Matti Lii­ma­tai­nen ero­tet­tiin met­säs­tys­seu­ras­ta, joten hän hankki it­sel­leen lauman kau­rii­ta – Ilman naa­ras­seu­raa jäänyt Jäbä seuraa isän­tään­sä ja puskee kättä

Alkoi kyselyjen, tiedustelujen ja tutustumisten vaihe. Sitä seurasi rakentamista, lupien hankintaa ja eläinlääkärien vierailuja. Lopulta Romuperälle kaarsi auto, joka toi Liimataiselle seitsemän kuusipeuraa.

Peurat ovat asuneet Kopsassa jo kaksi talvea, mutta perheenlisäys ei ole vielä onnistunut. Ensimmäinen vasa paleltui, toinen kuoli keskenmenossa ja kolmannen silmät joutuivat linnun nokkimiksi.

Varikset ja naakat norkoilevat aitauksen yläpuolella langalla ja seuraavat tilannetta silmä kovana. Nyt kun vasomisaika on taas edessä, ne tuntuvat vainuavan ruoka-aterioiden olevan valmistumassa.

Päästäkseen eroon linnuista Liimatainen on hankkinut akkukäyttöisen pelättimen, joka huitoo käsiään ja ääntelee pahasti. Se saa alkaa tehdä töitä vasojen synnyttyä.

Koska jälkikasvua ei ole tullut, tarhaus on Liimataisille silkka harrastus. Peurojen hankintaan ja aitauksen ja katosten rakentamiseen on kulunut yli 30 000 euroa. Avustuksia hän ei ole saanut ja ihmettelee kovasti, miksi ei.

Hänestä kauriiden lihantuotanto olisi yksi ratkaisu ravinnon omavaraisuuden kasvattamiseen, sillä hänestä vaikuttaa siltä, että vapaana metsissä juoksevat hirvet ovat joutumassa susien suuhun.

– Totta kai maaseutuelinkeinoja pitää kehittää, hän katsoo.

Hänestä kauriiden tarhaus on yksi tapa monipuolistaa maaseudun elinkeinoja.

– Siellähän on teiden laidoissa jo valmiita aitauksia, joita voisi jatkaa ja laittaa sinne peuroja, hän pohtii.

Vaikka peuran liha erittäin hyvänmakuisena ja kalliina siintääkin mielessä, Liimatainen suhtautuu peuroihinsa isällisen hyväntahtoisesti. Kiintymys vaikuttaa olevan molemminpuolista. Erityisesti laumassa ilman naarasseuraa jäänyt Jäbä kävelee mielellään isännän rinnalla aitauksen toisella puolella, mutta äkkiliikkeistä sekään ei pidä.

– Kuusipeura on hieno eläin, komea eläin, kehuu Matti Liimatainen.

Arat kuusipeurat ovat jonkin verran kesyyntyneet, kun niille on annettu leipää.

Kauriit näyttävät olevan erittäin sitoutuneita laumaansa. Vaikka ne pääsivät kerran vahingossa vapaaksi, ne vain kiersivät aitauksen ja palasivat sinne takaisin joka sorkka.

– On ne nättejä ja helppohoitoisia, mutta sitä on kiinni kotona, kun on eläimiä, pohtii Eila Liimatainen.