Kevätkiireet ovat alkamassa Limingan luontokeskuksessa.
Koronan vuoksi viime vuodet ovat olleet hiljaisia ja kävijämäärät tipahtaneet reippaasti aiemmasta 60 000 kävijästä. Tämä johtui suurelta osin päiväkoti- ja koululaisvierailujen loppumisesta.
Mutta viime vuonna alkoi jo vilkastua, ja kävijöitä oli yhteensä 37 000. Vilkkainta on yleensä huhti–toukokuussa.
Joka vuosi Liminganlahden luontokeskuksessa järjestetään suosittuja ja yleisölle avoimia lintutorniopastuksia. Asiakasneuvoja Joni Partanen arvelee, että niiden paras ajankohta olisi tänäkin vuonna huhtikuussa.
Viime syksynä Limingan luontokeskuksessa valmistui kuutta eri luontotyyppiä esittelevän oppimisympäristön Kukkalan pohjatyöt. Luontotyypit ovat rantasuo, kuiva ja kostea rantaniitty, dyyni, pajukko ja metsä.
Kun lumet sulavat, kehikkoihin päästään istuttamaan Liminganlahden rannoilla esiintyviä kasvilajeja. Kasvit pyritään valitsemaan niin, että aina jokin niistä kukkisi ja houkuttelisi paikalle myös hyönteisiä.
Myös Limingan luontokoulurakennuksen viimeistelytyöt etenevät.
Viime syksynä Liminganlahden rantaniitylle valmistui myös 650 metrin mittainen luontopolku. Sen varteen asennetaan tänä keväänä kuvittaja ja pilapiirtäjä Seppo Leinosen valmistamia, kosteikkoluonnosta kertovia opastetauluja. Leinosen piirroksia on jo entuudestaan luontokeskuksen näyttelytilassa.
Viime vuonna saatiin valmiiksi uusi tulentekokatos. Esteettömässä katoksessa on kolme tulustelupaikkaa.
Komeassa, 40 pesän pääskyshotellissa ei vielä ensimmäisenä kesänä ollut asukkaita.
– Parhaillaan pohdimme, pitäisikö muuttoaikana soittaa räystäspääskysten ääniä, koska sen on todettu houkuttelevan pesijöitä. Vielä on mietittävä, miten sen teknisesti toteutettaisiin, Partanen kertoo.
27.–28. huhtikuuta luontokeskuksessa järjestetään Liminganlahden lintukuvafestivaali kahden vuoden tauon jälkeen.
– Toiveissa on järjestää kesän aikana myös vähän isompi ja kaikille avoin tapahtuma, jolla juhlistaisimme oppimisympäristön ja Kukkalan valmistumista, Partanen kertoo.
Uutta on myös se, että luontokeskuksen pysäköintipaikalla on seitsemän maksullista matkaparkkipaikkaa sähköineen asuntoautoille ja -vaunuille.