Lohen puo­lel­la

Oviaukko on niin matala, että Tero Ronkaisen on kumarruttava astuessaan siitä ulos.

Lyhyet portaat on veistetty harmaasta hirrestä, niin kuin itse talokin kuluneen laudoituksen alla. Isäntä tosin ei kutsu rakennusta taloksi vaan torpaksi.

Olemme ajaneet Utsjoen kirkonkylältä kappaleen matkaa Tenojoen vartta ylävirtaan. Paikalliset tuntevat kohdan Osmannuorana, jonka vieressä makaa Osmankari. Karin yläpuolella on Osma, suurten lohien suvanto.

Niiden mukaan talo on saanut nimekseen Wanha Osma.

Torpan kulmalta alas joelle laskee polku, jota lohenpyytäjät ovat kulkeneet ainakin 120 vuotta.

Itse torppa on vain hiukan nuorempi. Osman Jounina tunnettu Jouni Porsanger rakensi sen nykyiselle paikalleen vuonna 1924.

Kotijoellaan Osman Jouni pyysi lohta ja jakoi lohioppia jälkipolville. Ties kuinka monet kerrat on pienikokoinen mies kantanut itsensä mittaista saalista polkua pitkin ylös torpalle.

Tässä pihapiirissä lohi on ollut elämisen keskiössä aina. Niin se on ollut myös Tero Ronkaisen kohdalla, sillä lohi oli yksi tärkeimmistä syistä, joka hänet tänne toi.

Mystiikkaa purkamaan

Ensikosketuksensa Tenojoen loheen Ronkainen sai jo lapsena. Vanhimman siskon mies ja hänen kaverinsa Raimo Kitkala toivat Kuusamossa kasvaneen pojan kalastamaan joelle.

Nuoresta kalamiehestä Teno tuntui pelottavan isolta ja siihen liittyi outoa mystiikkaa. Ulkopuolisen ei ollut ihan helppo mahtua paikallisten pyytäjien sekaan.

Silti Ronkainen palasi seuraavina vuosina Tenolle yhä uudestaan. Vierailuillaan hän opetteli tuntemaan lohen tavat ja joen joka kolkan.

Samalla hän tutustui vanhoihin lohenpyytäjiin ja alkoi kirjoittaa heidän tarinoitaan ylös. Vaikutti siltä, että monilla oli tarve saada vanhaa perimätietoa talteen.

Ensimmäinen Teno-aiheinen julkaisu valmistui vuonna 1994. Teno: kalastus- ja palveluopas purki osaltaan mystiikkaa, joka lohenkalastukseen joella liittyi.

Se kävi läpi pyyntipaikkoja, suvantoja ja soutusuuntia tavalla, jota ei ollut ennen nähty.

Muutama vuosi myöhemmin valmistui "lohensoutajan raamattu", Lohenkalastajan Teno (1997).

Sittemmin haastatteluihin ja havaintoihin perustuvia muistiinpanoja Tenosta, lohesta ja jokivarren ihmisten elämästä on kertynyt kaikkiaan noin 6 500 käsikirjoitusliuskaa.

Ronkainen sanoo keränneensä talteen kaiken tiedon, minkä on Tenosta löytänyt.

Kalastusaiheisia kirjoja hän on julkaissut kaikkiaan toista kymmentä. Niistä suurin osa keskittyy loheen, lohenkalastukseen ja Tenoon.

Tätä voi hyvällä syyllä kutsua elämäntyöksi, mutta se ei ole Ronkaisen ainoa.

55-vuotiaaksi mieheksi hän on ehtinyt poikkeuksellisen paljon.

Lohiveneen airoissa

Tenojoella on tuskin vieraillut urheilukalastajaa, joka ei tuntisi Tero Ronkaista tai olisi ainakin kuullut hänestä.

Sadat ovat kalastaneet Ronkaisen kanssa joella ja tuhannet lukeneet hänen kirjojaan ja suosittua blogiaan. 38 vuoden ajan Ronkainen on toiminut kalastusoppaana Tenolla, mutta myös muualla.

90-luvun alkupuolen kesät hän vietti Venäjällä, Kuolan niemimaan lohijoilla. Myöhemmin elämä on kuljettanut eri puolille maailmaa: kalastusoppaaksi Chileen ja Belizeen ja marliininpyyntiin Itä-Afrikan Mauritiukselle.

Vuosien ajan Ronkainen on kiertänyt Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa kalastusmessuilla sitomassa perhoja ja esitelmöimässä pohjoisten jokien lohenkalastuksesta.

Rakkain ja tärkein työpaikka on kuitenkin ollut Tenojoella.

Siellä Ronkainen on neuvonut asiakkaitaan lohenpyynnin saloihin ja soutanut heille lohivenettä. Asiakkaita on ollut kesää kohti lähemmäs sata.

Ronkaisen veneessä on istunut niin valtion johtoa ja yritysmaailman mahtavia kuin rivikansalaisia. Opas ei ole tehnyt eroa heidän välillään.

– Ajattelen niin, että minun ei tarvitse katsoa ketään ylöspäin eikä varsinkaan alaspäin, Ronkainen sanoo.

Lohimiehen unelmaa

Satoja kertoja kalastusopas on saanut seurata vierestä, kun kalastaja on kesyttänyt yöttömässä yössä elämänsä kalan.

Lukemattomat kerrat hän on nostanut Tenojoesta mahtavia saaliita itsekin, ja kantanut ne Osman Jounin jalanjäljissä ylös torpalle.

Aamukasteisen nurmen ja koivujen tuoksussa lohimies on elänyt todeksi unelmaansa.

Pikkuruisen tuvan seinällä komeilevat saaliista suurimmat. Isompi trofee on reilu 24-kiloinen kojamo, toinen 22-kiloinen.

Myös 5,6-kiloinen Kilpisjärven rautu on päässyt koristamaan torpan seinää. Jos tilaa olisi enemmän, seinälle pääsisi muistoja vuosien varrelta enemmänkin.

– Olen ajatellut laajentaa torppaa, jotta saan kaikki mahtumaan, Ronkainen kertoo.

Tuvan nurkkaan Ronkainen on sijoittanut perhonsidontapöydän. Toisessa nurkassa, kojamoiden alla, on nahkainen nojatuoli. Siinä torpan isäntä on kirjoittanut talvi-iltoina kirjojaan.

Keväisin valon lisääntyessä hän on siirtynyt ikkunan luo pöydän ääreen. Siitä näkee joelle.

Muuttunut Tenojoki

Tenojoki virtaa uomassaan juuri niin kauniina ja vaikuttavana kuin odottaa sopii.

Alkukesän vehreys rantatörmillä häikäisee, ja joen pohjan kivet erottuvat matalassa vedessä selvästi.

Kesän kuluessa vesi vielä laskee ja kirkastuu. Silloin pohjan voi nähdä Osmannuoran kohdalla vastarannalle asti.

Teno on sanalla sanoen upea, mutta entisellään se ei ole. Niiden vuosikymmenien aikana, jotka Ronkainen on joella viettänyt, luonnonolosuhteissa on tapahtunut todella iso muutos.

Vielä 1980-luvun lopulla Tenojoessa oli vahvat jäät toukokuulle asti. Niiden lähtö oli jännitysnäytelmä, joka tapahtui kovalla ryminällä.

Nyttemmin takavuosien toukokuut ovat aikaistuneet maalis-huhtikuulle. Muita todisteita ilmastonmuutoksesta Ronkainen ei tarvitse.

– Vielä jos joku sanoo, ettei sitä ole.

Valitettavasti muutos näkyy vähintään yhtä rajusti myös vedenpinnan alla. Ja juuri siitä olemme varsinaisesti tulleet puhumaan.

Tänä kesänä Tenon lohesta kohisee koko Utsjoki ja koko suomalainen kalastusyhteisö.

Jo toisena vuonna peräkkäin Ronkaisen kesätyöpaikka on kiinni.

Päällimmäisenä kiitollisuus

Lohenkalastuskielto Tenojoessa astui voimaan perjantaina 10. kesäkuuta. Koko loppuvuoden ajan Tenon lohi on rauhoitettu.

Syy rauhoitukseen on Atlantin lohikantojen voimakas heikentyminen Tenojoessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan kanta on juuri nyt niin heikko, että jokainen pyydetty lohi olisi ylikalastusta.

Utsjoen kunnalle, sen asukkaille ja Tenon kalastusmatkailulle täyskielto on kova isku. Se on murheen aihe myös tuhansille vapaa-ajankalastajille, joiden kesään lohenpyynti Tenolla on kuulunut.

Tero Ronkaiselle lohenkalastuskielto on yhden elämänvaiheen loppu. Hän ei usko kalastavansa lohta Tenolla tai vievänsä sinne asiakkaitaan enää koskaan.

Se ei Ronkaista sureta, sillä hän kokee saaneensa Tenolta ja lohelta enemmän kuin olisi ikinä osannut toivoa.

– Olen kiitollinen. Jos käy niin, että edustan viimeistä lohestajasukupolvea Tenolla, olen ehtinyt kokea kaiken tämän.

Uhri vai syyllinen?

Lohen kohtaloa Ronkainen suree. Hän sanoo havainneensa lohikantojen heikentymisen jo jokunen vuosi sitten.

Nyt on käynyt selväksi, että tavanomaisen kannanvaihtelun sijaan kyse onkin ollut jostakin todella dramaattisesta. Ronkaisen mielestä on silti selvää, ettei yksittäisellä kalastajalla ole ollut mahdollisuutta ymmärtää tätä.

On ollut pakko luottaa tutkimukseen ja sääntelyyn, jota Tenojoella ovat määrittäneet Suomen ja Norjan väliset sopimukset. Tällä hetkellä voimassa oleva sopimus on vuodelta 2017.

Jälkiviisaasti voidaan todeta, ettei pyyntiä rajoitettu riittävästi ajoissa.

Ronkainen myöntää, että suruun sekoittuu myös syyllisyyttä. Kalastajana ja kalastusoppaana hän ei voi välttyä ajatukselta, että on ollut osaltaan mukana lohen kujanjuoksussa.

– Tenon lohen tilanne kertoo karulla tavalla sen, että emme ole toimineet oikein.

Heti perään Ronkainen kuitenkin huomauttaa, että syyllisten hakeminen ja toinen toisensa kivittäminen on turhaa. Tärkeämpää on etsiä syitä.

Kalastus Tenolla ei ole Ronkaisen mielestä niistä suurin, vaan suurimmat syyt löytyvät mereltä.

Ilmaston lämpeneminen on siirtänyt lohen saaliskalaparvia, kuten villakuoretta, jopa tuhat kilometriä pohjoiseen. Norjan kassilohen kasvatuksesta on tullut miljardibisnes, joka imaisee valtavat määrät luonnonkalaa kasvatuslohen ravinnoksi.

– Ihme olisi, jos nämä eivät vaikuttaisi villilohikantoihin, Ronkainen sanoo.

Kyttyrälohi mainitaan tässä yhteydessä usein, mutta Ronkainen ei usko sen vieneen Atlantin lohen elintilaa.

– Sama merellinen olosuhde, joka on tuhoisa Atlantin lohelle, suosii kyttyrälohta, Ronkainen sanoo.

Lohen oltava pääasia

Juuri nyt tärkeintä on auttaa lohikantoja toipumaan. Ronkaisen mielestä se tehdään niin, että peli puhalletaan poikki.

Atlantin lohi tulee rauhoittaa Tenojoen vesistössä pysyvästi, hän sanoo. Jos ja kun kannat tämän seurauksena toipuvat, kalastuskieltoon voidaan harkita poikkeuksia.

– Asetelma pitää kääntää toisin päin. Ensin pitää turvata lohen tulevaisuus, koska vain olemassa olevaa lohta voi pyytää.

Ronkaisen mielestä vanhaan ei voi jäädä roikkumaan.

Tämä koskee myös Utsjoen ja Tenon varren alkuperäisväestöä, jolle lohenkalastuskielto on ollut ehkä kaikkein kovin paikka.

– Rohkenen toivoa, että lohesta pystyttäisiin keskustelemaan ja päätöksiä tekemään niin, että pääasia olisi itse lohi. Lohen kannalta on samantekevää, kuoleeko se perinnepyydykseen vai kalastusmatkailijan nuijankopautukseen.

Muualta tulleena suomalaisena Ronkainen näkee, että Utsjoella lohikysymykseen kanavoituu epäkohtia, jotka eivät liity loheen. Aina kyse ei ole saamelaisten oikeuksista vaan haluttomuudesta kunnioittaa esivaltaa.

– Osa saamelaisista ei ole saanut ääntään kuuluviin ja tyytymättömyys kanavoituu lohenkalastusrajoituksista käytävään keskusteluun.

Ronkaisen mukaan Tenon lohi voi pelastua vain, jos kaikki tunnustavat tosiasiat. Vasta sen jälkeen on mahdollista suunnata uuteen.

Nyt Utsjoella on vielä "hirmuinen krapula" lohisesonkien loppumisesta. Mutta krapula helpottaa, niin kuin sillä tapana on.

Utsjoen matkailuyrityksille uusi tilanne tarkoittaa, että niiden on pakko keksiä itsensä uudelleen. Ronkaisen mukaan moni on niin jo tehnytkin, ensin Tenon sopimuksen ja sitten koronan vauhdittamana.

Ronkainen huomauttaa, ettei lohenpyynnin loppuminen tarkoita, ettei Tenolla voisi yhä kalastaa – myös matkailutarkoituksessa. Turisteja kiinnostavat kyllä muutkin lajit, jos ja kun ne osataan heille myydä.

Harjuksen, taimenen ja meritaimenen kannat Tenolla ovat pysyneet toistaiseksi hyvällä tolalla.

Kalojen kuningas

Ronkainen itse aikoo jatkaa kirjoittamista ja keskittyy toistaiseksi toiseen ammattiinsa muurarina ja timpurina. Syksyllä edessä on jälleen matka Mauritiukselle marliininpyyntiin.

Lohenpyynnin tulevaisuuden Ronkainen näkee valikoivassa kalastuksessa ja pyydä ja päästä -kalastuksessa. Hänen mielestään lohi on niin arvokas kala, ettei se voi olla koskaan arkipäivän ruokaa.

Mutta miksi juuri lohi? Mikä siitä tekee niin erityisen?

– Lohi on kalojen kuningas. Jokeen kudulle nouseva lohi ei syö mitään eikä tartu syöttiin syödäkseen. Siksi sitä on vaikea pyytää, Ronkainen sanoo.

Mutta on vielä muutakin.

Ronkainen katsoo torpan ikkunasta joelle, joka on nyt tyhjä lohista mutta täynnä muistoja. Niitä ei mikään voi viedä pois.

Hän näkee ylävirtaan ponnistelevassa kalassa paljon itseään.

– Koski koskelta ja suvanto suvannolta olen pyrkinyt eteenpäin ja päässyt nykyiseen asemaani. Vuodet kalastusoppaana erilaisilla vesillä ovat luoneet pohjaa sille, että voin sanoa sanottavani.