199 vuotta sitten joku keksi tuoda Eurooppaan koriste- ja rehukasviksi eksoottisen lajin Pohjois-Amerikasta: lupiinin. Ensi vuonna vietetään siis lupiinin, tarkemmin komealupiinin, vanhalle mantereelle saapumisen tasavuosijuhlaa.
Paljon juhlimista tässä ei tosin ole, sillä kahdessa vuosisadassa laji on yleistynyt ongelmaksi laajalla alueella.
Myös Suomessa lupiini on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Sitä ei saa päästää ympäristöön, ei tuoda Suomeen, ei pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, eikä saattaa markkinoille, välittää tai myydä tai muuten luovuttaa.
Luontoon jo levinnyttä lupiinia on poistettu talkoilla jo vuosia, myös Oulun seudulla. Mutta miten se tehdään tehokkaimmin?
Kainuun ely-keskuksen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen tiivistää lupiinin onnistuneen torjunnan lähtökohdan yhteen lauseeseen: yhdessä me teemme sen.
Tällä hän tarkoittaa sitä, että naapureiden lupiinin levittämisestä syytteleminen tai muihin vastaaviin skismoihin käytetty energia on hukkaan heitettyä. Suuntaamalla tähän kuluvan ajan lupiinin oikeaoppiseen torjuntaan lajia saataisiin yhteisvoimin kuritettua paljon nykyistä tehokkaammin.
Käytännön torjuntakeinoja ovat oikea-aikainen niitto ja kaivaminen juuripaakkuinen pois. Niittäminen pitää tehdä ennen siementen kypsymistä. Lupiini tuottaa paljon siemeniä ja siemenpankki säilyy maassa kymmeniä vuosia.
– Siemenvaiheessa niittäminen on sama kuin kylväisi lupiinia, Leinonen varoittaa liian myöhäisen niiton vaaroista.
Lupiini kuuluu hernekasveihin ja sen juurinystyröissä elävät bakteerit ottavat typpeä suoraan ilmasta. Tämän vuoksi se kasvaa Leinosen mukaan jopa karulla soralla. Toistuva niitto kuitenkin heikentää väistämättä kasvin elinvoimaa ajan myötä.
Leinonen painottaa, että toistuvaa niittoa eli näännyttämistä voi joutua tekemään vuosia.
– Ainoa keino on sinnikkyys, hän korostaa ja vertaa sitä painonpudotukseen huomaamatta kertyneiden kilojen vähentämiseksi.
– Se on pitkäaikaista puuhaa.
Leinonen kertoo myös uudesta kokeiltavana olevasta keinosta, jolla tienvarsien laajoja esiintymiä yritetään torjua. Tarkoitukseen kehitetyllä niittokoneella lupiinit niitetään, koneen letku imee niittojätteen konttiin, jossa kasvit puristetaan tiiviisti ja lopuksi keruusaalis poltetaan.
– Tätä tehdään jo Ruotsissa, hän lisää.
Leinonen muistuttaa, että toimivaltainen viranomainen on aina alueellinen ely-keskus, ja jokaisessa ely-keskuksessa on yhdyshenkilö vieraslajien suhteen.
– Mitään torjuntajoukkoja ei ely-keskuksilla ole, mutta muiden projektien ohessa pyrimme vieraslajeja torjumaan.
Vieraslajijäte tulee myös käsitellä oikein. Kainuun ely-keskus on alkuvuodesta julkaissut ohjeen haitallisia vieraslajikasveja sisältävän kasvi- ja maa-ainesjätteen käsittelyohjeen. Ohje on suunnattu erityisesti lupa- ja valvontaviranomaisille sekä jätteenkäsittelijöille.
Haitallisia vieraslajeja sisältäviä maamassoja päätyy nykyisin maankaatopaikoille ja ylijäämämaiden hyötykäyttökohteisiin. Valvonta jätteen syntypaikoilla on riittämätöntä eikä tällaisia maa-aineksia aina tunnisteta.
Pahimmillaan maanläjitysalueet muuttuvat Leinosen mukaan lupiinikasvattamoiksi.
Vieraslajikasvijäte voidaan hyödyntää esimerkiksi kompostoimalla laitoksessa, biokaasun valmistuksessa, lannoitteiden valmistuksessa tai hakettamalla puuvartiset osat, jotka eivät sisällä siemeniä.
Biokaasun valmistus on suositeltavin käsittelytapa, sillä vieraslajikasvit saadaan tuhottua luotettavasti.
Vieraslajilain mukaan maanomistajan tulee torjua haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja omistamillaan mailla.