Kiu­san­kap­pa­lei­ta karkuun

Se viheliäinen ininä.

Se seuraa retkeilijää kulkiessa ja pysähtyessä, valveilla ja nukkuessa – tai juuri nukahdettua.

Voiko sille tehdä yhtään mitään, tai onko olemassa mitään keinoa ennakoida hyttysten määrää luonnossa?

Retkikirjailija Harri Ahonen on kolunnut Suomen, Ruotsin ja Norjan maastoja yli 20 vuoden ajan. Hänellä on esitettyihin kysymyksiin monia vastauksia, muttei yhtään tyhjentävää. Liekö kellään?

Jotain voi kuitenkin huomioida.

Vauhti, verkko ja teleskooppisauva auttavat

Yksi tekijä on vauhti.

Hyönteiset eivät pysy maastopyöräilijän matkassa. Teknisissä kohdissa tai jyrkissä ylämäissä eteneminen hidastuu, ja Ahosen kokemuksen mukaan menee puolisen minuuttia, kunnes lähistöllä olevat ötökät huomaavat potentiaalisen saaliin ja käyvät kimppuun.

Ahonen kertoo olevansa ripeä kävelijä, joten hitaimmat hyttyset jäävät hänen matkastaan silloinkin. Kerran hän patikoi Pohjois-Ruotsin tunturipolkua 16 kilometriä neljässä tunnissa.

– Koska itikoita oli aivan poskettoman paljon ja minulla oli kiire bussille, hän selventää tiukan tahdin syytä.

Liikkeessä hyttyset eivät häntä siis yleensä haittaa, mutta pysähtyminen on eri juttu.

Hatun päälle ja kasvojen suojaksi tuleva riittävän tiheä hyttysverkko auttaa, mutta sen kanssa kuvaaminen, juominen tai syöminen on hankalaa.

Paarmojen kanssakin Ahonen pärjää, vaikka ne ja kärpäset lentävät hyttysiä nopeammin ja pysyvät siten myös pyöräilyvauhdissa. Paarmoille harjaantuneella patikoijalla on oma konstinsa.

– Minulla on teleskooppisauva aina repussa mukana ja olen sillä saanut napsaistua niitä.

Hikinen retkeilijä tummissa vaatteissaan

Taukopaikan sijainnilla on merkitystä.

Ahonen etsii jo ennen retkeä kartalta niemennokkia, tunturinlakia ja järvenrantoja, joissa todennäköisemmin tuulee. Suolampien rantoja ja kuusikoita hän välttää.

Koska hiki ja ihmisen lämpö vetävät inisijöitä puoleensa, Ahonen pulahtaa taukopaikan järveen, puroon tai mihin tahansa veteen aina kun mahdollista. Se vähentää hyttysten kiinnostusta hänen mukaansa merkittävästi.

Tauolla kannattaa ottaa etäisyyttä repun hikiseen selkämykseen ja vetää päälle kuiva paita.

Myös tulenteko auttaa, sillä savusta kiusankappaleet eivät pidä.

Teltassa hyttyset eivät ole Ahoselle ongelma, sillä tiheäsilmäinen itikkaverkko pitää enimmät niistä ulkona. Muutamat sisään päässeet yksilöt hän onnistuu nitistämään.

Tuvat eivät ole olleet yhtä mieluisia kokemuksia, joten pahimpaan itikka-aikaan Ahonen välttää niissä majoittumista.

– Ne tulevat aina jostain läpi ja sitten se ininä alkaa.

Tupiin liittyy myös yksi Ahosen pahimmista hyttyskokemuksista, kun hän jatkuvan heräilyn jälkeen vasta aamuyöstä huomasi, että avotakan pelti oli jäänyt auki – ja sekös kiusallisia yövieraita ilahdutti.

Kerran Pohjois-Ruotsissa ötökkäriesa oli niin suuri, että ihan kaikki tekeminen, kuten juominen tai virtsaaminen, meni erittäin vaikeaksi.

Vaatteiden värin vaikutus hyttysiin on asia, josta ei liene absoluuttista totuutta vielä selvitetty. Harri Ahosen kokemuksen mukaan sillä on väliä.

– Mitä tummempi vaate, sitä herkemmin hyttyset käyvät kiinni, hän sanoo.

Hyttyskarkotteita Ahonen käyttää vaatteisiinsa, muttei suoraan iholle. Thermacelliä tai hyttyssavuja hän ei ole käyttänyt koskaan, joten kynnys aloittaa on korkea.

Suunnittelu toimii, joskus

Retkeä suunnitellessaan hyttystilannetta voi ainakin yrittää huomioida. Ihan yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä siihen vaikuttavat ainakin talven sulamisvedet, maan kuivuminen, maaston kosteus, tuulet ja leveysaste.

Toisaalta leveysasteella ja leveysasteella on eroa: itäkairassa ötököitä on yleensä enemmän kuin tuulisella Kilpisjärvellä.

Lisäksi jossakin tietyssä paikassa hyönteisiä saattaa olla kiusaksi asti, mutta heti kohta toisessa paikassa paljon vähemmän.

Vuodet eivät ole samanlaisia keskenään, mutta yleensä räkkäaika alkaa Lapissa kesäkuun toisella tai kolmannella viikolla, kun maa alkaa olla pääosin sula, ja kestää elokuun alkupuolelle.

Sitä ennen ja sen jälkeen hyttysiä toki on, mutta määrät ovat yleensä selvästi pienempiä.

Ahonen käyttää hyttysiä karttaakseen paljon aikaa ja vaivaa suunnitteluun.

– Ja joskus niitä on siellä sittenkin.

Sellaista paikkaa ei Ahosen mukaan Lapissa ole, josta voisi mennä takuuseen, että siellä ei ole yhtään hyttystä koskaan.

Norjasta, Finnmarkin niemen kärjestä Ahonen tuntee monta vähäötökkäistä paikkaa, mutta kokemuksia on myös Suomesta.

– Kilpisjärvellä Jiehkkáš-tunturilla ei ollut itikan itikkaa toissa juhannuksena, mutta se oli verrattain tuulinen päivä.

Viime kesänä Ahonen polki Utsjoella tuulisessa avotunturimaastossa varsin rauhassa. Elokuun alkupuolella Saariselän uusi 70 kilometrin hiekkatiereitti ja Tolosjoki tarjosivat myös iloisen ja ininättömän yllätyksen.

Nojatuoliennuste onnistuu kyllä, muttei riitä

Moni luonnossa liikkuja kaipaa hyttysennustetta tai jopa -varoituksia.

Hyttysten määrään vaikuttavat monet sellaiset olosuhteet, jotka tunnetaan tai joita voidaan ennustaa, joten luulisi olevan kohtuuden rajoissa tehdä tarvittavat laskelmat ja räpsäyttää ne kartalle.

Luonnontieteen amanuenssi Jukka Salmela Lapin maakuntamuseosta vahvistaa, että mahdollista ennustaminen kyllä olisi. Sitten seuraa mutta.

– Ennuste ei tule sillä, että yksi tyyppi menee lammenreunaan laskemaan toukat, hän sanoo.

Suomessa on yli 40 hyttyslajia, joista osa ottaa verta nisäkkäiltä. Suurin osa näistä on sulamisvesihyttysiä. Naaras munii kesällä kosteaan maahan, ja kun seuraavan talven lumet sulavat vesialtaiksi, munista tulee toukkia ja toukista kuoriutuu aikuisia.

– Karkean ennusteen voi laiska biologi tehdä vaikka nojatuolista, Salmela viittaa talven lumimäärään.

Se voi osua oikeaan, tai olla yhtä hyvin osumatta. Esimerkiksi kulunut talvi oli sadannaltaan Salmelan mukaan Rovaniemellä normaali, mutta osa lumesta suli pois jo helmikuun lauhoilla jaksoilla.

Jos koko talven lumimäärä olisi sulanut kerralla toukokuussa, lampia olisi syntynyt paljon enemmän.

– Hyttysiä voi ehkä olla nyt vähän vähemmän, Salmela sanoo, mutta korostaa:

– Voi olla.

Poikkeuksellisen kuiva ja kuuma kevät voi tarkoittaa vähäötökkäistä kesää myös normaalilumisen talven jälkeen.

Salmela muistaa vuoden 2013, jolloin Ylä-Lapissakin oli 30 asteen helteitä. Kuumuus kuivatti lammet, ja toukat kuolivat. Samoin vähähyttysinen oli vuoden 2018 kesä.

Viime kesänä hän oli menossa Tuntsaan heinäkuun alussa ja varautui hyttyshelvettiin. Toisin kävi.

– Kuljin suolla t-paita päällä ja hyttysiä oli muutama. Samaan aikaan kollega oli Sodankylässä, missä tilanne oli aivan erilainen.

Sama määrä on yhdelle liikaa, toiselle ei mitään

Tarkka hyttysennuste vaatisi massiivista näytteenottoa. Pitäisi laskea toukkamääriä litraa kohti ja verrata niitä normaalivuoteen – ja päättää, mikä on se normaalivuosi.

– Jos hyttysiä sanotaan olevan paljon, niin paljon suhteessa mihin, Salmela kysyy.

Toukkien kuoriutuminen alkaa neljässä–kuudessa viikossa. Se taas on lyhyt aika riittävälle näytteenotolle, joten tällä tavalla tehtävällä ennusteella olisi riski vanhentua käsiin.

Suomessa mittaria ei ole, mutta yhden sellaisen paikan Salmela tietää, missä on.

Keski-Ruotsissa Daljoen alueella hyttystilanne voi laajojen tulvaniittyjen vuoksi olla niin paha, etteivät ihmiset tai eläimet voi enää olla oikein ulkona. Pahoina vuosina levitetään toukkia tappavaa bakteeria helikopterilennoilla.

Sosiaalisen median retkeilyryhmissä hyttystilanne on kesän kestopuheenaihe. Hankala se on sikäli, että kokemus on omakohtainen: se, mikä toiselle ei ole mitään, on toiselle liikaa.

Salmela vertaa 80-vuotiasta sodankyläläistä poromiestä ja helsinkiläistä teiniä ja arvelee, että heidän käsityksensä paljosta ovat aivan erilaiset.

Toistaiseksi ennusteita tai varoituksia ei siis ole. Hyttyskiusalle ei voi tyhjentävästi tehdä mitään, joten lopulta yksi keino olisi yli muiden.

– Oppia sietämään hyttysiä. Ne kuuluvat siihen kokonaisuuteen, eikä kesäinen retki olisi sama ilman niitä, Harri Ahonen sanoo.

– Mutta oikeasti sietäminen on maailman vaikein asia.