Painostusta, häirintää, vihapuhetta ja henkilökohtaisuuksiin menemistä. Muun muassa tällaista palautetta ilmastonmuutoksen tutkijat ovat saaneet osakseen jo pitkään.
Nyt ilmiö on laajentunut myös luonnon monimuotoisuuden ja luontokadon tutkijoiden kentälle.
Tutkijat ovat käyttäneet tästä perusteettoman epäilyn ja asiattoman viestinnän yhdistelmästä käsitettä denialismi, joka viittaa muun muassa kieltämiseen, vähättelemiseen tai faktojen vääristelemiseen.
Luontokato on muun muassa yksilömäärien vähenemistä, esiintymisalueiden kutistumista, perinnöllisen monimuotoisuuden kapenemista ja kokonaisten luontotyyppien harvinaistumista. Termi on päässyt jo Kielitoimiston sanakirjaankin: "substantiivi, biol., luonnon monimuotoisuuden väheneminen, luonnon köyhtyminen".
Luontokato on tieteellinen fakta ja Suomessa valitettavan monin tavoin tutkimuksilla osoitettu, mutta nyt siis sekin halutaan kiistää.
Tuoreessa Suomen luonto -lehdessä tutkija-toimittaja Mia Rönkä perehtyy luontokatodenialismin nousuun ja taustoihin. Hän korostaa, että kyse ei ole pelkästä kieltämisestä, vaan laajasta näkemysten jatkumosta.
Denialismiksi voidaan lukea edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi ilmasto- tai luonnonsuojelutoimien tarpeellisuuden kyseenalaistaminen tai vastuun vähättely.
Suomessa denialismi on keskittynyt paljolti metsiin, mikä on ymmärrettävää, sillä metsät liittyvät sekä ilmastonmuutokseen hiilinielulaskennan kautta että luontokatoon. Kielitoimiston sanakirjan määritelmää seuraava esimerkki luontokato-sanan käytöstä onkin kuvaava: "Metsähakkuiden vaikutus luontokatoon."
Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti ja Luontopaneelin jäsen Aleksi Lehikoinen arvioi Suomen luonnon jutussa, että todennäköisesti metsätalouteen liittyvät kotimaiset intressit ovat tärkeä taustatekijä luontokatodenialismille.
"Suomessa ilmastotoimien estäminen ja luontokadon kieltäminen kietoutuvat toisiinsa ja metsäteollisuuden intresseihin", totesi puolestaan Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Otto Snellman toissa vuonna Tieteessä tapahtuu -lehden kolumnissaan.
Somen keskusteluryhmiä ja uutisten kommentteja lukiessa voi havaita, että luontokatodenialismia tosiaan esiintyy paljon metsäaiheiden yhteydessä.
Ja voi havaita myös sen, että tällaiselle epäilyksen kylvämiselle on paljon hedelmällistä kasvualustaa. Kun vahva asenteellisuus yhdistyy tieteellisen lukutaidon puutteeseen, moni ottaa epäuskottavatkin argumentit todesta.
Erityisesti vastuun vähättely tuntuu olevan voimissaan. Ei Suomessa tarvitse suojella susia tai hömötiaisia, kun niitä on paljon Venäjälläkin. Tai ei Suomen ilmastopäästöillä ole maailman mittakaavassa mitään merkitystä.
Lehikoinen kirjoitti aiheesta jo viime vuonna Suomen ympäristökeskuksen pääjohtajan Leif Schulmanin kanssa Suomen Kuvalehdessä otsikolla "Suomessa syytä herätä luontokadon kiistämiseen".
"Niin sanotut ilmastoskeptikot ovat saaneet liian paljon huomiota, mikä on tutkitusti viivästyttänyt ilmastonmuutoksen torjuntaa. Samaa virhettä ei kannata toistaa luontokatodenialistien kanssa", tutkijat varoittavat.
Mikä sitten avuksi? Tutkijat korostavat muun muassa denialismin tutkimista ja sen tunnistamista sekä tutkitun tiedon jakamista.
Mia Röngän haastattelemat psykologian asiantuntijat tuovat kuitenkin kuvaan perustavammanlaatuisen ulottuvuuden: luontokasvatuksen ja -yhteyden. Tässä ketjuttuu monta asiaa, sillä lasten henkilökohtainen luontoyhteys syntyy luontokasvatuksen myötä, ja nämä tarvitsevat pohjakseen kosketuksen luontoon.
Jos lapsi on kasvanut vahvaan luontoyhteyteen, denialismia ei synny niin helposti, väestötutkimuksen professori Linnea Karlsson toteaa.
Psykologi Julia Sangervo lisää luontoyhteyden auttavan näkemään luonnon pikemmin itseis- kuin välinearvona. Kasvuympäristö näkyy myös siinä, miten suhtaudutaan tieteeseen. Tämä on painava viesti niin vanhemmille kuin opettajillekin.
Kasvattaminen on kuitenkin pitkä projekti, jonka tulokset näkyvät hitaasti. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa on kiire, joten toistaiseksi denialistien taklaamisessa on turvauduttava väärien faktojen kumoamiseen ja vähättelyn epäloogisuuden avaamiseen – kerta toisensa jälkeen.