Lapin en­sim­mäi­nen kul­ta­sa­kaa­li päätyi ketulle tar­koi­tet­tuun jal­ka­na­ruun – Pysyvää tal­vi­asuk­kia lajista ei tule, koska se ei pärjää syvässä lumessa

Metsästä löytyi naruun kiinni jääneen eläimen jälkiä. Muttilainen seurasi niitä pitkin kelkkauraa, kunnes jäljet lopulta kaarsivat läheisen kuusen alle.

Metsästäjä erotti oksien alta jalkanaruun kuuluvan ansapalikan ja vähän eläimen takapään turkkia.

– Katsoin, että onpa erikoisen värinen kettu. Mutta niitä on ollut vuosien varrella niin monen värisiä, melkein mustiakin.

Muttilainen nosti pienoiskiväärin selästään ja ampui.

Kun hän kiskoi eläimen kuusen alta, hän näki heti, että saalis ei ollut sitä mitä piti. Eläin oli kettua isompi, ja sen häntä oli selvästi lyhyempi.

– Oli se jonkinlainen shokki.

Koska eläin vuoti jo verta, Muttilainen lopetti sen ampumalla uudestaan.

Sen jälkeen hän palasi metsäkämpälleen ilmoittamaan asiasta muun muassa riistakeskukselle, maanomistajille ja poliisille.

Ilmastonmuutos ajaa sakaalia pohjoiseen

Eläin toimitettiin Oulun yliopistolle geneettistä tunnistusta varten.

Pyyntipäivän iltaan mennessä Muttilainen oli jo omissa tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että kyseessä oli kultasakaali.

Kultasakaali on koiraeläin, joka levittäytyy kohti pohjoista ilmastonmuutoksen seurauksena.

Sen kanta on elinvoimainen. Sitä ei luokitella vieraslajiksi vaan tulokaslajiksi, koska se leviää uusille alueille omin avuin, ilman ihmisen apua.

Suomen ensimmäinen kultasakaalihavainto tehtiin vuonna 2018. Sen jälkeen havaintoja on ollut muutamia.

Ennen Sodankylää pohjoisin suomalaishavainto oli Siikajoelta Pohjois-Pohjanmaalta.

Euroopassa on silti tavattu sakaaleja vieläkin pohjoisemmassa, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Porsangerinvuonolla Pohjois-Norjassa tavattiin kultasakaali sekä vuonna 2019 että vuonna 2020. Kyseessä oli mahdollisesti sama yksilö.

Talvella 2020–2021 Tromssan lähistöllä kultasakaali tallentui riistakameraan useita kertoja. Viimeinen havainto tästä yksilöstä on viime vuoden maaliskuulta.

Virossa laji on määritelty riistaeläimeksi

Suomessa tavatut kultasakaalit ovat luultavasti jolkotelleet tänne Venäjän kautta Virosta.

Laji on myös Virossa melko uusi. Sen ensimmäinen varmistettu pesintä löydettiin maasta kymmenen vuotta sitten. Ennen sitä lähimmät pesinnät olivat Kaakkois-Euroopassa.

Vuonna 2020 varmistettuja pesintöjä oli maassa jo 27. Viime vuonna virolaiset ampuivat noin 60 kultasakaalia. Tänä vuonna pesintöjä löytyi 20. Sakaali on määritelty Virossa riistalajiksi.

Sakaalit ovat tappaneet Baltian alueella runsaasti supikoiria. Kojolan mukaan sitä voi pitää eläimen positiivisena vaikutuksena.

Supikoira on haitallinen vieraslaji, jonka venäläiset toivat Venäjän Karjalan alueelle. Sieltä eläin on itse levinnyt lähialueille.

Voisi saalistaa myös poronvasoja

Sakaali on kaikkiruokainen: se hyödyntää kaikkea, mitä luonnosta löytää.

Eteläisemmässä Euroopassa se saalistaa muun muassa metsäkauriita. Siksi Ilpo Kojola arvioi, että Lappiin levitessään kultasakaali voisi hyvinkin käyttää ravinnokseen poronvasoja.

Käytännössä Lapin talvet ovat sakaalille vielä liian kovia.

Eläin sopeutuu kyllä hyvin pakkasiin, sillä se pystyy kasvattamaan itselleen paksun talviturkin.

Runsas lumi sen sijaan on sille ongelma.

Kojolan mukaan sakaalin varpaat ovat tyven läheltä liimautuneet kiinni toisiinsa, eikä eläin pysty levittämään niitä samaan tapaan kuin sudet ja ketut. Siksi sakaali uppoaa lumeen helposti.

Jäämeren rannalla lunta on vähemmän ja talvet ovat leudompia kuin esimerkiksi Keski-Lapissa. Sielläkin on silti tavattu toistaiseksi vain yksittäisiä sakaaleja.

Kaikki Suomessa – ja Pohjois-Norjassa – tavatut sakaalit ovat Kojolan käsityksen mukaan olleet pitkälti riippuvaisia ihmisen tarjoamista ravinnonlähteistä.

Sen vuoksi niitä myös näkyy riistakameroissa, joiden lähistölle on yleensä jätetty houkuttimia.

Kojola uskoo, että Sodankylän sakaali oli tällä erää ainoa lajinsa edustaja Lapissa.

– Koska sakaalit ovat ravinnonsaannissaan ihmisestä riippuvaisia, ne tulevat tietoon kohtuullisen hyvin.

Sodankylän tapaus herätti keskustelua

Viralliset lajitunnistuksen tulokset Sodankylän kultasakaalista julkistettiin tänä syksynä.

Sen jälkeen eläimen kohtalosta on käyty sosiaalisessa mediassa jonkin verran keskustelua, jossa metsästäjän toiminta on kyseenalaistettu. Kultasakaali on rauhoitettu Suomessa luonnonsuojelulain nojalla.

Seppo Muttilaisen mukaan keskustelussa ei ole ymmärretty esimerkiksi sitä, että suurin osa jalkanaruun jääneistä ketuista lopetetaan niin, että eläintä ei ole nähty kokonaan.

Kettu piiloutuu tyypillisesti kuusen alle, ja se ammutaan sinne.

Lisäksi jalkanaru vaurioittaa eläimen koipea yleensä siinä määrin, että ansaan astunut eläin olisi lopetettava riippumatta siitä, mitä lajia se edustaa.

Siksi Muttilainen käyttää pyynnissään hyvin pientä silmukkaa, joka on mitoitettu ketun käpälän mukaan.

Silmukan pienuuden on tarkoitus estää esimerkiksi jänisten ja porojen jääminen kiinni ketulle tarkoitettuun ansaan.

Yksittäisten sakaalien määrä saattaa jopa vähentyä

Muttilainen pyytää kettuja Lokan kylän lähistöllä riistanhoidollisista syistä. Vajaan kymmenen vuoden aikana hänen virittämiinsä jalkanaruihin on astunut yli 500 kettua.

Hän toivoo, että sakaalit eivät tulevaisuudessa levittäydy Lapin alueelle.

– Se olisi katastrofi. Kun sakaali liikkuu laumassa, se on pahempi saalistaja kuin susi.

Luonnonvarakeskuksen Ilpo Kojola ei usko, että sakaaleja tullaan lähivuosina juurikaan näkemään Lapissa.

Nyt kun Viro on alkanut säännellä kultasakaalikantaansa, saattaa olla, että yksittäisten vaeltelevien sakaalien määrä Suomessa jopa vähenee.

– On niin ilmeistä, että näiden eläinten alkukoti on Virossa. Toinen mahdollinen lähtöpiste on Kaukasus, mutta se on paljon kauempana.