että Pellon Ratasjärvellä asui Rovan äijä -niminen noita, joka voisi kertoa, mistä kukkaro löytyisi.

Rova-äijä sanoikin esi-isälle, että Ratasjärveltä voisi löytyä parempaa kuin rahat: nuorelle miehelle töitä ja puoliso.

– Sieltä hän löysikin Brita Vanhapihan, otti lopulta talon nimen ja sitä kautta minäkin olen Vanhapiha.

Karhun kansa on pieni yhteisö. Heitä on noin sata.

Vanhapiha arvelee, että karhun kansa tuli Suomessa tunnetummaksi niihin aikoihin, kun evankelis-luterilainen kirkko pohti suhtautumistaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen.

Tuolloin karhunkansalaiset tiedottivat vihkivänsä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Yhdyskunta sai huomiota mediassa. Vanhapiha kertoo sitä kautta jääneensä yhdyskunnan kasvoiksi vahingossa.

Yhteisöön kuuluminen on jokaiselle jäsenelle omannäköistä henkisyyttä. Tämä johtuu siitä, että maailmankatsomuksessa ei ole varsinaista opillisuutta samaan tapaan kuin esimerkiksi evankelis-luterilaisessa uskossa, jonka ytimessä on ajatus siitä, että ihminen pelastuu yksin armosta.

– Jokaiselta meistä saisi todennäköisesti hiukan erilaisen vastauksen siihen, mitä on karhunkansalaisuus, Vanhapiha pohtii.

Hän arvelee, että ulospäin näkyvintä on luonnonläheisyys: rakkaus luontoa, siellä liikkumista ja perinteitä kohtaan. Moni karhunkansalainen osaa tehdä perinnekäsitöitä, mutta se ei ole edellytys yhdyskuntaan kuulumiselle.

Vaikka Vanhapiha usein edustaa karhun kansaa mediassa, hän korostaa olevansa vain tavallinen jäsen eikä mikään johtaja.

– Olemme hierarkiaton yhdistys, jolla on hallitus vain siksi, että laki niin vaatii. Ja tällä hetkellä olen hallituksessa pitkän tauon jälkeen.

Vanhapiha sanoo kohdanneensa vain vähän ennakkoluuloja yhdistystä tai sen jäseniä kohtaan. Kerran hän sai postilaatikkoonsa kirjeen, jossa lähettäjä toivoi hänelle pelastusta Jeesuksen nimeen.

– Se on ainoa käännytysyritys ja aika hienovarainen sellainen, Vanhapiha naurahtaa.

Yhdyskuntaan hakee tasaisesti uusia jäseniä. Heidät haastatellaan aina vuotuisjuhlissa, joita ovat karhunpäivän lisäksi kekri, talvennapa ja ukonvakat.

Ennen hakemista ehdokkaille suositellaan osallistumista vähintään yhteen vuotuisjuhlaan. Näin hakija saa käsityksen siitä, millaiseen yhteisöön hän on tulossa ja sopiiko se hänelle.

Vanhapiha on varma, että moni suomalainen pystyy jakamaan karhunkansalaisten ajatusmaailmaa, vaikka ei olisi luonnonuskoinen.

Hänen mukaansa hyvä esimerkki tästä on puhe ylikulutuksesta ja sen haitoista.

– Karhunkansalaiset arvostavat syntytietoa. Mistä jokin esine on tullut ja kuka sen on valmistanut. Tätä samaa kaipaa moni muukin sen sijaan, että ostaisi tarpeetonta krääsää.

Esimerkkinä Vanhapiha näyttää puukkoa, jota hän käytti aiemmin saunapuiden kiehisten teossa. Hän osaa nimetä sen tekijän ja ostohetken tarkkaan.

Kävellessämme rantasaunalta ylemmäs pihalle, pihaan kaartaa auto. Kyydistä nousevat ne karhunkansalaiset, joita osa lähti aiemmin hakemaan Pellosta.

Nyt juhla voi todella alkaa.