Moninkertainen suojelu ei ole estänyt kaivostoiminnan mahdollisuuksien kartoittamista Lapin Käsivarressa, Tarvantovaaran erämaa-alueen ja Hietakeron seudulla.
Hietakero kuuluu noin 245 neliökilometrin varausalueeseen, jossa Akkerman Finlandilla on oikeus tehdä alustavia tutkimuksia. Varaus päättyy vuoden 2022 lopussa, johon mennessä yhtiön on haettava varsinaista malminetsintälupaa.
Poronkuseman päässä Hietakerosta luoteeseen sijaitsee 13 neliökilometrin Lätäs1-alue, jonne Geologian tutkimuskeskuksella on jo malminetsintälupa.
Puolestaan parin kilometrin päässä lännessä erämaan nimi vaihtuu Käsivarren erämaa-alueeksi. Samalta linjalta alkaa myös Lätäsenon-Hietajoen soidensuojelualue.
Sekä Käsivarsi että Tarvantovaara kuuluvat Natura 2000 -verkostoon. Alue on saamelaisten kotiseutualuetta.
Poronhoitajat vastustavat
– Norjan tokka on lähellä Suomen rajaa, toteaa Per-Antti Labba ja kiikaroi Hietakeron laelta koilliseen.
Tarvantovaaran erämaa-alueella, noin 20 kilometriä Karesuvannosta pohjoiseen on niin hiljaista kuin Suomessa ylipäätään voi olla. Kun kelkka on sammutettu, ainoa ääni on tunturin loputon tuuli.
Paikalliset porosaamelaiset ovat vastustaneet kaivostoimintatutkimuksia jyrkästi. Poronhoitajien vetämä kansalaisliike luovutti tutkimusten keskeyttämistä vaativan adressin ympäristöministerille vuonna 2020.
Käsivarren paliskunta valitti Lätäs1-alueen malminetsintäluvasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen yhdessä saamelaiskäräjien ja Luonnonsuojeluliiton Lapin piirin kanssa. Vuonna 2021 KHO päätti, että malminetsintä voi jatkua.
Tämän vuoden alussa pienempi poronhoitajien ryhmä jätti YK:n alaiselle TSS-komitealle valituksen Lätäs1-alueen malminetsintäluvasta. Komitea pysäytti malminetsinnän siihen saakka, kun se käsittelee valituksen.
Liian kova hinta
Hietakero on monella tavalla 2000-luvun luontokiistojen ytimessä. Sähköistyvä maailma tarvitsee mineraaleja, minkä tietävät tietysti myös poronhoitajat. Mineraaleja voi puolestaan kaivaa vain sieltä, missä niitä on.
Valitettavasti kaivokset väistämättä mullistavat ympäristönsä. Pahimmillaan saatetaan tuhota sellaista, mitä ei ole kovin paljoa jäljellä.
Poronhoitajien mielestä Käsivarressa kävisi juuri näin: hinta olisi liian kova.
–On tämä kaunis luonto, puhtaat lohijoet. Meille kyse on myös kielestä ja kulttuurista, Per-Antti Labba sanoo.
Käsivarren poronhoito on siidaporonhoitoa, jossa poroja paimennetaan ja liikutaan hyvien laitumien perässä. Kulttuurinen ja kielellinen tietämys liittyy nimenomaan tällaiseen poroelämään.
– Käsivarsi on jo nykyisellään pieni ja kapea alue meidän poronhoidolle. Lätäsenon seutu on siinä tärkeä. Rauhallinen alue, johon tulee hyvinä vuosina syksyisin paljon sieniä, jotka ovat poroille tärkeää ruokaa.
Per-Antti Labban mukaan kuluva talvi on alleviivannut, miten paljon siidaporonhoidon hyvinvointi riippuu nimenomaan laitumista. Lumi satoi syksyllä sulaan maahan, jolloin pinta homehtui. Poro ei kelpuuta homehtunutta kasvustoa ruoakseen.
– Ei ole rapea, kun poro alkaa liikehtimään ensilumen aikana. Silloin tietää, että talvi on huonolla tolalla. Saa olla ihmisen mielestä hyvinkin hieno pohja, mutta poro ei silti välttämättä pysy paikallaan vaan etsii ruokaa.
Koska tilaa on rajallisesti, ei parempia laitumia kuitenkaan aina ole tarjolla. Silloin ainoaksi vaihtoehto jää käytännössä tehostettu lisäruokinta.
Lihantuotantoon tähtäävän poronhoidon aikana jonkinlaisesta lisäruokinnasta on tullut normi. Elo pidetään sen avulla hyvässä kunnossa myös vaikeina talvina, eikä poronhoitajan tuloihin tule totaalisia katkoksia.
Tänä vuonna rehua ja heinää on kuitenkin kulunut valtavia määriä. Menekki ei naurata varaporoisäntää, mutta hän sanoo, että porojen on joka tapauksessa elettävä jollain kevääseen.
– Vaan kun on perhe ruokittava ja kaikki, niin kyllähän se hyvä asia olisi, että hyviä laitumia olisi riittävästi, ja tällaisia talvia tulisi niin vähän kuin mahdollista.