Lii­tu­rin lem­pi­puil­le tai­mi­tar­ho­ja

Pienellä aukiolla seisoo pari metriä korkeasta tukevasta verkkoaidasta tehty aitaus. Aukko on hakattu metsään Taivalkoskella.

Hakkaamattomasta metsästä esiin kävelevät kuusten oksia väistellen Kari Sarajärvi, hänen tyttärensä Karoliina Sarajärvi ja kehitysbiologian dosenttina työskentelevä Kirsi Sainio. Mukana on myös Karin haulikko ja Karoliinan pystykorva, mutta sitä metsoa ei näy.

– Meitä rupesi niin ihmetyttämään nämä aidat, että oli pakko tulla kysymään, Kari Sarajärvi sanoo.

Selitys tulee aitaan kiinnitetystä kyltistä ja myös paikalla olevilta. Kyltti sanoo: "Tämä kohdealue on osa Liito-orava-LIFE-hanketta, joka edistää liito-oravan suojelua Suomessa ja Virossa vuosina 2018–2025..."

– Nyt tämäkin arvoitus ratkesi, Kari Sarajärvi toteaa.

Sarajärvi teki pitkän työuran Metsähallituksessa, mutta ei ole nähnyt lentävää rukkasta elävänä.

– Kerran meillä oli kotona takaportailla kuollut liito-orava. Kissa oli ilmeisesti sen tuonut, hän sanoo.

Eivät aitaukset ole oravien treenauttamiseksi, vaan hirvieläinten suivauttamiseksi.

Noin seitsemän metriä pitkät ja saman verran leveät aitaukset estävät hirviä ja poroja pääsemästä herkuttelemaan haavan taimilla, joita usutetaan sikiämään aitausten sisäpuolella.

Yhtälössä ensimmäinen tekijä ovat eläimen vaatimukset. Liito-orava tulee toimeen parhaiten varttuneissa kuusivaltaisissa metsissä, joissa huojuu lisäksi haapaa ja muita lehtipuita, kuten täällä Kivilammen lähellä Taivalkosken pohjoiskairassa. Haapa on luonnon monimuotoisuudelle tuiki tärkeä.

Toinen tekijä on vaatimusten huono täyttyminen. Haavan lisääntyminen on käynyt olemattomaksi siellä, missä valoisaa kasvutilaa on vähän ja hirviä ei ole vähän.

Yksi plus yksi: on yritettävä muuttaa tilannetta. Liito-oravahankkeessa avitetaan haapaa ja sen välityksellä esimerkiksi liituria.

Katso alta videolta erityisasiantuntija Maarit Kaukosen haastattelu.

Aitauksia on tänne Kivilammen seutuville on tehty viisi kappaletta. Neljää varten on hakattu pieni aukko, ja yksi on pystytetty taimikkoon.

Haapa on sinänsä helppo saada lisääntymään juurivesoista, kunhan kasvutilaa on tarjolla. Kivilammella kullakin aukolla on katkaistu vanha haapa ja jätetty siitä monimetrinen kanto. Vanhus jatkaa elämää kasvattamalla juuristaan vesoja eli taimia.

Aukko hakattiin toissa talvena. Aitauksen sisäpuolella ja ulkopuolella on jo 40–80 sentin pituisia vesoja, havainnoivat Metsähallituksen suunnittelija Markus Junttila ja ympäristöasiantuntija, hankkeessa Metsähallitus Metsätalous Oy:n yhteyshenkilönä toimiva Maarit Kaukonen. Syömäjälkiäkin niissä jo on.

– Jäniksiltä aitaus ei suojaa, mutta ajatus onkin, että kunhan isommat elävät pysyvät ulkopuolella, Kaukonen sanoo.

Paikalla ruvetaan käymään säännöllisesti tarkistamassa, että aidat ovat kunnossa.

– Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että jos haapaa saadaan lisättyä, siitä on apua liito-oravalle ja muille haavasta riippuvaisille lajeille, Kaukonen sanoo.

Kivilammen alue on Metsähallituksen omistamaa monikäyttömetsää, joka sijaitsee otollisesti Syötteen Natura-alueen kyljessä.

Aitaukseen kiinnitetty kartta näyttää, että Kivilammen alueella on tehty sekä poiminta- että avohakkuitakin.

– Hakkuut totta kai jonkin verran haittaavat puussa elävää ja liikkuvaa eläintä, Maarit Kaukonen sanoo.

– Liito-oravan kannalta hakkuita seuraa hankalampi vaihe. Orava tarvitsee liitämiseen vähintään noin kymmenmetrisen puun.

Siipiorava pesii ja ruokailee mielellään haapapuussa. Pesän se tekee puun koloon, mutta voi käyttää myös tavallisen oravan rakentamaa pesää.

Varttuneiden kuusivaltaisten ja lehtipuiden kirjavoimien metsien hakkaaminen on siis liito-oravalle myrkkyä. Eläimen tiedetyllä elinalueella omistajan täytyy olla melkoinen tasapainotaituri metsien käsittelyssä. Liito-oravan uhanalaisuusluokitus on "vaarantunut". Laji on rauhoitettu.

Kivilammellakin valtion metsässä toimia ovat ohjaamassa metsähallituslaki, valtion omistajapoliittiset linjaukset, Metsätalous Oy:n ympäristöopas, sertifioitu ympäristöjärjestelmä, PEFC-metsäsertifiointi ja kruununa EU:n luontodirektiivi.

– Liito-orava on direktiivilaji. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Esimerkiksi ei saa kaataa liito-oravan pesäpuuta tai jättää sitä aukon keskelle, Kaukonen toteaa.

– Sitä, onko kyseessä liito-oravan pesäpuu, ei ole helppoa tietää. Metsähallituksen ohjeet sanovat, että muun muassa kolopuu, petolinnun pesäpuu ja kuollut puu jätetään hakkuissa koskematta.

Aitojen pystyttäjinä ovat olleet kuusamolaisen Osuuskunta Biowoodin monitoimimetsurit Aku Määttä ja Pertti Kilpijärvi.

Miehet kertovat tekevänsä metsurihommaa ihan laidasta laitaan. Seuraavaksi taas metsänraivausta.

– Olen täällä vähän liikkuessa yrittänyt katella, näkyykö papanoita. En ole kuunaan nähnyt liito-oravaa, vaikka liikun metässä paljon vapaa-aikanakin, Määttä kertoo.

Ei sen puoleen, ei Maarit Kaukonenkaan ole nähnyt.

– Kyllähän se olisi sellainen eksoottinen havainto nähä. Jos täällä enempi liikkuisi, niin varmasti törmäisi oravaan. Ei niitä Kuntivaarassa ole, Määttä sanoo.

Kivilammen alueen oravat eivät kökötä koolla seuraamassa aitauksen tekemistä. Alueella lajista on havaintoja pitkältä ajalta, mutta eläinten määrästä on vaikea sanoa.

– Havaintoja on 1990-luvulta, vuodelta 2004 ja nyt tämän hankkeen ajalta, Markus Junttila kertoo. Hän surffaa sähköisellä kartalla, johon kaikki on merkitty.

GPS-paikannus kertoo, että tämän paksun kuusen juurella niitä pitäisi olla.

Maarit Kaukonen ja Pertti Kilpijärvi kyykkivät maassa. Kartoittaja on aikaisemmin löytänyt rungon vierestä papanoita. Orava on pidellyt rungosta ja pudottanut puristeensa, jotka suolisto jättää jäljille lehdistä ja norkoista.

– Tuossa! Kaukonen perkaa yhden papanan karikkeesta ja pitää sitä käsinekädellä.

Siitähän täytyy ottaa kuva. Hetki on lähes juhlallinen.