Metsää halkovia ojia. Kynttiläkuusia ja tuulessa huojuvia koivuja.
Varpuja, rahkasammalta ja jokunen auringonvaloa siivilöivä saniainen. Sammaleen peittämiä kantoja, mutta ei yhtään maahan kaatunutta lahopuuta.
Tältä näyttää noin 80-vuotias ojitettu entinen korpimetsä.
– Tällainen mukava perusmetsä, sanoo luontokartoittaja Pia Kangas.
Hän seisoo kumisaappaissa keskellä sammalmättäikköä. Hän on paikalla selvittämässä, kasvaako tällä Rovaniemen eteläpuolella sijaitsevalla metsätilkulla harvinaisia kasveja.
Kangas osaa sanoa melkein heti paikalle tultuaan, että ei kasva.
Alue ei ole kovin rehevää ja eri kasvilajien määrä on vähäinen. Aikoinaan tehty ojitus ja hakkuut – joista kannot ja puuttuva lahopuu kertovat – ovat vähentäneet alueen luonnontilaisuutta.
– Jos tällaisessa metsässä on lahopuuta, niin silloin sitä jo vähän innostuu.
Pia Kangas tekee selvitystyötä malminetsintäyhtiö Mawson oy:n toimeksiantona.
Metsä sijaitsee linjalla, jolle yhtiö suunnittelee Rajapalojen kulta- ja kobolttikaivokseen liittyvää huoltokäytävää. Kartoituksia tehdään parhaillaan käynnissä olevan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn pohjaksi.
Linjavaihtoehtoja on useita. Aiemmin kesällä Kangas havaitsi yhden mahdollisen huoltokäytävän reitillä tikankonttia, Suomen suurinta orkideaa. Laji on rauhoitettu, samoin kuin lapinleinikki, jonka esiintymiä Kangas on myös löytänyt alueelta.
Löydöt vaikuttavat siihen, mihin kohtaan huoltokäytävä lopulta vedetään, jos kaivoshanke toteutuu.
Pia Kangas tekee Mawsonille kartoituksia nyt seitsemättä kesää. Malmiyhtiöiden lisäksi häntä työllistävät esimerkiksi matkailurakentamiseen kaavoitettavat alueet.
Maastokausi kestää Lapissa noin kesäkuun puolivälistä syyskuun loppuun. Kauden päättymisen jälkeen Kangas kirjoittaa maastokäyntien raportteja alkuvuoteen asti.
Kankaan mukaan kaivosyhtiöt, kunnat ja muut toimeksiantajat suhtautuvat myönteisesti siihen, että hän tekee työssään löytöjä.
– En usko, että minulla olisi näin paljon töitä, jos ummistaisin maastossa silmäni.
Ensimmäinen lahopuu löytyy, kun olemme kävelleet parin sadan metrin matkan syvemmälle metsään.
Kangas rapsuttaa rungon pinnasta palasen ja nostaa kaulanauhassa roikkuvan luupin melkein kiinni silmäänsä.
Luuppi suurentaa kaarnanpalalla kasvavat sammaleet ja jäkälät 20-kertaisiksi. Sen läpi erottuu keltainen rantu korallisammalta.
Se on varsin tavanomainen laji, samoin kuin kaikki muukin tämän lahopuun pinnalla kasvava.
Pia Kangas tiesi aina haluavansa ammatin, jossa saisi liikkua luonnossa. Tie luontokartoittajaksi oli silti pitkä.
Kangas on kotoisin Kairalan kylästä Pelkosenniemeltä. Lukion jälkeen pikkukylän kasvatti halusi nähdä, millaista elämä on jossain ihan muualla.
Hän teki eräoppaan töitä Pyhä-Luosto-alueella ja matkusteli talvet Aasiassa, Israelissa, Egyptissä.
Hän kävi myös armeijan, työskenteli Helsinki-Vantaan lentokentällä vartijana ja myöhemmin jonkin aikaa rajavartijana pohjoisessa. Haaveena oli tehdä töitä rajakoirien kanssa, mutta 2000-luvun alussa koirapuolelle ei vielä otettu lainkaan naisia.
Passien tarkastaminen ei kiinnostanut Kangasta, joten hän haki opiskelemaan metsätalousinsinööriksi.
Hän sinnitteli koulun läpi. Silti koko ajan tuntui, että metsähakkuiden suunnittelu ei ole sitä, mitä hän haluaa tehdä.
– Nimikkeeni oli työkkärin listoilla silloin sekatyömies. Ajattelin, että jokin kunnon ammattinimike on saatava.
Vähän myöhemmin Kangas suoritti vielä luontokartoittajan erikoisammattitutkinnon. Hän päätyi Metsähallitukselle kartoittamaan suojelualueiden luontotyyppejä.
Nyt alettiin olla lähellä unelma-ammattia. Mutta jokin hiersi edelleen.
– Työn merkitys tuntui vähäiseltä. Alueet olivat jo suojelualueita.
Vuonna 2016 Pia Kangas perusti aputoiminimen isänsä yrityksen alle. Reilut viisi vuotta sitten syntyi oma yritys, Luontoselvitys Kangas oy.
Yhtäkkiä Kankaan tuottama tieto päätyikin saman tien käyttöön. Hän pystyi löytämään luonnosta sellaista, mistä ei ollut aiemmin tietoa, ja rajaamaan kaavasuunnitelmiin suojelualueita.
Se tuntui palkitsevalta.
Pia Kangas
Yrittäjä ja luontokartoittaja.
Kotoisin Pelkosenniemeltä, asuu Pyhätunturilla.
Koulutukseltaan metsätalousinsinööri. Suorittanut myös luontokartoittajan erikoisammattitutkinnon.
Perheeseen kuuluu puoliso ja kolme itäsiperianlaikaa.
Harrastaa joogaa, pilatesta, polkujuoksua ja hiihtoa.
Metsä loppuu äkisti.
Edessä on äänettömästi virtaava Louejoki. Sen rannalla kasvaa heinää ja muutama ohut koivu, vedessä lilluu lumpeenlehtiä.
Tähän päättyy Pia Kankaan tämänkertainen kartoitusalue.
Koska alueelta ei löytynyt harvinaisia lajeja, huoltokäytävän vetäminen alkuperäisen suunnitelman mukaan on tällä pätkällä mahdollista.
Se tarkoittaisi, että juuri tutkimamme metsän läpi hakattaisiin noin kymmenen metrin levyinen suikale. Joen kohdalta käytävä kulkisi virran ali.
Kun Kangas parikymmentä vuotta sitten pohti uravaihtoehtoja, hän ei ollut koskaan kuullutkaan luontokartoittajan ammatista.
Harva muukaan oli. 2000-luvun alussa kyllä tehtiin luontokartoituksia, mutta niihin suhtauduttiin suurpiirteisemmin kuin nykyään. Myös lait ja ohjeistukset olivat nykyistä löperömpiä.
Kun ymmärrys luontokadosta ja harvinaisten lajien merkityksestä on kasvanut, myös luontokartoitusten arvostus on noussut.
Tällä hetkellä Kankaan yhden naisen yritykselle tarjotaan enemmän toimeksiantoja kuin hän ehtii ottaa vastaan. Hänellä on kolme alihankkijaa, joille hän tarjoaa töitä, jotka eivät enää mahdu omaan kalenteriin.
Kankaan erityisosaamista ovat luontotyypit, putkilokasvit ja sammaleet.
Hän on kartoittanut myös muun muassa metsoja, raakkuja ja viitasammakoita.
Viitasammakkosesonki on keväisin. Sammakoiden olinpaikkoja selvitetään kuuntelemalla. Rauhoitettu laji on hyvin samannäköinen kuin tavallinen ruskosammakko. Sen pulputtava soidinääni sen sijaan on helposti tunnistettava.
Kangas tekee luontokartoituksia Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla. Hän saa joskus myös pyyntöjä kartoitusten tekemiseen Etelä-Suomessa. Niistä hän on kieltäytynyt.
– En tunnista etelän kasveja tai muitakaan lajeja. Minulla on nimenomaan pohjoisen lajiosaamista.
Hän törmää työssään uhanalaisiin tai silmälläpidettäviin lajeihin vähintään viikoittain. Päivä, jona mitään rajattavaa ei löydy, on harvinaisuus.
Tahti on selvästi tiiviimpi kuin Etelä-Suomessa asuvilla kollegoilla, joiden tutkimat alueet ovat selvästi käsitellympiä.
Kankaan työmotivaation kannalta löytöjen runsaus on myönteinen asia.
– Tietenkin tavallaan olisi hyvä, että en löytäisi mitään, hän sanoo.
– Mutta näin työ pysyy mielenkiintoisena.
Nyt on tälle kesälle kolmas maastopäivä, jona Kangas ei ole sonnustautunut hyttyshattuun ja kumihanskoihin.
Itikoiden kansoittamina kesäpäivinä luontokartoittaja suojautuu ininältä kuuntelemalla äänikirjoja. Tänä vuonna tehokuuntelussa ovat olleet pohjoismaiset dekkarit.
Murhamysteerit auttavat Kangasta kestämään maastopäivien yksinäisyyttä.
– Ennen kuin aloin kuunnella äänikirjoja, omat ajatukset alkoivat viimeistään syyskuussa kyllästyttää.
Luontokartoittajan työ on pilannut Kankaan muut luontoharrastukset. Hän ei jaksa enää lähteä kesällä metsäretkille tai syksyllä puolison kanssa metsästämään.
Yksi poikkeus kuitenkin on. Kangas tekee vuosittain touko-kesäkuussa vaellusreissun UKK-puistoon. Vuodenaika on sopiva: reiteillä ei näy ihmisiä eikä sääskiä.
Eikä kasveja. Se on merkittävä plussa, sillä kartoittaja tulisi helposti kartoittaneeksi kasveja vapaa-ajallakin.
– Tämä on aika kiva, kattokaas.
Olemme palaamassa autoille joen vartta pitkin. Pia Kangas kyykistyy ja ottaa varovasti sormiensa väliin kirkkaanvihreän kasvin, joka näyttää ihan minikokoiselta palmulta.
Sitä se tavallaan onkin: palmusammal. Se on lajina melko yleinen. Kankaalle se kertoo maaston mahdollisesta ravinteikkuudesta.
Siitä kielivät myös muut yhtäkkiä ympärille levittäytyvät lajit: oravanmarja, metsäkurjenpolvi, kultapiisku, metsätähti, mesimarja, suokorte, kataja, pihlaja.
Mitä ravinteikkaampi maa on, sitä enemmän siinä kasvaa lajeja. Silloin myös harvinaisten lajien esiintyminen on todennäköisempää.
Kangas määrittelee alueen ruoho- ja heinäkorveksi, joka on uhanalainen luontotyyppi.
– Jos tämä olisi kartoitusaluettani, lähtisin rajaamaan tätä.
Tämä osa metsää ei kuitenkaan ole vaarassa jäädä huoltokäytävän alle, joten Kankaan ei ole tarvetta tutkia sitä lähemmin.
Iltapäivällä Kangas tekee vielä yksin pari mutkaa, joilla hän tutkii muita tämän huoltokäytävävaihtoehdon alle jäämässä olevia kohteita. Hän löytää puron varresta rauhoitettua lapinleinikkiä ja lahopuun pinnalta uhanalaista kantoraippasammalta.
Lapissa on edelleen paljon alueita, joiden lajistosta ei ole mitään tietoa. Sellaisten kohteiden kartoittaminen on Kankaasta erityisen kiehtovaa.
Hän kutsuu luontokartoittamista nykyajan löytöretkeilyksi. Kuluneena kesänä hän on merkinnyt noin 500 uutta GPS-pistettä, joissa kasvaa uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kasveja.
– Siinä tulee olo, että kyllä minä jotakin olen tehnyt.