Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä huonompi vaihtoehto metsänviljely istutuksineen on. Metsätalouden suunnittelun professori Timo Pukkalan mukaan pohjoisessa istutukset eivät kannata lainkaan.
– Kuluja ei saa takaisin korkoineen. Siellä pitää tehdä metsätaloutta, jossa kuluja minimoidaan. Istuttaminen ja taimikon hoito on liian kallista verrattuna niiden tuottoon.
Kulut ovat nousseet, mutta puun hinta ei nouse samassa tahdissa, joten viljelymetsätalouden kannattavuus on koko ajan heikentynyt.
Juuri Pohjois-Savosta aina Lappiin asti olisikin taloudellisesti mielekästä siirtyä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen.
– Metsien kasvu on liian hidasta istuttamisen kustannuksiin verrattuna.
Pukkala hyödyntää jatkuvaa kasvatusta omissa metsissään.
– Se on ollut taloudellisesti erittäin kannattavaa ja ulkopuoliset hoitokustannukset tähän saakka nolla viimeisten 10 vuoden aikana.
Muutos kohti jatkuvaa kasvatusta on ollut Suomessa verkkaista. Alkuvuodesta Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisi kuitenkin synteesiraportin, jossa on uusi sävy.
Raportissa todetaan muun muassa, että mitä enemmän metsikön rakenne muistuttaa jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa tavoiteltavaa puustoa, sitä kannattavampaa on siirtyä jaksollisesta jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.
– Ennen sanottiin, että se (jatkuvapeitteinen) aina pienentää kasvua, mutta nyt, että on monenlaisia tutkimuksia. On tapahtunut paljon positiivista, Pukkala toteaa.
Hänen mukaansa Metsähallituksen varttuneiden metsien hakkuista Lapissa onkin jo 40 prosenttia jatkuvan kasvatuksen hakkuita.
Koko Metsähallituksen alueellakin osuus olisi 25 prosenttia.
Pukkala muistuttaa, että vaikka harvennuksissa syntyvä energiapuu on uusiutuva energianlähde, se ei ole millään tavalla päästötöntä, vaan hiili vapautuu poltettaessa ilmakehään.
Toisaalta jos ei harvenna, puusto voi muuttua ryteiköksi ja harventua itsekseen.
– Hiili pääsisi tällöinkin ilmakehään, koska puu lahoaisi.
Joten energiakäyttöön suunnattu ensiharvennuspuu ja hakkuutähteet ovat Pukkalan mukaan perusteltavissa. Paitsi siinä tapauksessa, että kasvava energiapuun tarve alkaa paisuttaa myös kokonaishakkuumääriä Suomessa.
– Se ei ole hyväksi ilmastolle. Se pienentää metsän hiilivarastoa ja hiilinieluja.
Tiheikköjä kannattaa siis harventaa myös jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa.
– Kun tiheän, hoitamattoman metsän harventaa, siitä ei ole haittaa metsälle eikä juuri ilmastollekaan.
Kun puut sitten alkavat olla lähellä tukkipituutta, metsänomistajan ei enää kannattaisi satsata energiaharvennuksiin vaan tähdätä yläharvennuksiin ja myydä tukkia.
Pukkala muistuttaa, että metsänomistajan kukkaron kannalta sekä kuitupuun että energiapuun hakkuut ovat huonoja.
– Niistä ei saa käytännössä yhtään tuloja.
Monesti kannattaisi malttaa ja odottaa kunnon tukkipuun kasvua eikä kiirehtiä energiapuuhakkuita tai alaharvennuksia.
Vaikka osa hakkuista on lähes aina kuitumittaista, kaikki saatetaan kuljettaa energiapuuksi.
– Se ei ole ilmaston kannalta hyvä. Kuitupuu pitää silloin hakata muualta, mikä heikentää hiilinielua.
Polton sijaan kuitupuuta pitäisi Pukkalan mielestä suunnata korvaamaan muovia. Kun kuitupuusta tehdään selluteollisuudessa massaa ja lopuksi pakkausmateriaalia, vähennetään parhaassa tapauksessa öljylle eli fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvan muovin käyttöä.
Jos metsässä on paljon kuitupuuta, energiapuuhakkuu on kyseenalaista. Arveluttavaa on myös koivuklapien teko järeistä rungoista.
Kaikkein parasta olisi joka tapauksessa ohjata puu sahatavaraksi: pitkäkestoiseen käyttöön rakenteissa.
– Se on talouden ja ilmaston kannalta parempi.
Jos puuta hakataan liikaa, pienenee metsien kasvun lisäksi myös puiden kyky sitoa hiiltä eli Suomen hiilinielu.
Pukkala toteaa, että Suomessa on paikallisesti, esimerkiksi Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa, ylitetty kestävä hakkuumäärä.
– Nyt ollaan ylärajoilla, sillä metsien kasvu tulee pienentymään. On ruvettu hakkaamaan liian nuoria metsiä aukoksi, mikä myös pienentää puuntuotosta. Se johtuu ilmeisesti siitä, että on ollut vaikeuksia saada riittävästi puuta järeämmistä metsistä. Hakkuumäärää on ollut vaikea saada täyteen, professori arvioi.
Suomessa on yleisesti lähdetty siitä, että metsät kasvaisivat rapiat sata miljoonaa kuutiota vuodessa.
– On kuviteltu, että sen verran voisi hakata, mutta se ei pidä ollenkaan paikkaansa, Pukkala sanoo.
Metsä kasvaa hyvin siksi, että Suomessa sattuu olemaan juuri nyt paljon metsiä kovan kasvun vaiheessa.
– Noin 40–50-vuotiaat metsät ovat hyvässä kasvuvaiheessa, mutta kaikki metsät eivät voi olla jatkuvasti tämän ikäisiä. Suuret ikäluokat väistämättä vanhenevat eikä ole nuoria riittävästi tulossa korvaamaan niitä. Kasvu pienenee senkin takia.
Ikäluokkien vanhetessa puiden kasvu heikkenee. Vuosittaisesta kasvusta ei siis voi päätellä suoraan sitä, miten paljon voidaan hakata.
– Sellainen virhe tehdään ministeritasollakin, se on liian yksinkertaista ajattelua, Pukkala sanoo.
Energiapuuksi menee suoraan noin 10 miljoonaa kuutiota. Eikä poltto siihen lopu. Yli 70 miljoonan kuution ainespuustakin ehkä puolet poltetaan. Sitä viedään lämpölaitoksiin sahanpuruna sekä tukkien pintapuuna. Myös selluteollisuus polttaa noin puolet kuitupuun biomassasta.
– Kaiken hakatun puun biomassasta varmaan 60 prosenttia käytetään energiaksi, Pukkala arvioi.
Luontaista uudistumista
Jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella tarkoitetaan metsänhoitoa ilman avohakkuita.
Perustuu metsän luontaiseen uudistumiseen ja valikoiviin hakkuisiin.
Luken tuoreessa, jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta tarkastelevassa synteesiraportissa todetaan, että harvennuksessa on edettävä varovasti: yhtä tärkeitä ovat puiden tuulenkestävyys kuin nopea taimettuminenkin.
Vesiensuojelun osalta jatkuvapeitteinen kasvatus olisi jopa selvästi parempi metsänkasvatusmenetelmä kuin tähänastinen jaksollinen kasvatus.
Metsänomistajista on kyselyjen mukaan siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen alle 10 prosenttia, osassa metsiä sitä soveltaa 20–25 prosenttia ja joka viides olisi kiinnostunut kokeilemaan.
Metsälain uudistus mahdollisti jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen 2014 alkaen.