Huonoja uutisia ruskaretkeläisille: koivujen ruska voi olla tänä syksynä monin paikoin Lappia tavanomaista vaisumpi.
– Ylä-Lapissa kuivuus on kellastuttanut koivuja etuajassa, professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta kertoo.
Kesän metsäpalovaroitukset ovat Tolvasen mukaan hyvä indikaattori kuivuudesta.
– Jos metsäpalovaroitus on monta viikkoa voimassa, kuten nyt oli, niin se tarkoittaa, että vettä ei puilla enää riitä lehtiin ja ne alkavat ruskistua jo kesällä.
Kuivuus ei kuitenkaan ole Tolvasen mukaan ainoa tekijä, joka on tänä kesänä sabotoinut ruskaa.
– Paikoin on ollut runsaasti kosteutta, jonka seurauksena on esiintynyt koivunruostetta, joka sekin kellastuttaa koivuja etuajassa.
Koivunruoste on sienitauti, jota Tolvasen mukaan esiintyy joka vuosi jossain päin Suomea, mutta ajoittain se runsastuu epidemiaksi asti, jolloin lehtien kellastuminen on havaittavissa laajoilla alueilla.
Pahoina ruostekesinä ruoste kellastuttaa koivut jo heinäkuun lopussa aiheuttaen ennenaikaisen lehtien varisemisen. Sateinen ja viileä kesä lisää taudin leviämismahdollisuuksia etenkin tiheissä kasvustoissa, missä kosteus viipyy pitkään.
Tolvanen kertoo koivunruostetta esiintyneen tänä kesänä etenkin Länsi-Lapissa.
– Jos koivu ruskistuu jostain muuta syystä aikaisemmin, se ei enää tule ruskaan syksyllä, Tolvanen tiivistää kuivuuden ja ruosteen vaikutukset.
Ruskanäkymiin vaikuttavat myös hyönteiset. Mittariperhosten massaesiintymät ovat johtaneet laajoihin koivikkokuolemiin sekä 1960-luvulla että 2000-luvulla, koska koivikot eivät ole pystyneet uusiutumaan porojen voimakkaan kesälaidunnuksen vuoksi.
Ylä-Lapin luonnon kaukokartoitus -projektin luontotyyppejä koskevan tuoreen loppuraportin mukaan näitä alueita on etenkin Utsjoella Kaldoaivin ja Paistunturin erämaa-alueilla ja Kevon luonnonpuistossa, paikoin Inarissa Muotkatunturin erämaa-alueella sekä Kilpisjärvellä erityisesti Mallan luonnonpuistossa.
Perhostoukkien jäljiltä tunturiin on jäänyt koivupökkelömetsiä, jotka muuttuvat ajan myötä paljakaksi. Tämä niin sanottu sekundääripaljakka ei kuitenkaan edustavuudeltaan ja luonnontilaisuudeltaan vastaa varsinaista tunturikangasta.
Paljakaksi muuttuneita tai muuttumassa olevia tunturikoivikkoja on kaikkiaan jo noin 140 000 hehtaaria. Uusia 2000-luvun mittarituhoalueita tästä on noin 45 000 hehtaaria.