Nyt pysyy koskeen kalojen kutua varten tuotu sora paikoillaan, vakuuttaa luonnonsuojelun asiantuntija Eero Moilanen Metsähallituksen Luontopalveluista Livojoen Kilsikosken kuohujen keskellä Pudasjärvellä.
Kutusorakoita on virtavesiin tehty vuosia, tulokset ovat päätavoitteen kannalta olleet hyvinkin vaihtelevia.
– Siksi menetelmiä on koko ajan mietitty uusiksi, hän kertoo.
Livojoki-mallissa, jonka Moilanen on kehitellyt, kosken kivikkoon kaivetaan metrin syvyinen, noin kymmenen neliömetrin kuoppa. Se täytetään 50-millisellä soralla, josta hienoin aines on seulottu pois.
– Paikoin saadaan sopivaa soraa joesta, toisiin koskiin sitä on tuotu muualta. Se tasoitetaan ja tuloksena on kalojen kutualue, josta sora ei virtaan karkaa.
Tänä kesänä urakka aloitettiin Pudasjärven ja Posion rajalla virtaavasta Kilsikoskesta. Siitä siirrytään ylävirtaan Pölkkänän- ja Jalokoskiin. Kaikkiaan urakassa kunnostetaan koskiuomia liki kymmenen kilometriä Pölkkänän- ja Lehmikosken väliltä.
– Mahdollisesti ehditään vielä syksyllä Karjalaiselle, mutta siitä alaspäin työt tehdään ensi tai ehkä vielä sitä seuraavana kesänä. Lehmikoskelle saakka on aikomus kunnostuksia tehdä.
Siellä ei arvosteluakin herättäneitä konehakkuita koskien törmillä tehdä. Alempana poistettavaa puuta on möljillä niin vähän, että homma hoituu metsurityönä samaa tahtia koskien kunnostuksen kanssa.
Eero Moilanen pitää Luontopalveluiden koskisavotasta herännyttä arvostelua jokseenkin perusteettomana. Esimerkiksi hakkuutähteet pysyivät koskien törmillä, ei tulva niitä vienyt, hän hymähtää.
– Väitteet raakkujen tuhoutumisesta viime kesän hakkuiden yhteydessä ovat perusteettomia. Kosket, joissa toimitaan, tutkitaan ennalta tarkasti.
Raakkujen jäänteitä toki Livojoen törmiltä löytyy. Kunttakerroksen alta paljastuu paikoin kasoja, joissa on kymmenien raakkujen pehmenneitä kuoria. Jossain ne ovat säilyneet kovina, vettyneissä kohdissa jäljellä on enää nahkoja.
Osa on ilmeisesti 1950-luvulla tehtyjen joen uittoperkausten jäljiltä. Kuoria löytyy kuitenkin myös korkeilta törmiltä. Moilanen otaksuu helmenpyytäjien vieneen nostamansa raakut sinne avattavaksi.
Kun raakkuja on ollut Livojoessa Kynkäältä sata kilometriä ylöspäin, on niitä ollut vähintäänkin satojatuhansia.
– Nyt tuhoon menossa ollutta Livojoen raakkukantaa elvytetään mahdollistamalla sille välttämättömän merilohen kutu ja poikasten selviytyminen joessa. Myös taimen ja harjus hyötyvät kunnostuksesta, hän muistuttaa.
Poikastuotantoaluetta tulee Livojokeen runsaasti lisää.
Kilsikoskea kunnostetaan alkuvaiheessa parisataa metriä. Loput parikilometrisestä koskesta tulee työn alle myöhemmin kesällä.
Koskeen tehdään kutusoraikkoja toistasataa. Työtä tehdään pikkuhiljaa, koko ajan virtausten muutoksia tarkkaillen. Reilut kaksi viikkoa tässä ainakin menee, Moilanen arvioi.
Jälki näyttää alkuun ronskilta, myöntää neljättä kesää koskikunnostuksissa puurtava Petri Julkunen. Eihän munakasta voi tehdä rikkomatta ensin munia, hän havainnollistaa.
– Sopivasti kynnystäen ja kiveten koski muotoutuu myöhemmin luonnonmukaiseksi, kun virta sekä kasaa että kuljettaa siinä soraa ja hiekkaa.
Muutamassa vuodessa koskien kivet tummuvat. Tulva ei juuri muutoksia tuo, nyt tehtävät työt kun poistavat yläjuoksun suoria uomia talvisin piinanneen hyytymisen. Se on nostanut vettä jopa metrejä, Moilanen tietää.
– Keväällä olisi kunnostustyö aloitettu aiemmin, mutta hyydejää sen esti. Vettä on ollut hieman liikaa, mutta töitä on voitu tehdä.
Veden korkeus koskessa on olennaista, kun sitä muotoillaan sopivaksi niin kaloille, kalastajille kuin kulkijoille. Kanootilla kuljettavaa uomaa niihin tehdään, ja sitä voi kuivinakin kesinä mennä.
Moilanen harmittelee, ettei kaikkia koskia saa enää kalastajille sopiviksi. Joki on paikoin kulunut törmältä äkkisyväksi, eikä sitä voi korjata. Joitain koskia, esimerkiksi Kilsikoskea, kunnostetaan poikastuotanto edellä.
– Toki tässä voi perhoa heittää, mutta paremmin se onnistuu tulevaisuudessa vaikkapa alempana Karjalaisessa.
Veden samenemista ei voi kokonaan estää, mutta ajoittain koskityössä pidetään taukoa.
Työkoneissa pitää käyttää biohajoavaa öljyä. Ennen työn aloittamista koneet huollettiin perusteellisesti, varsinkin öljyletkujen kuntoa seurataan koko ajan, Matti Moilanen kertoo.