Päättyneen talven lumijälkilaskentojen perusteella metsäjäniskanta on kasvanut viime vuodesta monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa, mutta vähentynyt pohjoisessa.
Lumijälkilaskentoja koordinoivan Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Andreas Lindén kertoo edellisvuoteen tehtävässä vertailussa olevan aina sattuman aiheuttamaa vaihtelua.
– Mutta kun Lapissa, Kainuussa ja Oulussa on tultu selvästi alas, ei se ihan sattumaakaan voi olla, Lindén pohtii metsäjäniksen tuoreita tuloksia.
Koko Suomen mittakaavassa jäniskanta on 37 vuoden aikana liki puolittunut, mutta viime vuosina koko maan kanta näyttää kääntyneen lievään kasvuun.
Taantuman syyt eivät kuitenkaan ole tutkijoille selviä. Ne voivat liittyä esimerkiksi ravintoon tai ilmastonmuutokseen. Jos maasto on jo paljolti lumeton, erottuvat vielä talviturkissaan loikkivat valkoiset metsäjänikset maisemasta hyvin.
– Valkoinen jänis mustassa maastossa on helppo saalis pedoille, Lindén pohtii lisäten kuitenkin, että lisääntynyt saalistus vähälumisena talvena tuskin selittää kymmenien prosenttien suuruista vähenemistä.
Ravinnon osalta Lindén kertoo spekuloidun lumipeitteen merkityksellä.
– Metsäjänis nakertaa erilaisia kasvinosia ja kun on paljon lunta, se pääsee syömään eri korkeuksilta. Lumenkorkeus korreloi siis käytettävissä olevan ravinnon kanssa.
Lindén kuitenkin huomauttaa, että vaikutusta ei ole suoraan osoitettu eikä siitä ole tutkimusnäyttöä.
– Keskitalvella tämä efekti voisi kuitenkin olla tärkeä, Lindén lisää.
Myös rusakon osuutta on pohdittu, mutta tällä hetkellä molemmat lajit vähenevät Pohjois-Suomessa. Lumijälkilaskennoissa maan pohjoisosista rusakonjälkiä ilmoitettiin huomattavan vähän edellisvuosiin verrattuna ja kanta näyttäisi kääntyneen laskuun.
Viiden vuoden takaisesta rusakkomäärästä on Lindénin mukaan on tultu reippaasti alas, mutta tämä koskee vain pohjoista Suomea. Koko 37-vuotisen seurantajakson aikana Suomen rusakkokanta on arviolta 20–30-kertaistunut ja kanta on tiheimmillään Etelä- ja Länsi-Suomen viljelymaisemissa.
Myöskään rusakon vähenemiseen ei tutkijoilla ole varmaa selitystä.
Lindén painottaa, että lumijälkilaskennat kertovat tilanteesta metsissä ja tämä kannattaa ottaa huomioon niin metsäjäniksen kuin rusakonkin tapauksessa.
– Riistakolmiot eivät ulotu kaupunkialueille. Taajamissa tapahtuvat muutokset eivät näy aineistossa ja ne voivat mennä toisinaan jopa eri suuntiin.
Jos jokin laji runsastuu ihmisasutuksen lähellä, syntyy helposti mielikuva, että laji runsastuu yleisemmin kaikkialla.
– Ja rusakko viihtyy nimenomaan ihmisen lähellä, Lindén lisää.
Kaduilla ja pihoilla loikkivien jäniseläinten havaintomääristä ei siis voi vetää suoria johtopäätöksiä laajempien alueiden runsaudenvaihteluista.
12 kilometriä kolmion sivuja
Luonnonvarakeskuksen koordinoima kolmiolaskenta on riistanisäkkäiden seurantajärjestelmä, jolla seurataan lajien kannankehitystä ja muutoksia levinneisyysalueissa.
Laskennassa vapaaehtoinen laskija kiertää pysyvän, 12 kilometrin mittaisen ja kolmion muotoisen linjan hiihtäen tai kävellen.
Talvilaskennassa lasketaan kolmiolinjan ylittävien lumijälkien lukumäärä. Laskennan kohteena on 25 nisäkäslajia.
Lisäksi kirjataan näköhavainnot metsosta, teerestä, pyystä, riekosta, peltopyystä, fasaanista, kanahaukasta ja korpista.
Laskenta suoritetaan mieluiten 1–2 vuorokautta lumisateen jälkeen, jolloin uusien jälkien kertymäaika on hyvin tiedossa.
Monelle pienriistalajille, kuten jäniksille, oravalle, ketulle, sekä pienille ja keskikokoisille näätäeläimille, lumijälkilaskenta on tärkein tai jopa ainoa valtakunnallinen vuosittainen kannanseuranta.
Kolmioiden kesälaskennassa keskitytään metsäkanalintuihin.