Kun tii­nee­nä oleva Hert­ta-koi­ra katosi, Liisa Koi­vis­to toimi vastoin ohjeita ja kutsui lä­hi­ky­lät apuun – Kaikki päättyi lopulta on­nel­li­ses­ti

Omistajille se alkoi kuitenkin valjeta vasta, kun talonväki kotiutui iltasella työ-, koulu- ja harrastuspäivän jälkeen.

Ensimmäinen hälytysmerkki oli se, että ajokoira oli pihalla kotiin tulijoita vastassa.

Aivan heti Tornion Mustajärvellä asuneet Hannu ja Liisa Koivisto eivät kuitenkaan tienneet huolestua. Koirat nimittäin päästetään välillä pihalle jaloittelemaan.

Olisiko juniori unohtanut kutsua Hertan takaisin sisään?

Ei ollut. Eikä toista koiraa, tiineenä olevaa jackrusselinterrieri Herttaa näkynyt missään.

Lopulta jäljet johtivat kuistille, jonka väliovi oli jätetty raolleen siellä itävien viljelysten vuoksi.

Luultavasti taitavana ovenavaajana tunnettu ajokoira oli livahtanut kuistille ja hyppinyt ulko-ovea vasten, kunnes lukko oli vääntynyt auki.

Sen jälkeen maailma, tai ainakin Tornion pohjoiskolkka, olikin ollut kaveruksille avoinna.

Julkiset etsinnät

Liisa Koivisto oli vasta kotimatkalla ja teki sen minkä pystyi. Ensitöikseen hän etsi tietoa.

Koiraharrastusyhdistysten sivuilla neuvottiin, että julkisia etsintäkampanjoita ei kannata järjestää. Hertta-koiran luonteen ja lähiympäristön tuntevana hän päätti toimia juuri päinvastoin.

– Totesin, että on pakko. Meillä on tiine koira, harva asutus ja laajat metsäalueet. Emme me olisi omin voimin sitä löytäneet, Liisa Koivisto sanoo.

Hän tiedotti koiran katoamisesta sosiaalisessa mediassa ja pyysi ihmisiä avuksi.

Koivisto ymmärtää, että on paljon tilanteita, joissa julkinen etsintäkampanja ei toimi. Arka koira todennäköisesti luikkisi etsijöitä karkuun, mutta Hertta oli toista maata.

– Se on niin seurallinen, että hyppää kenen tahansa autoon.

Koivistokin joutui mukautumaan julkisen avunpyynnön varjopuoliin. Välillä koiranetsintä huolestutti ja kiinnosti ihmisiä hieman liikaakin.

– Tein paljon some-päivityksiä, koska jos en tehnyt niitä, minulle tuli puheluita ja viestejä, että joko Hertta on löytynyt.

Hänen mukaansa etsinnässä olisi tärkeää antaa työrauha.

– Tietenkin toivoin, että aina kun puhelin soi, siellä olisi jokin havainto.

Vain yksi havainto

Katoamispäivän iltana Koivistot ja useat naapurit kiertelivät kylätietä ja polkuja pitkin. Myös etsintäkoiria tuli avuksi. Lumipyry oli peittänyt aamun lähtöjäljet, mutta ajokoiran paluujälkiä kuitenkin löytyi.

Etsinnät jatkuivat seuraavan päivän valjettua. Koivistoilla ei ole tietoa, kuinka moni niihin osallistui, mutta pikkuteiden autoliikenteestä päätellen jälkien ja havaintojen hakijoita oli liikkeellä. Sitä he olivat myös pyytäneet.

Illan tullen mukaan liittyi muun muassa Karungin VPK:n nuorten ryhmä, jolla oli sinä päivänä harjoitukset. Maastoon lähti myös joukko muita kokeneita luonnossa liikkujia, joista osa oli ilmoittautunut mukaan nähtyään katoamisilmoituksen.

Johtolankoina olivat ajokoiran paluujäljet ja yksi havainto. Karkulaiset oli nähty katoamispäivän aamuna noin kello kymmenen aikaan. Siinä vaiheessa koirat olivat olleet jo liki viiden kilometrin päässä kotoa.

Maastoetsijöille perustettiin oma Whatsapp-ryhmä. Sinne jaettiin havaintoja, koordinaatteja ja tietoja siitä, mistä oli etsitty. Alueen tuntevat ihmiset saattoivat niiden perusteella itse suunnata etsintäänsä.

– Sellainen kannattaa kyllä heti perustaa, Liisa Koivisto vinkkaa.

Jäniksen eksyttämä

Juuri ennen pimeän tuloa Hertta viimein löytyi. Ensin maastossa liikkunut etsijäpartio tapasi jälkiä ja niiden luota lopulta koirankin.

Löytöpaikka oli hakkuuaukea vajaan kilometrin päässä lähimmästä tiestä. Jäljet näyttivät, että koira oli pyörinyt eksyksissä pienellä alueella tietämättä, mihin suuntaan pitäisi lähteä.

– Olihan se aivan uskomatonta, että löydettiin, sanoo löytäjäkolmikossa ollut Riikka Häkkilä.

Jälkikäteen Koivistot arvioivat etsintästrategian onnistuneeksi. He ohjasivat vapaaehtoisia etsijöitä siihen suuntaan, missä karkulaiset oli ainoan kerran tiistaiaamuna nähty. Samasta suunnasta tulivat myös ajokoiran jäljet kotiin.

Hannu Koivisto piti todennäköisenä, että koirat olivat olleet ajokoiralle tutuissa maastoissa. Luultavasti matkan varrelta oli löytynyt jänis, joka olisi lopulta onnistunut eksyttämään ajokoiran ja sitä myötä myös pienemmän seuralaisen.

Maastosta löytyneet jäljet vastasivat ennakko-olettamuksia. Ajokoira oli jahdannut jänistä ja tullut suoraan kotiin.

– Kun jänis oli saanut hukan aikaan, ajokoira oli tutkinut, että tämä päivä oli tässä ja lähtenyt suoraa jälkeä kotia, Hannu Koivisto ynnää.

Terrieri puolestaan oli jäänyt sokkeloisille jäljille eksyksiin. Sekä Koivistot että koiran löytäneet vapaaehtoiset etsijät arvelevat, että se tuskin olisi tullut löydetyksi, ellei maastoa olisi koluttu tarkoin.

– Nyt jälkikäteenhän tuo kuvio tuntuu selkeältä, mutta ei se kyllä silloin tuntunut, kun koira oli hukassa. Keskiviikkoiltanakin vielä ajattelin, että tämä on aivan toivotonta. Alue on niin iso ja ajokoira on voinut käydä missä tahansa muuallakin, Liisa Koivisto sanoo.

Hän ja koko perhe ovat kiitollisia saamastaan avusta ja tuesta.

Herttaa ei puolentoista vuorokauden talvinen maastoreissu näyttänyt haittaavan. Se palasi kotiin yhtä virkeänä kuin tavallisestikin. Jännityksellä odotettujen pentujen on määrä syntyä noin kolmen viikon kuluttua.

– Omistaja ei ehkä voi ihan hyvin. Etsinnän aikana sitä yrittää olla reipas ja suorittaa, mutta löytämisen jälkeen iski väsymys ja tuli sellainen jälkikäteisstressi. Että mitä jos sitä ei olisikaan löytynyt, Liisa Koivisto sanoo.