Pohjoinen Suomi ja talviset olosuhteet houkuttavat yhä useammin kansainvälisiä elokuvatuotantoja Suomeen. Oululainen tuotantoyhtiö Whatever Pictures on omien tuotantojensa ohella toteuttanut useita tällaisia projekteja.
– Lumi ja talvi on se, mikä isoimpia kansainvälisiä projekteja kiinnostaa. Suomi on hyvä paikka tuotannoille, joissa tarvitaan lunta. Palveluiden ja lumen lisäksi meillä on hyvin rakennetut suojelualueet ja kansallispuistot sekä hyvät metsäautotiet, luova tuottaja Antti Kairakari Whatever Picturesista kertoo.
Ruotsin pohjoisosista ei löydy vastaavia palveluita, kuten hotelleja tai tieverkostoa, ei myöskään Pohjois-Kanadasta. Norjassa lumitilanne vaihtelee paljon eikä Venäjä tule kyseeseen. Aasialaiset kuvaavat Japanin pohjoisella alueella lunta etsiessään, mutta Suomi on houkuttava kohde varsinkin eurooppalaisille elokuvaprojekteille. Whatever Picturesilla asiakkaita on ollut Britanniasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Osa Kairakarin työtä onkin etsiä ja löytää talvesta kiinnostuneita ulkomaisia tuotantoja ja hyviä kuvauspaikkoja.
– Ja kun olemme tehneet työmme hyvin, sana kiirii, Kairakari lisää.
Business Finland myöntää isoimmille kansainvälisille tuotannoille elokuvatuotantokannustinta, joka on kaikkiaan 10 miljoonaa euroa vuodessa. Tietyin kriteerein tuotanto voi saada takaisin neljäsosan Suomessa syntyneistä kuluista.
Kairakari arvioi pelkästään tuen piiriin kuuluvien kansainvälisten tuotantojen tuovan Suomeen 40–50 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi Suomessa tehdään pienemmän budjetin elokuvia, sarjoja, dokumentteja ja realitytuotantoja, jotka eivät kuulu tuen piiriin.
Kun suomalainen elokuvaprojekti työllistää 30–50 henkilöä, Whatever Picturesin toteuttamissa kansainvälisissä tuotannoissa heitä on ollut vähintään 70 ja enimmillään 140. Resurssit ja budjetit ovat erilaiset, mutta itse työ on samaa.
Talvikuvauksissa tarvitaan lisäksi 5–10 hengen tiimi ”lumiduunareita”, jotka hallitsevat lumen kanssa työskentelyn. Yhtiön varastosta löytyykin monenlaista tarviketta: lapioita, valkoista harsokangasta ja lehtipuhallin, jolla voi tehdä lumihangesta koskemattoman näköisen. Muovikorista voi ripotella lunta peittämään jalanjälkiä. Joskus lunta on tuotu toiselta tontiltakin, luvan kysymisen jälkeen tietysti.
Varastossa on myös isoja talvisaappaita.
– Neuvon aina ottamaan tarpeeksi isot saappaat. Minulla on muuten koon 42 kengät mutta koon 47 saapas työkenkänä. Niin pysytään lämpiminä.
Lumen ja kylmyyden kanssa työskentely vaatii totuttelua, mutta se luo mielenkiintoisen toimintaympäristön kuvaajille, ohjaajille ja valaisijoille.
– Elokuvan tekeminen on valon kuvaamista. Talvipäivinä valo vaihtelee koko ajan paitsi pimeällä. Se on inspiroivaa, ja kovat ammattilaiset tykkäävät haasteista. Tärkeää on, miten valon sävyt heijastuu lumihangesta. Hangella valaisu on vaikeaa, Kairakari kertoo.
Päivät eivät ole samanlaisia eikä kukaan voi taata, pysyykö lumi puissa. Osa kohtauksista voidaan kuvata maanantaina ja osa perjantaina, ja kohtauksiin pitäisi saada jatkuvuutta.
Välillä Suomessa kuvatut elokuvat tai sarjat ovat sijoittuneet Grönlantiin, välillä Suomeen, kerran Yhdysvaltoihin. Aikakausi voi olla tulevaisuudessa tai menneessä. Tämä vaatii tarkkuutta. Esimerkiksi autojen rekisterikilpiä, liikenne- ja liikemerkkejä ja erilaisia tekstejä joudutaan vaihtamaan.
Monille ulkomaisille elokuvantekijöille luonto on vieras, pelottava ja jännittävä.
– Täytyy vakuutella, että jääkarhuja ja pingviinejä ei tarvitse pelätä. Moni on lukenut, että meillä on karhuja, susia ja ilveksiä. Kun menemme ensimmäiseen metsään, he kysyvät, voiko täällä törmätä susiin. Silloin vastaan, että olisimme onnekkaimpia ihmisiä maailmassa ja iloitsisimme, jos niin kävisi.
Jäällä työskentely vasta ihmetystä ja pelkoa herättääkin.
– Heidän voi olla vaikea käsittää, että Perämeren, jokien ja järvien jäällä kuvaaminen on mahdollista ja täysin turvallista. Yhtä ohjaajaa pidin kädestä, kun hän pelkäsi, että jää romahtaa minä hetkenä hyvänsä. Maadoitin tilannetta ja autoin häntä tekemään työtään.
Joka kuvauksia varten tehdään kattavat riskianalyysit ja ulkomaiset vakuutusyhtiöt vaativat laajat selvitykset. Traktorin jäihin vajoamista todennäköisempää on kuitenkin liukastuminen tai varpaiden paleltuminen. Olennainen osa Kairakarin työtä onkin huolehtia, että ihmiset pysyvät lämpiminä.
Kuvauspäivät ovat usein 10–12 tuntia ja päällikköjen päivät saattavat venyä tästäkin. Kuvauspaikan lähistölle perustetaan tukikohta, jossa voi lämmitellä, ruokailla ja huoltaa niin ihmisiä kuin kalustoa. Kuvauksissa minuutit ratkaisevat.
Kuvausryhmä ei ole turisteja nauttimassa luonnon kauneudesta, vaan he ovat huippuammattilaisia tekemässä työtään, joka on äärimmäisen vaativaa ilman pakkasta, lunta ja viiden kilometrin kävelyäkin.
– Täytyy ymmärtää kuvausprosessia, sen tavoitteita sekä syitä, miksi tehdään niin kuin tehdään, ja tarjota toimivia ratkaisuja toteuttaa ne Los Angelesin sijaan Muhoksella, Kairakari korostaa.
Whatever Picturesin (silloisen Whatevergroupin) omista tuotannoista rikossarja Korvessa kulkevi ja draamakomedia Kriittinen piste on kuvattu talvella.
Korvessa kulkevi -sarjan yhdessä taloista ei ollut kunnon lämmitystä, vaan sitä lämmitettiin kaasu- ja sähkölämmittimillä. Ulkona oli kova pakkanen, ja talon lämpötila saatiin vain kahdeksaan asteeseen. Niinpä näyttelijöiden hengitys höyrysi.
– Onneksi kokenut kuvaaja keksi, että kun näyttelijät ottivat aina ennen ottoa jäätelöä suuhun, suu jäähtyi sen verran, että hengitys ei höyrynnyt, ja saimme kuvattua kohtaukset, Kairakari naurahtaa.
Kansainväliset tuotannot ovat olleet hienoja kokemuksia. Brittiläistä tv-elokuvaa Stuffed tehdessä Rovaniemellä kuvattiin kohtausta, jossa näyttelijä seisoo metsäaukiolla uurnan kanssa, ja heittää edesmenneen läheisen tuhkat ilmaan.
– Sinne oli roudattu isot valot metsään ja revontulet aiottiin tehdä jälkitöinä tietokoneella. Huomasin, että taivaalla näkyikin hienot revontulet. Valot sammutettiin ja ihailtiin hetki luonnon omaa valoa. Se oli cool hetki. Se riemu, mitä ihmiset kokevat työskennellessään meidän kanssamme, on työssä parasta.
Kuvauksissa mennään uusiin ja jännittäviin paikkoihin, kuten Perämeren jäälle, porotilalle, moottorikelkalla metsään tai raunioituneeseen vesilaitokseen. Kuvauspaikkoja Kairakari etsii verkostojensa, sosiaalisen median ja perinteisenkin median kautta. Tiedonhankinta ja suoranainen salapoliisityö on tärkeä osa työtä.
– Sitä tarvittiin esimerkiksi ilmatyynyaluksen hankkimisessa. Nyt selvittelen, miten ja missä säilömme 2 000 kuutiota lunta huhtikuun loppuun, Kairakari kertoo.
Whatever Picturesin luova tuottaja Kairakari ja toimitusjohtaja Antti Kaarlela etsivät kansainvälisistä markkinointitapahtumista uusia asiakkaita kuvaamaan pohjoisessa, mutta tärkeintä heille on yhtiön omien tuotantojen edistäminen.
– Olen taiteilijahippi ja minusta on tärkeä kertoa pohjoisen tarinoita pohjoisesta pohjoisen ihmisenä. Tämä ja kansainväliset tuotannot täydentävät toisiaan todella hyvin, ja ne ovat keino saada tänne työtä, Kairakari tiivistää.
Rovaniemeltä kotoisin oleva Kairakari kokee pohjoisessa kasvamisesta ja alueen tuntemuksesta olevan paljon hyötyä. Whatever Pictures haluaa toteuttaa kuvaukset vastuullisesti ja yhteistyössä paikallisten kanssa.
– Täytyy pystyä lukemaan yhteisöä ja toimimaan kunnioittavasti ja sen yhteisön kanssa. Huoltamolla käydään moikkaamassa paikallisia ja kerrotaan, mitä ollaan tekemässä. Sana leviää, ja apua alkaa löytyä. Asennoidutaan niin, että ollaan ihmisten kotona, Kairakari korostaa.
Materiaalihankinnoissa ja liikkumisessa otetaan huomioon vastuu ympäristöstä. Se on usein myös taloudellisesti viisasta. Saamelaiskulttuuria tai muita vähemmistöjä kuvataan yhteistyössä heidän kanssaan.
Kesän kuvauksissa Ivalossa kuvauspaikalle pyöräili kolme pikkupoikaa. Kairakari ohjasi heidät pois kameran edestä ja esitteli, mitä kuvauksissa tapahtuu. He saivat myös tavata näyttelijöitä.
– Pian paikalla oli kymmenen poikaa. Näin rakennetaan suhteita yhteisöön ja näytetään, että olemme ihmisiä, jotka tekevät työtään. Kun he ovat aikuisia, he suhtautuvat kuvausryhmiin tervetulleina vieraina, ja ehkä joku heistä hakeutuu alalle.