Kesän alkupäivät pitävät sisällään odotettuja hetkiä hailuotolaisen Kujalan tilan naudoille, sillä niiden on aika päästä laitumelle pitkän talven jälkeen. Veräjän auetessa vajaa 50 lehmää rynnistää rantaniitylle komeasti mölisten ja katoaa hetkessä metsän syövereihin.
– Niiden täytyy nyt juosta löysiä pois, sitten ne asettuvat, toteaa tilan isäntä Timo Kujala.
Noin 70 hehtaarin merenrantalaitumelta löytyy avointa niittyaluetta, mutta myös runsaasti lehtomaista metsikköä. Sieltä lehmät löytävät suojaa auringolta kuumina kesäpäivinä.
Nämä lehmät ovat onnekkaita, sillä ne saavat laiduntaa luonnonlaitumella, jonka kaltaiset ovat Suomessa käymässä harvinaisiksi.
Vielä 1960-luvulla Suomessa oli luonnonlaitumia noin 2 miljoonaa hehtaaria. Nyt niitä on enää noin 56 000 hehtaaria, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Katja Raatikainen Metsähallituksen luontopalveluista. Määrä on kutistunut noin kolmeen prosenttiin 60 vuoden takaisesta.
Luonnonlaitumiin luetaan peltoviljelyn ulkopuoliset alueet, joita käytetään laiduntamiseen. Monet näistä ovat perinneympäristöjä, joiden luontotyyppejä perinteinen karjatalous on muovannut ja ylläpitänyt. Tällaisia ovat esimerkiksi niityt, metsälaitumet ja hakamaat. Suomessa luontotyyppinä äärimmäisen uhanalaisista merenrantaniityistä suurin osa sijaitsee Perämeren rannikolla.
Sen lisäksi, että karjaeläimet viihtyvät luonnonlaitumilla hyvin, perinneympäristöjen säilyminen on elintärkeää myös lukuisten uhanalaisten eliölajien selviytymisen kannalta.
– Niille on vuosisatojen ja jopa tuhansien vuosien aikana muodostunut oma erityislaatuinen lajistonsa. Osa lajeista on peräisin jääkaudelta asti. Perinneympäristöjen erilaiset luontotyypit, niin sanotut perinnebiotoopit, ovat maamme kaikkein lajirikkaimpia ympäristöjä, mutta myös kaikkein uhanalaisimpia.
Laiduntavat eläimet hoitavat ympäristöä
Timo ja Susanna Kujalan tilalla luonnonlaiduntaminen tuli mahdolliseksi, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995. Tuolloin tilanpitäjät päättivät hakea EU:n maisemanhoitotukea, jonka turvin heidän oli mahdollista muuttaa pusikkoitunut merenrantaniittynsä luonnonlaitumeksi.
Luonnonlaitumia tilalla on nyt kaksi, noin 70 ja 200 hehtaarin kokoiset. Niiden ylläpitäminen on ollut taloudellisestikin kannattavaa, Kujalat sanovat. Rantalaitumen maisema on muutamassa kymmenessä vuodessa muuttunut paljon, sillä nyt alue on matalakasvuista ja avointa.
Perinneympäristön ylläpitäminen vaatii jatkuvaa hoitoa, jotta ne eivät kasva umpeen ja rehevöidy, Katja Raatikainen toteaa. Siihen laiduntaminen on yksi parhaista keinoista, hän sanoo.
– Perinneympäristössä tarvitaan säännöllisesti jauhavia leukoja, niittäjää, raivaussahaa ja traktoria, sillä esimerkiksi niittykasvit ovat usein pieniä lajeja, ja ne jäävät helposti korkeakasvuisempien lajien alle.
Monia hyönteisiä luonnonlaitumille houkuttelee matalan kasvillisuuden lisäksi se, että alueella on karjan lantaa ja eläinten sorkat paljastavat maata. Se on myös pölyttäjien kannalta tärkeää, Raatikainen kertoo. Hyönteiset taas houkuttelevat alueelle lintuja.
Koska luonnonlaitumia ei lannoiteta, niiltä lähtee pois enemmän ravinteita kuin niille tulee. Se vähentää merialueiden ravinnekertymää ja vähentää rehevöitymistä, Raatikainen selittää.
Ympäristön suojeleminen luonnonlaitumien kautta on ollut Kujalan tilalla alusta asti tärkeää, Timo Kujala sanoo. Hän toteaa kutsuvansa itseään ensisijaisesti ympäristönhoitajaksi. Karjatalous on toissijaista.
Lehmien viihtyvyys on kuitenkin myös tärkeää.
– Täällä pystyy elämään kunnon lajinmukaista elämää luonnon helmassa, Susanna Kujala sanoo.
– Lehmät on aina helppo tuoda tänne laitumelle, mutta pois saaminen on hankalaa, Timo Kujala naurahtaa.
Lehmät viettävät laitumella seuraavat kolme kuukautta. Kujaloiden kannalta luonnonlaitumen hyvä puoli on myös se, että lehmät hankkivat siellä ruokansa itse. Se säästää työtä ja rahaa.
Uhanalaisten lajien tilanne on tukala
Katja Raatikaisen mukaan Suomessa neljännes kaikista uhanalaisista eliölajeista elää nimenomaan perinneympäristöissä. Perinneympäristöjen pinta-alan romahtamisen vuoksi tilanne on tukala, hän sanoo.
– Lajien uhanalaistumiskehitys on ollut hälyttävää. Aika moni tavallinenkin laji on taantunut voimakkaasti, kuten päivänkakkara, ahomansikka ja kissankello.
Muita uhanalaisia perinneympäristön lajeja ovat muun muassa kasveista noidanlukot, kirkiruohot, ja monet kämmekkälajit sekä linnuista etelänsuosirri, mustapyrstökuiri ja suokukko. Myös monet perhoset ja muut hyönteiset ovat uhanalaisia.
Tavoitteena on lisätä hoidettujen perinneympäristöjen pinta-alaa vuoteen 2030 mennessä muutamilla kymmenillä tuhansilla hehtaareilla, Raatikainen toteaa. Siihen tarvitaan Raatikaisen mukaan kuitenkin yhä enemmän luonnonlaitumia ja niillä laiduntavia eläimiä, rahoitusta ja kuluttajia, jotka ostavat luonnonlaitumilla laiduntavien eläimien lihaa.
Tietoisuutta luonnonlaitumista pyrkii lisäämään lauantaina 17. kesäkuuta toista kertaa vietettävä luonnonlaidunpäivä, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta luonnonlaidunten merkityksestä. Luonnonlaidunpäivänä tilat ympäri Suomen järjestävät avointen ovien päivän.
Luonnonlaitumien avulla lajien tilannetta voidaan auttaa merkittävästi, Raatikainen sanoo.
– Lehmät, lampaat ja muut laiduneläimet ovat ihan parhaita luonnon hoitajia. Niiden kesätyöt niityillä ja hakamailla hyödyttävät luonnon monimuotoisuutta valtavasti. Ilman laiduneläimiä ja karjatiloja niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia ei kuitenkaan pystytä säilyttämään.