Jääkiipeilijät ovat tuttu näky Korouoman kulkijoille. Rotkolaakson mahtavia jääputouksia nousevien kiipeilijöiden touhu vaikuttaa uhkarohkealta ja vaikealta eikä tavallinen kulkija pääse heitä aivan läheltä edes seuraamaan.
Eräänä maaliskuisena viikonloppuna pääsimme kiipeilyopetusta tarjoavan Vuoristoretkien kurssiryhmän matkaan.
Hämärä ei ole vielä täysin kaikonnut, kun Vuoristoretkien Samuli Pekkanen, kokenut rovaniemeläinen kiipeilyopettaja, kokoaa Korouoman parkkipaikalla ympärilleen tämänkertaiset oppilaansa esitelläkseen päivän ohjelman, kohteen ja tarvittavat välineet.
Koruomassa kiipeilyyn sopivat jääputoukset ovat 2–4 kilometrin etäisyydellä parkkipaikalta, joten lähestyminen painava reppu selässä toimii hyvänä alkulämmittelynä. Lähestymistaival on jo esiopiskelua ja sen aikana Pekkanen kertoo ryhmälleen perusasioita Koruomasta ja jääkiipeilystä.
Päivän kohteena on kauniin sininen Mammutti-niminen jääputous, jonka juurelle nouseminen on jo oma haasteensa. Jääputoukset ovat kaukaa helposti tunnistettavia, päinvastoin kuin kesäiset kiipeilykalliot, joiden etsimiseen tuhrautuu usein paljon arvokasta kiipeilyaikaa.
Jääkiipeilyssä keskeistä on turvallisuus ja siksi opetus etenee tiukan muodollisesti ja jokainen vaihe varusteiden pukemisesta itse kiipeilyyn käydään ensin läpi opettajan näyttämänä ja sitten hänen valvonnassaan.
Pekkanen aloittaa varsinaisen kiipeilyosuuden viemällä varmistusköyden yläankkurille niin sanotulla lead-menetelmällä. Tällöin suorituksessa toistuvat uudestaan ja uudestaan lyhyt nousu, jääruuvin kiinnittäminen, jatkon ja sulkurenkaan liittäminen ruuviin ja köyden klippaaminen sulkurenkaaseen.
Lopulta kiipeilijä saavuttaa jääputouksen yläreunan. Sinne rakennetaan kaksinkertainen yläankkuri, jonka läpi yläköysikiipelijöiden varmistusköysi sitten kulkee.
Jääkiipeilijän nousu on turvattu niin, että käsi- tai jalkaotteen mahdollisesti irrotessa kiipeilijä putoaa vain lyhyen matkan ja jää sitten roikkumaan joustavan varmistusköyden varaan. Yläköysinousussa varmistusköysi kiinnitetään jääputouksen päälle tehtyyn yläankkuriin, jolloin yläköydellä varmistettu kiipeilijä ei missään vaiheessa voi pudota juuri metriäkään pidempää matkaa. Lead-kiipeilyssä putoamismatkaa voi olla useita metrejä, sitä riippuen, kuinka korkealla edellisen jääruuvin yläpuolella kiipeilijä pudotessaan on. Silloinkin putoaminen on turvallista.
Kiipeilyssä tarvitaan aina köysi, valjaat, jatkoja, varmistuslaite, sulkuhakoja, prusik-naru, lehmänhäntä ja kypärä sekä jääkiipeilyssä lisäksi jäähakku, jääraudat, jääruuveja ja tukevat kiipeilyjalkineet.
Kaiken kaikkiaan välttämättömiä varusteita on varsin paljon ja kiipeilijän reppu painaakin reilusti toistakymmentä kiloa, ellei enemmänkin.
Ensimmäiset oppilaat pääsevät vihdoin kiipeämään jääseinälle. Eteneminen on oikeaoppisen varovaista ja jokainen liike tehdään harkitusti.
Kiipeilijä etenee jalkavoimin, käsiä käytetään pääosin tasapainon ylläpitoon. Tukevissa kengissä olevat jääraudat potkaistaan napakasti kiinni jäähän.
Kiipeilijän jäähakku on muotoiltu niin, että lyhyelläkin liikkeellä se voidaan iskeä napakasti jääputouksen pintaan. Hakulla ei siis hakata, vaan pikemminkin sen kärki nakataan jäähän. Iskun on oltava oikeansuuntainen ja hakun kärki pitää pyrkiä saamaan jäänpinnan painaumaan tai halkeamaan niin, ettei hakku vahingossa irtoa, mutta on toisaalta vaivattomasti irrotettavissa nousun edetessä.
Kurssin aikana oppilaat pääsevät kiipeämään pareittain ja vuorotellen niin, että toinen huolehtii varmistusköydestä putouksen alla, kun toinen etenee potku potkulta ja isku iskulta kohti yläankkuria. Nousun aikana on tärkeää pitää riittävästi taukoja, jotta lihakset eivät pääse uupumaan.
Kiipeilypäivä on pitkä ja siihen kuuluvat myös lounas- ja tankkaustauot. Varusteissa on aina mukana lämmin yleensä untuvainen taukotakki.
Ponnistellen kurssilaiset etenevät yläankkurille. Siellä kannattaa ihailla hetki maisemia ja onnitella itseä ennen kuin alhaalla oleva varmistaja laskee kiipeilijän alas varmistusköydellä. Sitten on vuoron vaihdon aika.
Väsyneen kiipeilijän on vielä jaksettava kamojen kanssa takaisin autolle. Paluumatkan tauoilla opettaja kertaa vielä päivän oppeja. Oppilaan mieli vaeltelee monissa päivän aikana opituissa asioissa ja pohtii, kuinka nousut onnistuivat ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta pian mieli halajaa jo uudelle Korouoman käynnille.
Ennen kotimatkaa janoinen ja nälkäinen ryhmä poikkeaa vielä Korouoman Eräkahvilaan, jossa seuraavaa kiipeilypäivää on mukava suunnitella.
Korouoma on Suomen tunnetuin jääkiipeilykohde.
Korouoman rotkolaaksoon muodostuu talvisin toistakymmentä jääputousta, joilla kiipeily voi harrastaa.
Jääkiipeily sopii kaikenikäisille ja peruskurssin jälkeen se on varsin helppoa.
Kaikessa kiipeilyssä, jääkiipeily mukaan lukien, turvallisuus on tärkeintä. Siksi harrastus tulee aloittaa ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa.
Jääkiipeilyopetusta ja ohjattuja kiipeilypäiviä Korouomalla järjestävät mm. Vuoristoretket, Adventure Partners , Mountainguide sekä Alppikerho, Rovaniemen Vuoristoklubi ja Oulun kiipeilyseura -91.
Jutun tekijät ovat valokuvauksen opiskelijoita Kuusamo-opistossa sekä kiipeilyharrastajia.