Ennen Marianne Juntusta olisi ollut vaikea kuvitella löntystämässä hitaasti paljasjalkakengissä Pyhän tuntureita lävistävän Isokurun pohjalla. Energiselle suorittajalle itsearvostus lähti siitä, että tekee mahdollisimman paljon: harrastaa kalliokiipeilyä ja vapaalaskua, kirjoittaa väitöskirjan, on opettaja, eläinoikeus- ja ympäristöaktivisti, hakee eduskuntaan, hoitaa omaa hevosta, hankkii lapsia, perustaa startupin.
Juntunen luuli, että mikään ei voisi häntä pysäyttää. Kaverit tuumasivat, että pelkässä työssä ja lapsissakin on aika paljon.
Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella kehoa. Se halusi hidastaa tahtia, vaihtaa kiireen sekä nopeutta ja voimaa vaativat lajit kevyisiin kävelyihin, lopettaa somen käytön ja vain latautua luonnossa kaikilla aisteilla.
– En edes tiennyt, millainen olen hitaana. Olin aina luullut, että pitää olla voimakkaampi ja nopeampi, parempi hapenottokyky ja saada core kuntoon. Yhtäkkiä tajusin, että ei tarvitse. Olen ihan riittävän vahva. Se rentouttaa kehoa ja mieltä, kun ei tarvitse koko ajan jäkittää, toisen uupumuksensa viime syksynä kokenut Juntunen kertoo.
Myös kemianopettajan työssään Juntunen oli energinen ja vaativa. Uupuminen sai kuitenkin ymmärtämään, että opettajan aktiivisuus voi aiheuttaa oppilaissakin levottomuutta.
– Olen kokeillut olla kaikille vaativa – itselleni, lapsilleni, oppilailleni, puolisolleni. Yhtäkkiä upeita tuloksia tulikin lempeydellä. Haluan löytää rauhallisen aikuisuuden. Sellaisen, joka rauhoittaa myös muita. Se tapahtuu hengittämällä vatsasta saakka ja liikkumalla kevyesti luonnossa, hiljattain 40 vuotta täyttänyt Juntunen kertoo.
Ristiriitaisuuksien hyväksymistä
Kirkkonummella syntynyt ja opiskeluaikoinaan Espoossa asunut Marianne Juntunen päätyi Pyhätunturiin miehen perässä. Lopulta päätös jättää kaupunki taakse ei ollut vaikea.
– Elämäni ankein kesä oli, kun asuin Helsingin keskustassa. Sinne en palaisi. Tuntui hyvältä tulla pieneen kouluun Lappiin töihin, vaikka olisin hyvin voinut lähteä isompiinkin kuvioihin, aiemmin muun muassa hiihto-oppaana Alpeilla ja Japanin vuorilla työskennellyt Juntunen kertoo.
Nykyisin kansallispuiston vanhojen puiden huomasta olisi vaikea palata kaupunkiin tai talousmetsiin. Mieluisin luontotyyppi on kaikilla hieman eri. Juntusella se on vanha metsä.
Juntunen istahtaa tunturikoivun alle, ihailee sen muodostelmia, käppyräisiä oksia ja epätasaista kaarnaa. Paljasjalkakengillä voi tuntea polulle pakkaantuneen lumen muotoja jalkojen alla. Pyhänkasteenputoukselle ei aurinko maaliskuussa keskipäivällä paista. Se on hyvä.
– En pidä tuulesta, ja suora auringonpaiste on usein liikaa. Metsässä on rauhaa.
Jo 11-vuotiaana eläinaktivismin aloittaneelle ja varhaisaikuisuutensa ympäristöjärjestöissä vaikuttaneelle Juntuselle tunturissa asuminen on opettanut ristiriitaisuuksien hyväksymistä. Ennen hän olisi saattanut soimata itseään yksityisautoilusta tai siitä, ettei täysin vegaaninen ruokavalio tuntunut omalle elimistölle hyvältä. Nykyisin hän ei halua ajatella niin yksilökeskeisesti.
–Yhteisön ja massojen uudistuminen on se ratkaisu – ei se, että yksilöt elävät puhdasoppisesti oikein. Toki esimerkin näyttäminen ja kokeilut ovat tärkeitä. Ratkaisut ovat silti osittain erilaisia eri paikkoihin.
Luonnossa, luonnosta, luonnon puolesta
Aktivistiuransa alkuaikoina Juntusta kiinnosti kehittää vaihtoehtoja eläinkokeille. Lukiossa hän alkoi opiskella kemiaa, sillä hän halusi tietää, mitä shampoopullo sisältää. Väitöskirjassaan hän tutki, miten kuluttajatuotteiden elinkaaria voisi käsitellä kemianopetuksen tunneilla.
– Minua häiritsi, kun oppitunneilla käsiteltiin ongelmattomasti malmeja, joista tehdään terästä tai raakaöljyä, josta tehdään bensaa. Siksi väitöskirjassani mietin, miten tuotteen elinkaarta ja sitä kautta myös kestävää kehitystä voisi käsitellä kemianopetuksessa innostavasti.
Pian Juntusen mielessä alkoi kypsyä unelma, jossa hän veisi kestävän kehityksen opetuksen maailmalle. Mikä edistäisi maailmanlaajuista asennemuutosta paremmin kuin opettajien kouluttaminen tuotteiden elinkaariin ja viheliäisiin ongelmiin?
Ensin Juntunen kehitti uudenlaisia opetustapoja töissään Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella, peruskouluissa ja lukiossa. Pienille hän piti luontokerhoa. Hän kirjoitti apurahalla kemianopettajille oppaan ja tuotti aiheesta animaatioita Youtubeen. Opas käännettiin usealle eri kielelle.
Kun materiaaleja oli kertynyt riittävästi, Juntunen perusti testimielessä oman yrityksen. Myöhemmin hän sai kumppanikseen Linda Suomela-Hemangkornin, joka oli törmännyt Juntusen opetusmateriaaleihin Business Finlandin messuilla. Yhdessä he perustivat koulutusvientiin erikoistuneen startupin nimeltä Edugems.
Yrityksen tavoitteena on, että kaikki Suomessa tuotettu materiaali kestävän kehityksen opettamiseksi koottaisiin yhteen ja vietäisiin ulkomaille. Edugemsin kouluttamia opettajia on jo yli tuhat reilussa 40 eri maassa.
Edugems on jakanut kestävän kehityksen opettamisen kolmeen peruspilariin: luonnossa olemiseen, luonnosta tiedon hankkimiseen ja luonnon puolesta toimimiseen. Luonnossa oleskelua voi lisätä luontoretkillä, luontoliikuntapäivillä tai kasvattamalla ruokaa viljelylaatikoissa. Kemiantunnilla voi ottaa vesinäytteitä lähipurosta ja tutkia niitä.
Luonnon puolesta toimimista ja kansalaisvaikuttamisen taitoja voi harjoitella opettamalla lapsia allekirjoittamaan vetoomuksia, sanomaan oma mielipide kaupassa tai tekemään vaikkapa lelumielenosoitus kyltteineen ja kuvineen.
Uusimpana Juntunen on ottanut omassa opetuksessaan käyttöön Anne Slåenin Perhejoogan opit.
– Läsnäoloharjoitukset rauhoittavat itseäni ja luokkaa sekä parantavat ryhmädynamiikkaa. Harjoitusten avulla pääsee puhumaan sellaisia asioita, kuten olet ihana, tärkeä osa ryhmää ja sinun kehosi on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Ei sellaisia hetkiä tule muuten välttämättä luotua.
Lisäksi Juntunen on vaihtanut henkilökohtaiset palautteet yhdessä olosta iloitsemiseen.
– Olen kokeillut kirjoittaa joka tunnin jälkeen yhteisesti kotitehtävien kylkeen esimerkiksi olipa mukavaa, ahkeraa tekemistä tai kiitos leppoisasta tunnelmasta. Tuntuu, että yhteinen palaute kivasta yhdessäolosta lisää turvallista tunnelmaa. Silloin ei tarvitse alati tarkkailla, saako henkilökohtaista plussaa, jota kotona seurataan. Kuka haluaisi olla luokassa se, joka rikkoo hyvän tunnelman?
Lappilaisesta opetuksesta vientituote
Vaikka opettajat maailmalla ovat ihastelleet Suomen oppimiskulttuuria ja olleet kiitollisia, kun heitä on autettu ottamaan maailman muuttaminen osaksi tuntisuunnitelmiaan, aihepiirin valtavaa vientipotentiaalia ei ole vieläkään ymmärretty. Juntusen havainnot ovat osoittaneet, että suomalainen osaaminen on alan huippua. Aiheen käsittely valtaosassa maailman kouluja on kuitenkin edelleen niukkaa.
– Opettajien täydennyskoulutukseen panostetaan maailmalla suhteellisen vähän. Oppilaille ostetaan temppua ja tavaraa, mutta vasta opettajien koulutus toisi skaalautuvia muutoksia. Mikä olisi tärkeämpi opetusaihe kuin planeetan rajat ja ratkaisukeskeinen toiminta?
Globaalin etelän maissa kestävän kehityksen ongelmat näkyvät arjessa. Opettajat ovat kuitenkin usein kouluttamattomia eivätkä kykene nykyisillä taidoillaan opettamaan käytännönläheisesti syy-seuraussuhteita ja ratkaisuja.
Nyt kehitysyhteistyön painopiste on pitkälti siinä, että oppilaat saataisiin maailmalla ylipäätään kouluun. Hallitus on ilmoittanut miltei tuplaavansa kehitysavun ilmastotoimiin ulkomaille. Nimensä mukaisesti kestävä kehitys vaatisi myös opekoulutukseen satsaamista. Muutoksesta tulisi oitis pysyvämpää, jos opettajat oppisivat itse kehittämään omaa työtään.
– Emme me yritä tällä tehdä itsellemme rahaa, mutta kyllä opettajien koulutukseen sitä pitäisi olla, Juntunen toteaa.
– Opettajat maailmalla ovat pulassa! Ryhmäkoot ovat isoja, tuntisuunnitelmat pitää hyväksyttää rehtorilla, lukujärjestykset ovat tiukkoja, koulupäivät pitkiä ja oppimista mitataan jatkuvasti raskailla kansallisilla testeillä, hän lisää.
Monissa maissa oppilaita ei myöskään osallisteta yhtä paljon kuin Suomessa. Oppimista ei voi kontrolloida, mutta aidossa ja aktiivisessa osallistumisessa sitä tapahtuu monella tavalla. Maailmalla luokassa voi olla yli 50 oppilasta, joten opettajat etsivät mielekästä ja turvallista tekemistä isoillekin ryhmille.
– Maailmalla ollaan tosi kiinnostuneita siitä, miten Suomessa oppilas toimii aktiivisena ryhmässä tai luokka lähtee ulos oppimaan. Sisäinen motivaatio tulee erityisesti yhteenkuuluvuudesta, vaikutusmahdollisuuksista ja sopivasta vaikeustasosta. Hierarkisissa kulttuureissa oppilaat eivät saa vielä osallistua päätöksentekoon.
“Satuvesi maistuu niin hyvälle”
Vaikka Juntusen lapsuuden ja nuoruuden maisemissa Etelä-Suomessa on myös upeita metsiä, luontosuhde on maalla erilainen verrattuna kaupunkiin. Marjojen ja sienien kerääminen on helpompaa, on paikallista kalaa ja riistaa. Juomakelpoiset vedet ja purot ovat arvokkaita niin luonnon monimuotoisuuden kuin huoltovarmuudenkin kannalta.
– Kun käymme perheeni kanssa lähipurolla, lapseni sanovat sitä satuvedeksi, koska se on niin hyvänmakuista. Se on meille tärkeä paikka. Jos tulisi jokin kriisi, niin siitä purosta me joisimme.
Juntunen on ollut mukana alueen kaivoksia vastustavassa toiminnassa. Siellä on pyritty korostamaan juoma- ja kasteluveden tärkeyttä. Myös Lapin vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana Juntusen teemana oli Lapin erämaaluonnon ja vesistöjen vaaliminen.
– Maailmalla on jo nähty, mitä tapahtuu, jos suot kuivatetaan ja metsät kaadetaan. Vesi ja metsä eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä.
Juntusen mielestä ihmisen rakentama ympäristö ei pysty koskaan kilpailemaan luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden kanssa.
– Kaupunkiympäristöt ovat tylsiä. Luonnossa ihmettelen eliöitä ja kaikenlaisia muodostelmia, mitä siellä näkee. Kaikki aistit virkistyvät. Luonto on luovuuden, rauhoittumisen, anteliaisuuden, arvostuksen ja kiitollisuuden lähde. Tunnistan myös jokaisen elävän luontokappaleen oikeudet ja arvon itsessään ilman, että sillä on ihmiselle mitään käyttöhyötyä.
Tunteet, joita luonnossa nousee pintaan, eivät kuitenkaan aina ole pelkästään valoisia. Juntunen on havainnut omissa luontotunteissaan niin epätoivoa, surua, pelkoa kuin vihaakin.
– Ne tulevat siitä, että luontoa tuhotaan. Toisaalta siitä saa voimaa, kun pystyy porukalla tekemään luonnon hyväksi jotakin.
Vaikka ilmastokriisiin ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen liittyvät faktat hiostavat, ne eivät parane ahdistumalla tai toiveikkuudellakaan. Herkkäuskoinen toiveikkuus on eri asia kuin toiminnan luoma toivo.
– Riittävän hyvinvoiva ihminen jaksaa auttaa muita. Hyödytöntä on vetää itsensä piippuun ja ihan masentuneeksi. Vastuuta pitää jakaa ja ihmisiin luottaa.
Marianne Juntunen
Kirkkonummella 1982 syntynyt opettaja ja yrittäjä
Biokemian diplomi-insinööri, filosofian maisteri, kemianopetuksen tohtori ja ympäristökasvattaja.
Yli 10 vuoden kokemus eri ikäisten tiedeopetuksesta kerhoissa, kouluissa ja opettajan koulutuksessa Helsingin yliopistolla.
Kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja Pelkosenniemellä.
Kestävän kehityksen koulutusvientiin erikoistuneen Edugems-startupin perustaja ja kouluttaja.
Toiminut aktiivina Suomen luonnonsuojeluliitossa, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitossa ja Animaliassa sekä Lapin vihreissä myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa.